Joulu on ohi, uutta vuotta odotellaan ja Emmakin on nyt palannut kotiin. Sehän ehti viettää mummolassa melkein kuukauden mittaisen loman, mutta tuntuu tuo viihtyvän yhä myös oikeassa kodissaan. Liekö maisemanvaihdos aiheuttanut koiralle stressiä, koska se nukkuu 7-9 tunnin yöunia yhteen putkeen, ilman pissataukoja. Nytkin se on nukkunut päiväunia yli tunnin. Kotona maistuu terveellinen ruoka, eli nappulat ja maksalaatikko. Mummolassa Emma tiesi, että kyllä hän jossain vaiheessa päivää saa maukkaampaa ruokaa kuin nappulat. Emma kärsi nälkää iltaan asti, kunnes se lähti kerjuukierrokselle syömään tv:tä tuijottavien ihmisten iltapalojen jämät. Ei se mikään tyhmä koira ole :)
Emmallahan alkoi juoksut juuri loman alussa. Tarjouduttiin kyllä hakemaan koira kotiin, mutta pappa sanoi, että ei juoksut haittaa, kyllä Emma saa silti siellä olla. Noh, pappa ei tiennyt, että juoksujen mukana saattaa tulla tiettyjä "sivuvaikutuksia".
Emmahan on ollut aina todella rohkea ja peloton leonbergi. Se ei arkaile ihmisiä eikä ääniä, metsässä sitä ei pelota kivet eikä kaatuneiden puiden juurakot. Kesällä meidän pihalla oli kaivinkone hommissa, niin jos syksyllä lenkillä jossain näkyi kaivinkone, Emman oli pakko päästä katsomaan sitä läheltä. Ainoastaan ne kovaa ja läheltä ajavat autot hirvittävät Emmaa, mutta mielestäni se on aikas pientä, kun miettii mitä kaikkea koira voisi pelätä.
Juoksujen myötä Emmalle puhkesi selvä murrosikä. Pappa jotain mutisi, että Emma olisi muka murkkuikäinen mukula... Ei kai? Hormonit ja vietit taisivat vetää sitä kylille. Emma oppi karkaamaan mummolan takaterassilta, jonne sille oli askarreltu oma paikka. Terassilla oli teltta ja terassin kulkuaukko oli peitetty vanhalla verkkoaidan pätkällä ja muovisella puutarhatuolilla. Emma oppi jyräämään tuon heppoisen muoviesteen yli, näinpä itse sen kerran jopa kaivautuvan esteen ali. Pappa rakensi aukkoon puisen portin, mutta laittoi siihen liian pienet hakaset. Emma hoksasi, että porttia puskemalla hakaset lennähtävät auki. Solmuja tuo koira ei toistaiseksi osaa avata, joten apu löytyi narusta: portti solmittiin yöksi kiinni.
Vaikka Emma muutaman kerran karkasikin terassilta, kylille asti se ei koskaan lähtenyt. Kerran juostiin koko porukka paniikissa ulos, että nyt se koira karkasi kun se ei ole terassilla. Emma löytyikin takapihalta hangesta nukkumasta. Eli vaikka kuinka vietti vetäisi kylille, on Emmasta tullut myös arka. Se ei uskaltanut poistua mummolan takapihalta minnekään muualle kuin aivan metsän reunaan tarpeilleen. Kun vein Emmaa vapaana metsälenkille, se ei koskaan ohittanut minua. Tähän asti Emma on vapaana ollessaan sinkoillut siksakkia sinne tänne ja tonne, mutta nyt se tuskin tulee rinnalle. Sama juttu tapahtui aina papankin kanssa lenkkeillessä. Koira pysyi visusti takana ja seurasi pappaa, välillä se pysähtyi hetkeksi haistelemaan polun vierustaa. Mitään varsinaisia "mörköjä" ei ole vielä tullut vastaan, eli Emma ei vaan uskalla jättäytyä kauas "laumanjohtajistaan". Yksinolo sujuu edelleen hyvin, eli kyse ei ole mistään yksinjäämisen pelosta tai eroahdistuksesta. Kun lenkkeillään maantiellä hihnassa, niin silloin se kyllä kipittelee taluttajansa edellä.
Toinen ikävä murrosiän tuoma sivuvaikutus on ollut herkkujen vahtiminen. Tähän asti Emma ei ole vahtinut herkkujaan, mutta nyt se on alkanut murista, jos joku ihminen on vähääkään kiinnostunut sen luista tai naudan korvista. Ajateltiin nyt Samin kanssa panostaa tähän ongelmaan. Täytyy ulkoillessa antaa Emmalle joku herkku ja sitten yrittää ottaa sitä hetkeksi pois, mutta päällä täytyy olla varmuuden vuoksi paksu toppatakki ja nahkahanskat. Jos se vaikka nappaakin käteen kiinni... Ilmeisesti emme ole aikaisemmin tajunneet toimia näin. Emma kun on ainoa koira ja lapsi talossa, niin jos se on saanut jonkun herkun, se on aina saanut syödä herkkunsa myös rauhassa loppuun. Sen ei ole tarvinnut oppia luopumaan niistä.
Kirjoittelen sitten miten tässä urakassa onnistuttiin ja mitä tehtiin uutena vuonna; täristiinkö pelosta vai nukuttiinko tyytyväisinä.
lauantai 29. joulukuuta 2012
torstai 20. joulukuuta 2012
keskiviikko 19. joulukuuta 2012
Isot pahat autot :(
Emma pelkää autoja. Pakko se on tunnustaa, vaikka olen ilmeisesti yrittänyt tähän asti uskotella, että koirani vain tykkää nopeasti liikkuvista kohteista.
Emma on siis pienestä pitäen hyvin herkästi hihnassa kulkiessaan nypännyt autoja kohti, ovat ne tulleet sitten edestä tai takaa. Se yrittää ilmeisesti tehdä autoille selväksi, että se ei halua niitä lähelleen. Mitään haukkumista tai muutakaan ääntelyä se ei pidä.
Tähän asti meidän lenkeistä puolet ovat olleet metsä- tai pururatalenkkejä ja puolet maantielenkkejä. Kotipuolessa kaikki lähitiet ovat pieniä ja kapeita asfalttiteitä, joilla on nopeusrajoitus 40km/h. Autoilijat onneksi tiedostavat teiden kapeuden, joten monet ohittajat hiljentävät vauhtia siihen n. 30km/h. Nyt meidän pururata ja metsäpolut on muutettu hiihtoladuiksi, joten siellä ei saa enää koiran kanssa kävellä. Kaikki lenkit on siis tehtävä autoteillä.
Ahkeralla lenkkeilyllä Emma on oppinut sietämään kotitaajaman autoja. Kyllä se pysähtelee ja seurailee autoja katseellaan, ikään kuin varmistaa, että eihän se auto varmasti tule kohti. Täällä mummolassa tilanne onkin eri. Kylänraitilla on nopeusrajoitus 50 kilometriä tunnissa, ja monet autoilijat vieläpä ylittävät tämän nopeuden. Lisäksi pimeinä talvi-iltoina ajovalot tekevät noista "monstereista" pienen koiran silmissä todellisia hirviöitä.
(Juu, Emmahan ei fyysisesti ole mitenkään pieni (painoa 54kg), mutta ikää tulee tänään täyteen 10 kuukautta, eli henkisesti hän vielä melkoinen vauva, varsinainen kakara)
Emman kanssa ei täällä lenkkeillessä auta muu kuin pysähtyä heti kun koira havaitsee lähestyvän auton. Sitten Emma seuraa katseellaan kun auto ohittaa. Pyrin itse hengittämään syvään ja rauhallisesti ja kehun sekä namitan heti, kun Emma on auton mennä, eikä se ole nypännyt autoa kohti.
Mikään unelmatilanne tämä ei ole jos täydellinen kävely tarkoittaa Cesar Millanin mallia, eli koira kävelee omistajan vasemmalla puolella, samassa tahdissa omistajan kanssa, ilman pysähdyksiä... Mutta voisin muutenkin kyseenalaistaa tuon Millanin tavan. Onko se koiralle mukava lenkki, jos se ei saa yhtään haistella ja tutkia ympäristöään? Toivon vain, että mun pieni vauvani lakkaisi pelkäämästä noita autoja, kun ei niissä oikeasti ole mitään pelättävää...
Emma on siis pienestä pitäen hyvin herkästi hihnassa kulkiessaan nypännyt autoja kohti, ovat ne tulleet sitten edestä tai takaa. Se yrittää ilmeisesti tehdä autoille selväksi, että se ei halua niitä lähelleen. Mitään haukkumista tai muutakaan ääntelyä se ei pidä.
Tähän asti meidän lenkeistä puolet ovat olleet metsä- tai pururatalenkkejä ja puolet maantielenkkejä. Kotipuolessa kaikki lähitiet ovat pieniä ja kapeita asfalttiteitä, joilla on nopeusrajoitus 40km/h. Autoilijat onneksi tiedostavat teiden kapeuden, joten monet ohittajat hiljentävät vauhtia siihen n. 30km/h. Nyt meidän pururata ja metsäpolut on muutettu hiihtoladuiksi, joten siellä ei saa enää koiran kanssa kävellä. Kaikki lenkit on siis tehtävä autoteillä.
Ahkeralla lenkkeilyllä Emma on oppinut sietämään kotitaajaman autoja. Kyllä se pysähtelee ja seurailee autoja katseellaan, ikään kuin varmistaa, että eihän se auto varmasti tule kohti. Täällä mummolassa tilanne onkin eri. Kylänraitilla on nopeusrajoitus 50 kilometriä tunnissa, ja monet autoilijat vieläpä ylittävät tämän nopeuden. Lisäksi pimeinä talvi-iltoina ajovalot tekevät noista "monstereista" pienen koiran silmissä todellisia hirviöitä.
(Juu, Emmahan ei fyysisesti ole mitenkään pieni (painoa 54kg), mutta ikää tulee tänään täyteen 10 kuukautta, eli henkisesti hän vielä melkoinen vauva, varsinainen kakara)
Emman kanssa ei täällä lenkkeillessä auta muu kuin pysähtyä heti kun koira havaitsee lähestyvän auton. Sitten Emma seuraa katseellaan kun auto ohittaa. Pyrin itse hengittämään syvään ja rauhallisesti ja kehun sekä namitan heti, kun Emma on auton mennä, eikä se ole nypännyt autoa kohti.
Mikään unelmatilanne tämä ei ole jos täydellinen kävely tarkoittaa Cesar Millanin mallia, eli koira kävelee omistajan vasemmalla puolella, samassa tahdissa omistajan kanssa, ilman pysähdyksiä... Mutta voisin muutenkin kyseenalaistaa tuon Millanin tavan. Onko se koiralle mukava lenkki, jos se ei saa yhtään haistella ja tutkia ympäristöään? Toivon vain, että mun pieni vauvani lakkaisi pelkäämästä noita autoja, kun ei niissä oikeasti ole mitään pelättävää...
keskiviikko 12. joulukuuta 2012
Joulu tulee!
Menin pari viikkoa sitten ihan tohkeissani lähimpään Mustiin&Mirriin tarkoituksenani ostaa puoli kauppaa tyhjäksi. Menin reippaasti kassalle, ojensin kanta-asiakaskorttini myyjälle ja kysyin, että paljonkos meillä on noita bonuksia euroina. Myyjä höyläsi kortin ja totesi: " kuusi euroa". Eli se siitä puolen kaupan tyhjentämisestä...
Bonuspisteitä ei siksi ole kuutta euroa enempää, koska olemme tilanneet Emman nappulat ulkomailta. Hinnat ovat Euroopassa halvemmat ja lisäksi sieltä saa kaikkia kivoja paljousalennuksia, tyyliin osta kaksi säkkiä, niin saat tämän lelun tai tällaisen alennuksen. Lisäksi ne viidentoista kilon nappulasäkit tuodaan kotiovelle asti. Jes! Ja sielläkin on omat kanta-asiakaspistejärjestelmänsä.
Ne juoksusuojat olisin tietysti voinut ostaa Emmalle, mutta hölmönä ajattelin, että ne ekat juoksut tulisivat varmaankin vasta ensi vuoden puolella. Pitää haastatella mummua, että kuinka paljon Emma on todellisuudessa tiputellut, että onko syytä ostaa sille juoksusuojat vai riittääkö peffan pyyhkäisy silloin tällöin märällä paperilla. Onneksi meillä ei kotona ole valkoisia kangassohvia, vaan mustat nahkasohvat, tyyliin Wash&Go. Kestävät Emmankin käytössä :D
Yksi joululahjavaihtoehto voisi olla jokin aktivointipeli, missä Emma saisi käyttää vähän päätään. Asiakaspisteet voi käyttää vuoden loppuun mennessä, joten taidan odottaa joulun yli, että mitä kaikkea Emma saa joululahjaksi ja sitten vasta lähteä ostoksille.
Kävin eilen kaverin kanssa Ikeassa. Olin haaveillut Emmalle täksi jouluksi omaa joulukuusta, jos vaikka pappa olisi käynyt hakemassa meille metsästä ihan aidon kuusen, sellaisen metrin korkuisen. Olisi ollut kiva opettaa Emmalle heti, että joulukuusi kuuluu asioihin, jotka ovat "ei", "pois", "hus", ja "anna olla". Eli sitä kuusta ei pieni koira tutki, vaikka se olisi kuinka mielenkiintoinen.
Ikeasta olivat pienet tekokuuset loppu. Lisäksi taidamme olla kaikki uuteen vuoteen asti mummolassa, joten eipä se kuusi pitkä ilo olisikaan. Mummolassakin on varmaankin vain ulkokuusi, mutta ensi jouluna uusi yritys :) Ostin Emmalle pukin pakettiin pehmokoiran, pehmeän kangaspallon sisäleikkeihin ja vielä pitäisi ostaa sellainen Pedigreen Jumbone. Sellainen, mitä se beagle mussuttaa siinä mainoksessa: "nomnomnomnom..." :D
En ole laittanut hirveästi joulukoristeita esille, koska en edes omista paljoa koristeita, mutta kynttilöihin olen panostanut. Luonnollisesti olen sijoitellut kynttilöitä mahdollisimman korkealle ja tukeville alustoille, Emman ulottumattomiin. Lasisia hurrikaaneja olen kehitellyt vanhoista maljakoista, ettei karvavauvan viiksikarvat pala, jos se vaikka jonkun kynttilän lähelle pääsisikin. Ulos ostin isot lyhdyt. Ne Emma vain nuuhkaisi nopeasti läpi ja antoi olla. On se muutaman kerran pysähtynyt katsomaan kun lyhdyn sisällä on palanut kynttilä.
Rauhallista Joulun odotusta kaikille!
Bonuspisteitä ei siksi ole kuutta euroa enempää, koska olemme tilanneet Emman nappulat ulkomailta. Hinnat ovat Euroopassa halvemmat ja lisäksi sieltä saa kaikkia kivoja paljousalennuksia, tyyliin osta kaksi säkkiä, niin saat tämän lelun tai tällaisen alennuksen. Lisäksi ne viidentoista kilon nappulasäkit tuodaan kotiovelle asti. Jes! Ja sielläkin on omat kanta-asiakaspistejärjestelmänsä.
Ne juoksusuojat olisin tietysti voinut ostaa Emmalle, mutta hölmönä ajattelin, että ne ekat juoksut tulisivat varmaankin vasta ensi vuoden puolella. Pitää haastatella mummua, että kuinka paljon Emma on todellisuudessa tiputellut, että onko syytä ostaa sille juoksusuojat vai riittääkö peffan pyyhkäisy silloin tällöin märällä paperilla. Onneksi meillä ei kotona ole valkoisia kangassohvia, vaan mustat nahkasohvat, tyyliin Wash&Go. Kestävät Emmankin käytössä :D
Yksi joululahjavaihtoehto voisi olla jokin aktivointipeli, missä Emma saisi käyttää vähän päätään. Asiakaspisteet voi käyttää vuoden loppuun mennessä, joten taidan odottaa joulun yli, että mitä kaikkea Emma saa joululahjaksi ja sitten vasta lähteä ostoksille.
Kävin eilen kaverin kanssa Ikeassa. Olin haaveillut Emmalle täksi jouluksi omaa joulukuusta, jos vaikka pappa olisi käynyt hakemassa meille metsästä ihan aidon kuusen, sellaisen metrin korkuisen. Olisi ollut kiva opettaa Emmalle heti, että joulukuusi kuuluu asioihin, jotka ovat "ei", "pois", "hus", ja "anna olla". Eli sitä kuusta ei pieni koira tutki, vaikka se olisi kuinka mielenkiintoinen.
Ikeasta olivat pienet tekokuuset loppu. Lisäksi taidamme olla kaikki uuteen vuoteen asti mummolassa, joten eipä se kuusi pitkä ilo olisikaan. Mummolassakin on varmaankin vain ulkokuusi, mutta ensi jouluna uusi yritys :) Ostin Emmalle pukin pakettiin pehmokoiran, pehmeän kangaspallon sisäleikkeihin ja vielä pitäisi ostaa sellainen Pedigreen Jumbone. Sellainen, mitä se beagle mussuttaa siinä mainoksessa: "nomnomnomnom..." :D
En ole laittanut hirveästi joulukoristeita esille, koska en edes omista paljoa koristeita, mutta kynttilöihin olen panostanut. Luonnollisesti olen sijoitellut kynttilöitä mahdollisimman korkealle ja tukeville alustoille, Emman ulottumattomiin. Lasisia hurrikaaneja olen kehitellyt vanhoista maljakoista, ettei karvavauvan viiksikarvat pala, jos se vaikka jonkun kynttilän lähelle pääsisikin. Ulos ostin isot lyhdyt. Ne Emma vain nuuhkaisi nopeasti läpi ja antoi olla. On se muutaman kerran pysähtynyt katsomaan kun lyhdyn sisällä on palanut kynttilä.
Rauhallista Joulun odotusta kaikille!
lauantai 8. joulukuuta 2012
Ensimmäiset juoksut!
Emman papalla on taas pitkä loma töistä, joten pappa kävi tiistaina hakemassa Emman viettämään lomaa kanssaan, ettei ihan yksin tarvitse lenkkeillä talvisissa maisemissa. Ilmeisesti kolme viikkoa ilman pappaa oli Emmalle liikaa, koska se taas lievästi sanottuna sekosi, kun pappa astui ulos autosta. Taas olisi ollut videokameralle käyttöä :D
Emmalla onkin nyt poikkeuksellisen pitkä loma. Mummun kanssa laskeskeltiin päiviä ja todettiin, että meidän olisi ollut ihan turhaa mennä hakemaan Emmaa takaisin kotiin nyt viikonloppuna, koska ensi viikonloppuna on enoni häät, ja silloin on taas pakko ajella mummolan suuntaan. Emma saa siis leikkiä papan kanssa vielä koko ensi viikon. Ihanaa!
Emma on luonnollisesti viihtynyt mummulassa paremmin kuin kotonaan, koska pappa jaksaa tehdä tosi pitkiä aamulenkkejä, ja lenkin jälkeen tämä paha pari saattaa jaksaa riehua tunninkin ulkona. Eno-miehiä saa häiritä vuoron perään ja haastaa vetoleikkeihin.
Eilen lomalaiselle kuului kummia. Mummu soitti ja sanoi, että ihan kuin Emman takapuolesta tiputtelisi verta. Verta on tiputellut vielä tänäänkin, eli meidän pienellä vauvelilla on nyt sitten ensimmäikset juoksut! Nyyh, se on jo niin iso tyttö... :')
Emma saa nyt tiputella rauhassa ensi viikon mummolan matoille (heh heh hee...), niin kärsitään me sitten Samin kanssa loppu kiima-aika täällä kotioloissa. Edessä on mielenkiintoiset pari viikkoa, koska tässä naapurustossa on Emman lisäksi kolme muuta koiraa ja kaikki ovat vieläpä uroksia... Auts!
Onneksi olemme Samin kanssa olleet ahkeria ja Emman aidassa on nyt portit, eli ainakin oma piha on nyt turvattu.
Tässä Emmasta muutama huonolaatuinen kännykällä otettu kuva
Emmalla onkin nyt poikkeuksellisen pitkä loma. Mummun kanssa laskeskeltiin päiviä ja todettiin, että meidän olisi ollut ihan turhaa mennä hakemaan Emmaa takaisin kotiin nyt viikonloppuna, koska ensi viikonloppuna on enoni häät, ja silloin on taas pakko ajella mummolan suuntaan. Emma saa siis leikkiä papan kanssa vielä koko ensi viikon. Ihanaa!
Emma on luonnollisesti viihtynyt mummulassa paremmin kuin kotonaan, koska pappa jaksaa tehdä tosi pitkiä aamulenkkejä, ja lenkin jälkeen tämä paha pari saattaa jaksaa riehua tunninkin ulkona. Eno-miehiä saa häiritä vuoron perään ja haastaa vetoleikkeihin.
Eilen lomalaiselle kuului kummia. Mummu soitti ja sanoi, että ihan kuin Emman takapuolesta tiputtelisi verta. Verta on tiputellut vielä tänäänkin, eli meidän pienellä vauvelilla on nyt sitten ensimmäikset juoksut! Nyyh, se on jo niin iso tyttö... :')
Emma saa nyt tiputella rauhassa ensi viikon mummolan matoille (heh heh hee...), niin kärsitään me sitten Samin kanssa loppu kiima-aika täällä kotioloissa. Edessä on mielenkiintoiset pari viikkoa, koska tässä naapurustossa on Emman lisäksi kolme muuta koiraa ja kaikki ovat vieläpä uroksia... Auts!
Onneksi olemme Samin kanssa olleet ahkeria ja Emman aidassa on nyt portit, eli ainakin oma piha on nyt turvattu.
Tässä Emmasta muutama huonolaatuinen kännykällä otettu kuva
keskiviikko 21. marraskuuta 2012
Kaksi haastetta lisää :)
Tästä tulee pitkä päivitys, sillä sain taas Jennalta uuden haasteen. Lisäksi Liisa antoi minulle haasteen jo varmaan kuukausi takaperin, mihin en ole saanut aikaiseksi vastata. Joten nyt paukkuu vastausta sitten molempiin. Pidelkää hatuistanne kiinni :)
Jennan antaman haasteen säännöt menevät näin:
Jennan antaman haasteen säännöt menevät näin:
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.
2.Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset, kelle jätit palkinnon, antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen."
Nyt olen sen verran rebel ja pahis ja laiska, että muokkaan sääntöjä omin luvin. Listaan vain viisi blogia, joita luen säännöllisesti. Huom! Ne kaikki eivät ole koirablogeja, sillä kyllä mun elämässä on muutakin sisältöä kuin tuo karvakasa... Heh heh, joo joo, uskoo ken tahtoo... ;)
1. Perhosniitty. Blogi kertoo erään perheen rakennusprojektista. Perhe rakennuttaa saman talotehtaan pakettia, kuin mitä mekin rakennutimme. Vaikka oma talo on jo valmis, niin silti on mukavaa seurata uusien rakennuttajien projekteja, eli miten yhteistyö talotehtaan kanssa sujuu, onko rakennusmääräyksiin tai -tapoihin tullut muutoksia, ja ennen kaikkea on kiva urkkia, että millainen sisustus heidän taloonsa tulee.
2. Siuron Helmi. Erään toisen pariskunnan talonrakennuttamisprojekti. Heidän talonsa on edelleen samasta talotehtaasta, mutta se valmistui ennen meidän taloamme. Tästä blogista me opimme paljon, sillä heillä on täsmälleen sama talomalli kuin meillä. Tässä blogissa vilahtelee myös silloin tällöin kaksi koiraa...
3. Own special place. Serkkuni ylläpitämä blogi.
4. Lupun kanssa. Juttuja Jennan ja Lupu-koiran yhteiselosta. On kadehdittavaa lukea, miten paljon helpompaa elämä on pienen koiran, kuin Emman kaltaisen jättiläisen kanssa. Jos sitä joskus vähän viisastuisi ja tosissaan miettisi sitä koiran kokoa, ennen kuin antaa luonteen ja ulkonäön viedä mennessään...
5. Sohvin salaiset kansiot. Ihania pieniä tarinoita Sohvin ja tämän omistajan elämästä. Sohvilla ja Emmalla on muuten sama iskä, eli voisiko tyttöjä kutsua jopa sisarpuoliksi??? Sohvi-neiti on jo iso tyttö, puolitoistavuotias.
Sitten Liisan antamaan haasteeseen! Kyseisessä haasteessa pitää kiittää haasteen antajaa: kiitos Liisa! Sitten pitää jakaa haaste kahdeksalle bloggaajalle ja infota heitä asiasta. Rebel-asenne nostaa taas päätään, joten enpä jaa, enkä infoa. Kerronpa siis vain kahdeksan random-asiaa itsestäni:
1. Olen 163 cm pitkä ja hieman "tanakka". Tosin en enää ole niin kovin tanakka, onnistuin elo-syyskuussa pudottamaan 7 kiloa pelkillä ruokavalion muutoksilla. Toki Emman kanssa tulee sen verran paljon ulkoiltua, että kyllä siinäkin vähän kaloreita palaa. Olisi hienoa, jos onnistuisin pudottamaan vielä 7-10 kiloa, mutta en ota siitä paineita. Tippuu jos tippuu. Se seitsemän kiloakin näkyy ja tuntuu ihan riittävästi :)
2. Minulla on luonnonkiharat hiukset. Monet siitä vittuilevat, että oliko kallis permanentti, kun noin kivasti epäonnistui, tai olenko tullut paikalle pistorasian kautta. Monelle luonnonkiharat ovat harvinainen näky, ja siksi he eivät varmaan usko koko asiaan. Mutta mulla on luonnostaan pörröinen tukka, joka taipuu kauniille korkkiruuveille kun vain pesen hiukset, kampaan ne märkinä suoriksi ja annan kuivua itsestään. Kätevää! Edit: lisään kuvan todisteeksi. Enpä ole tainnut tähäm blogiin itsestäni koskaan kunnon kasvokuvaa laittaakaan...
3. Olen kotikissa. Välillä on tietysti kiva mennä viikonlopuksi vanhempieni luokse täysihoitoon tai nähdä kavereita. Ulkomaille matkustaminen on kuitenkin sellainen asia, joka nostaa sykkeeni taivaisiin ja tunnen stressihormonitason nousevan. Ajatus lentämisestä ei miellytä, mitä jos matkalaukkuni päätyy eri paikkaan kuin minä, jos sairastun matkalla.... Ei kiva. Jätän tämän huvin Samille, avomiehelleni, joka ei pelkää lentämistä ja suunnittelee usein itselleen uusia matkakohteita. Minä ja Emma jäädään talonvahdeiksi.
4. Hiusteni väri on vaalea ja silmäni ovat siniset.
5. Pidämme Samin kanssa molemmat sinisestä. Etsikää tästä blogista vaikka kuva talostamme, tai tutkikaa Emman kuvia, että minkä väriset seinät meillä on sisällä.
6. Minulla on toinenkin blogi, liittyen taloprojektiimme: http://sulohelmi.blogspot.fi/ Sinistä, sinistä, sinistä ja vielä kerran sinistä! Mutta kuka sanoi, että kodistaan ei saisi tehdä sellaista kuin itse tykkää? Opinions are like asshole. Everybody has one.
7. Olen opintojeni suhteen täysi luuseri. Opinnäytetyöni on jo kaksi ja puolivuotta myöhässä. Sain onneksi taas lisää lisäaikaa, joten nyt on viimeiset hetket puristaa sekin paska kasaan. Kaikki muut tarvittavat opintopisteet olen onneksi saanut kasaan. Älkää opiskelko kuten minä! Ahkeruus ja positiivinen asenne vievät pidemmälle kuin laiskuus ja pessimismi.
8. Elämä ei mennyt ihan niin kuin sen suunnittelin. Tutustuin Samiin toisena opiskeluvuotenani. Sami on minua kaksi vuotta vanhempi, joten hän oli opinnoissaan minua edellä (eri koulu, eri ala). Sami sai nykyisen työpaikkansa heti valmistuttuaan, mutta kaukaa sieltä, missä silloin asuimme. Muutin Samin perässä tänne kauas jonnekin, kauas perheestäni ja kavereistani. Täällä ei ole tuttuja, ei sukulaisia, ei ketään kenelle jutella. Asiaa ei yhtään helpota se, että olen saanut täältä vain lyhyitä työsuhteita. Melko perseestä tämä yksinäisyys...
The End!
keskiviikko 14. marraskuuta 2012
Haaste
Sain Jennalta Lupun kanssa blogista haasteen. Ihan oikeuteen asti ei kuitenkaan olla menossa, vaan kyseessä on blogihaaste. Minun pitää siis vastata yhdeksään koiraani liittyvään kysymykseen. Ei muuta kuin menoksi:
1. Miksi päädyit juuri tähän rotuun?
Tutustuin ensimmäisen kerran leonberginkoiraan, kun setäni ja tämän vaimo suunnittelivat uuden koiran hankkimista. Sattumien kautta he päätyivät leonbergin sijasta cavalierkingcharlesinspanieliin. Kun minun ja Samin koirakuume oli pahimmillaan, Sami halusi noutajan ja minä jonkun pystykorvan tai terrierin. Mutta sitten eräässä suomalaisessa tosi-tv-sarjassa vilahti leonberginkoira, ja siitä se ajatus sitten lähti. Sen koiran nimi oli muuten Emma...
2. Entä miksi juuri kyseinen yksilö?
Me emme valinneet Emmaa, vaan annoimme kasvattajan valita meille sopivan yksilön. Esitimme vain toiveen rauhallisesta, ystävällisestä narttupennusta, joka ei olisi kovin arka.
3. Miten keksit koirasi nimen?
Emma sopii mielestäni hyvin tuollaiselle isolle, vähän kömpelölle koiralle, joka on kaikkien paras kaveri. Lisäksi siinä on sama alkukirjain, kuin Emman papan etunimessä. Pitäähän ensimmäinen lapsenlapsi nimetä pappansa mukaan... ;)
4. Jos joskus ottaisit jonkun muun rotuisen koiran, mihin ehkä päätyisit?
Johonkin pienempään pystykorvaiseen, kuten lapinkoiraan, laikaan, karhukoiraan tai vaikkapa corgiin. Toinen vaihtoehto voisi olla Samin toiveiden mukaan noutaja taikka berninpaimenkoira, jotta Emmalla olisi joku sopivan kokoinen painikaveri.
5. Onko koirallasi jotain epäkoiramaisia tapoja?
Emma varmaan luulee olevansa ihminen muiden joukossa. Ihan heti en osaa sanoa, mikä olisi sen epäkoiramaisin tapa. Emma kun kuitenkin syö mitä vain ja milloin vain, se rakastaa ulkoilla ja lenkkeillä, haistelee ja kuulostelee paljon, nukkuu melkein missä vain, rakastaa leikkihetkiä ja lelujen perässä juoksentelua... Ehkä oudointa Emmassa on sen pelko haukkuvia koiria kohtaan. Joskus lenkillä kun meitä on tullut vastaan pikkuinen räksyttäjä, siis Emmaa huomattavasti pienempi koira, niin Emma ei tiedä mihin suuntaan paeta. Vieläkin se hämmentyy, jos toinen koira haukkuu jossain.
6. Milloin koirasi sai sinut viimeksi nauramaan? Mitä tapahtui?
Tänään leivottiin yhdessä pasteijoita. Emma hääri vieressä apukokkina ja pyrki lipaisemaan kaikkia aineksia, mitä kuonon ohi vain kulki. Kun sain pasteijapellin uuniin, niin Emma melkein sukelsi pellin perässä uuniin. Välillä se kävi uunin luukulla tarkistamassa tilanteen, ja kun pasteijat olivat valmiita, olisi niitä pitänyt saada heti maistaa. Emma onneksi malttoi mielensä ja sai maistaa yhden. Loput pasteijat menivät -ikävä kyllä- jääkaappiin piiloon.
7. Mikä on pahin tuho, jonka koirasi on saanut aikaan?
Emma on tuhonnut yllättävän vähän paikkoja. Sen omat lelut ovat tietysti aikas kärsineitä, kun sen tietää millaisella "volyymilla" tuollainen 50-kiloinen peto leikkii. Vauvana se tuhosi kankaisen lelulaatikkonsa, mutta se nyt ei ollut suuri menetys. Vähän meillä näkyy kynsien jälkiä kynnyslistoissa ja Emman makuunurkan seinässä. Autossa Emma on syönyt tavaratilan suojapeitteen (?) muovivahvikkeita, mikä hieman suututti Samin. Nyt yritetään aina varustautua puruluilla automatkoihin, jotta Emman ei tarvitse itse keksiä tekemistä.
8. Mikä on koirasi lempipaikka kotona?
Kesällä Emma nukkui mieluiten tuulikaapin viileällä laattalattialla. Nyt kun lattialämmöt ovat päällä, Emma nukkuu mieluiten olohuoneessa, terassin oven edessä. Sieltä taitaa vetää mukvasti. Toisinaan Emma köllii myös sohvalla, varsinkin jos se on saanut jonkun herkun pureskeltavaksi. Sohvalle se jää kuitenkin harvemmin nukkumaan. Se taitaa olla liian pehmeä ja hautuva/lämmin paikka nukkua pitempiä nokosia.
9. Lempikuva/lempikuvat koirastasi?
Esitän tämän haasteen eteenpäin bloggaajille:
Liisa / In this part of town
Lilli / Hertan maailma
Tanjareetta / Sohvin salaiset kansiot
Noora / Kauneudesta kaikkeuteen
1. Miksi päädyit juuri tähän rotuun?
Tutustuin ensimmäisen kerran leonberginkoiraan, kun setäni ja tämän vaimo suunnittelivat uuden koiran hankkimista. Sattumien kautta he päätyivät leonbergin sijasta cavalierkingcharlesinspanieliin. Kun minun ja Samin koirakuume oli pahimmillaan, Sami halusi noutajan ja minä jonkun pystykorvan tai terrierin. Mutta sitten eräässä suomalaisessa tosi-tv-sarjassa vilahti leonberginkoira, ja siitä se ajatus sitten lähti. Sen koiran nimi oli muuten Emma...
2. Entä miksi juuri kyseinen yksilö?
Me emme valinneet Emmaa, vaan annoimme kasvattajan valita meille sopivan yksilön. Esitimme vain toiveen rauhallisesta, ystävällisestä narttupennusta, joka ei olisi kovin arka.
3. Miten keksit koirasi nimen?
Emma sopii mielestäni hyvin tuollaiselle isolle, vähän kömpelölle koiralle, joka on kaikkien paras kaveri. Lisäksi siinä on sama alkukirjain, kuin Emman papan etunimessä. Pitäähän ensimmäinen lapsenlapsi nimetä pappansa mukaan... ;)
4. Jos joskus ottaisit jonkun muun rotuisen koiran, mihin ehkä päätyisit?
Johonkin pienempään pystykorvaiseen, kuten lapinkoiraan, laikaan, karhukoiraan tai vaikkapa corgiin. Toinen vaihtoehto voisi olla Samin toiveiden mukaan noutaja taikka berninpaimenkoira, jotta Emmalla olisi joku sopivan kokoinen painikaveri.
5. Onko koirallasi jotain epäkoiramaisia tapoja?
Emma varmaan luulee olevansa ihminen muiden joukossa. Ihan heti en osaa sanoa, mikä olisi sen epäkoiramaisin tapa. Emma kun kuitenkin syö mitä vain ja milloin vain, se rakastaa ulkoilla ja lenkkeillä, haistelee ja kuulostelee paljon, nukkuu melkein missä vain, rakastaa leikkihetkiä ja lelujen perässä juoksentelua... Ehkä oudointa Emmassa on sen pelko haukkuvia koiria kohtaan. Joskus lenkillä kun meitä on tullut vastaan pikkuinen räksyttäjä, siis Emmaa huomattavasti pienempi koira, niin Emma ei tiedä mihin suuntaan paeta. Vieläkin se hämmentyy, jos toinen koira haukkuu jossain.
6. Milloin koirasi sai sinut viimeksi nauramaan? Mitä tapahtui?
Tänään leivottiin yhdessä pasteijoita. Emma hääri vieressä apukokkina ja pyrki lipaisemaan kaikkia aineksia, mitä kuonon ohi vain kulki. Kun sain pasteijapellin uuniin, niin Emma melkein sukelsi pellin perässä uuniin. Välillä se kävi uunin luukulla tarkistamassa tilanteen, ja kun pasteijat olivat valmiita, olisi niitä pitänyt saada heti maistaa. Emma onneksi malttoi mielensä ja sai maistaa yhden. Loput pasteijat menivät -ikävä kyllä- jääkaappiin piiloon.
7. Mikä on pahin tuho, jonka koirasi on saanut aikaan?
Emma on tuhonnut yllättävän vähän paikkoja. Sen omat lelut ovat tietysti aikas kärsineitä, kun sen tietää millaisella "volyymilla" tuollainen 50-kiloinen peto leikkii. Vauvana se tuhosi kankaisen lelulaatikkonsa, mutta se nyt ei ollut suuri menetys. Vähän meillä näkyy kynsien jälkiä kynnyslistoissa ja Emman makuunurkan seinässä. Autossa Emma on syönyt tavaratilan suojapeitteen (?) muovivahvikkeita, mikä hieman suututti Samin. Nyt yritetään aina varustautua puruluilla automatkoihin, jotta Emman ei tarvitse itse keksiä tekemistä.
8. Mikä on koirasi lempipaikka kotona?
Kesällä Emma nukkui mieluiten tuulikaapin viileällä laattalattialla. Nyt kun lattialämmöt ovat päällä, Emma nukkuu mieluiten olohuoneessa, terassin oven edessä. Sieltä taitaa vetää mukvasti. Toisinaan Emma köllii myös sohvalla, varsinkin jos se on saanut jonkun herkun pureskeltavaksi. Sohvalle se jää kuitenkin harvemmin nukkumaan. Se taitaa olla liian pehmeä ja hautuva/lämmin paikka nukkua pitempiä nokosia.
9. Lempikuva/lempikuvat koirastasi?
Esitän tämän haasteen eteenpäin bloggaajille:
Liisa / In this part of town
Lilli / Hertan maailma
Tanjareetta / Sohvin salaiset kansiot
Noora / Kauneudesta kaikkeuteen
perjantai 26. lokakuuta 2012
Ensilumi
Lumi satoi täällä maahan ensimmäistä kertaa 26.lokakuuta 2012. Tämä merkintä jääköön talteen ihan vain omaksi iloksi ;)
Emma ihmetteli maahan satanutta lunta jo aamupissalla, mutta koska äipällä oli kiire töihin, niin ilo jäi lyhytaikaiseksi. Ja koska mulla oli käsilaukku ja autonavaimet matkassa, niin Emma oli heti tietysti tulossa mukaan autoon. Esimies tuskin tykkäisi hyvää, jos menisin Emma mukanani töihin, joten palluran oli nyt vaan jäätävä yksin kotiin. Sami mokoma on laivalla humputtelemassa...
Iltapäivällä en tiennyt kummasta tuo hurtta iloitsi enemmän, minusta vai valkoisesta maasta. Lunta tuli kuitenkin pitkin päivää, joten sitä siis riitti. Kävimme pikaisesti hakemassa päivän postit ja Emma sai siinä samalla tehtyä pikaisesti tarpeensa. Sitten oli jo pakko päästä sisälle hakemaan lämpimämpää vaatetta, jotta päästiin lenkille.
Lenkkipolulla ei ollut muita, joten Emma sai juosta vapaana. Se meni siksakkia pitkin polkua. En tiedä miksi sen on koko ajan yritettävä juosta kuono maassa ja samala nuuskia, koska se tahtoo aina tupsahtaa nenälleen, kun ylävartalon painopiste laskee liian alas. Ja nyt on muuten ihan oikeasti kylmä! Sen tietää siitä, että Emma jätti lempipuuhansa väliin, eli kurakujanjuoksun. Yhdessä ojassa se kävi kastelemassa tassunsa, mutta se ei tainnut tuntua kivalta, koska Emma nousi sieltä vikkelästi ylös, eikä mennyt enää toista kertaa :D
Olen täällä blogissakin toivonut ja valittanut, että tulisipa talvi ja pakkaset mahdollisimman pian, jotta ei tarvitsisi aina lenkkien jälkeen pestä ojissa seikkaillutta koiraa. Noh... Toivoin taas ihan vääriä asioita. Lenkin jälkeen Emman tassuissa oli aivan valtavat lumipaakut! Tiesin kyllä, että lumi paakkuuntuu tassuishin ja takkuuntuu karvoihin, mutta että näin lyhyellä lenkillä sitä jää sellaiset määrät! Täytyy varmaan yrittää pysyä auratuilla teillä, ettei koiran tarvitse aina painaa menemään umpihangessa. Ja kun hiihtokausi alkaa, niin tuolla meidän pururadalla on silloin kävely- ja koirien ulkoiluttamiskielto. Eli varmaankin marraskuusta maaliskuulle lenkkeillään maanteillä ja umpimetsissä.
Ja vielä muutama kuva meidän junnusta, kun se nauttii ensilumesta :)
Emma ihmetteli maahan satanutta lunta jo aamupissalla, mutta koska äipällä oli kiire töihin, niin ilo jäi lyhytaikaiseksi. Ja koska mulla oli käsilaukku ja autonavaimet matkassa, niin Emma oli heti tietysti tulossa mukaan autoon. Esimies tuskin tykkäisi hyvää, jos menisin Emma mukanani töihin, joten palluran oli nyt vaan jäätävä yksin kotiin. Sami mokoma on laivalla humputtelemassa...
Iltapäivällä en tiennyt kummasta tuo hurtta iloitsi enemmän, minusta vai valkoisesta maasta. Lunta tuli kuitenkin pitkin päivää, joten sitä siis riitti. Kävimme pikaisesti hakemassa päivän postit ja Emma sai siinä samalla tehtyä pikaisesti tarpeensa. Sitten oli jo pakko päästä sisälle hakemaan lämpimämpää vaatetta, jotta päästiin lenkille.
Lenkkipolulla ei ollut muita, joten Emma sai juosta vapaana. Se meni siksakkia pitkin polkua. En tiedä miksi sen on koko ajan yritettävä juosta kuono maassa ja samala nuuskia, koska se tahtoo aina tupsahtaa nenälleen, kun ylävartalon painopiste laskee liian alas. Ja nyt on muuten ihan oikeasti kylmä! Sen tietää siitä, että Emma jätti lempipuuhansa väliin, eli kurakujanjuoksun. Yhdessä ojassa se kävi kastelemassa tassunsa, mutta se ei tainnut tuntua kivalta, koska Emma nousi sieltä vikkelästi ylös, eikä mennyt enää toista kertaa :D
Olen täällä blogissakin toivonut ja valittanut, että tulisipa talvi ja pakkaset mahdollisimman pian, jotta ei tarvitsisi aina lenkkien jälkeen pestä ojissa seikkaillutta koiraa. Noh... Toivoin taas ihan vääriä asioita. Lenkin jälkeen Emman tassuissa oli aivan valtavat lumipaakut! Tiesin kyllä, että lumi paakkuuntuu tassuishin ja takkuuntuu karvoihin, mutta että näin lyhyellä lenkillä sitä jää sellaiset määrät! Täytyy varmaan yrittää pysyä auratuilla teillä, ettei koiran tarvitse aina painaa menemään umpihangessa. Ja kun hiihtokausi alkaa, niin tuolla meidän pururadalla on silloin kävely- ja koirien ulkoiluttamiskielto. Eli varmaankin marraskuusta maaliskuulle lenkkeillään maanteillä ja umpimetsissä.
Ja vielä muutama kuva meidän junnusta, kun se nauttii ensilumesta :)
lauantai 20. lokakuuta 2012
Syksy onkin jo pitkällä!
Ihanaa, sain jatkaa töissä vielä pari viikkoa lisää! Siksi tänne ei ole juurikaan tullut päivityksiä, kun tulee vietettyä tuon karvariiviön kanssa niin vähän aikaa, ettei mitään erityistä pääse edes tapahtumaan!
Viime viikon Emma oli mummolassa hoidossa. Papalla oli lomaa ja hän kaipasi leikkiseuraa, joten Emmahan jäi sinne mielellään viikoksi pappaa viihdyttämään. Kotona Emma olisi joutunut olemaan jopa neljä päivää yksin kotona, kun olimme Samin kanssa molemmat töissä. Eli oli varmasti parempi, että Emma oli mummolassa juoksentelemassa papan kanssa pitkin metsiä, kuin kotona kuolemassa tylsyyteen.
Mutta. Ihan putkeen se viikko ei mennyt. Nyt kun histiosytooma on jo lähes parantunut, niin ensimmäisenä iltana mummolassa Emma teloi vasemman takajalkansa. Se leikki vähän riehakkaasti Teemu-enon kanssa paljaalla parkettilattialla, loikkasi taaksepäin, törmäsi ruokailuryhmään ja laskeutui takajalan päälle. Muutaman päivän Emma varoi jalkaa ja hieman ontui sisällä kävellessään, mutta ulkona mikään ei estänyt sitä juoksemasta. Sitten kun ontuminen alkoi hellittää, niin mummo löysi samasta tassusta haavan, kahden kynnen välistä. "Räpylässä" näkyy selvä, siisti pieni haava.
Haavaa on nyt hoidettu Fuciderm Vetillä ja Betadinellä, samalla kaavalla kuin histiosytoomaa tai hot spotteja. Samilla alkaa ensi viikolla lyhyt loma, joten jos haava vielä vaivaa karvavauvaa, pitää viedä se taas eläinlääkäriin.
Työkavereiden kanssa havahduttiin viikolla, että onpa tämä lokakuu mennyt nopeasti! Iltalenkeillä alkaa ihan oikeasti olla säkkipimeää, joten päätin hankkia Emmalle heijastinliivit. Ostin samalla sellaiset myös itselleni. Kaupassa koirien liivejä vain kokoa L, mutta otin ne, koska ajattelin Emman olevan sen verran "solakka", että ne varmasti kyllä mahtuu. Ja kissan kellot! Liivien tarranauha ei edes mene Emman kaulan ympärille. Ostin liivit Agrimarketista, koska mielestäni esim. Musti&Mirri myy koirien heijastinliivejä suorastaan sikamaisella hinnalla (yli 20 euroo...), mutta nyt täytyy yrittää palauttaa ne. Kun ei mahdu, niin ei mahdu....
Yritän muistaa joku kerta ottaa kameran mukaan ulos, niin saa tuosta 8-kuukautisesta hauvelista uusia kuvia. Sehän on jo junnu! Kauheeta, millaista vauhtia mun pieni vauvani on kasvanut... :')
Viime viikon Emma oli mummolassa hoidossa. Papalla oli lomaa ja hän kaipasi leikkiseuraa, joten Emmahan jäi sinne mielellään viikoksi pappaa viihdyttämään. Kotona Emma olisi joutunut olemaan jopa neljä päivää yksin kotona, kun olimme Samin kanssa molemmat töissä. Eli oli varmasti parempi, että Emma oli mummolassa juoksentelemassa papan kanssa pitkin metsiä, kuin kotona kuolemassa tylsyyteen.
Mutta. Ihan putkeen se viikko ei mennyt. Nyt kun histiosytooma on jo lähes parantunut, niin ensimmäisenä iltana mummolassa Emma teloi vasemman takajalkansa. Se leikki vähän riehakkaasti Teemu-enon kanssa paljaalla parkettilattialla, loikkasi taaksepäin, törmäsi ruokailuryhmään ja laskeutui takajalan päälle. Muutaman päivän Emma varoi jalkaa ja hieman ontui sisällä kävellessään, mutta ulkona mikään ei estänyt sitä juoksemasta. Sitten kun ontuminen alkoi hellittää, niin mummo löysi samasta tassusta haavan, kahden kynnen välistä. "Räpylässä" näkyy selvä, siisti pieni haava.
Haavaa on nyt hoidettu Fuciderm Vetillä ja Betadinellä, samalla kaavalla kuin histiosytoomaa tai hot spotteja. Samilla alkaa ensi viikolla lyhyt loma, joten jos haava vielä vaivaa karvavauvaa, pitää viedä se taas eläinlääkäriin.
Työkavereiden kanssa havahduttiin viikolla, että onpa tämä lokakuu mennyt nopeasti! Iltalenkeillä alkaa ihan oikeasti olla säkkipimeää, joten päätin hankkia Emmalle heijastinliivit. Ostin samalla sellaiset myös itselleni. Kaupassa koirien liivejä vain kokoa L, mutta otin ne, koska ajattelin Emman olevan sen verran "solakka", että ne varmasti kyllä mahtuu. Ja kissan kellot! Liivien tarranauha ei edes mene Emman kaulan ympärille. Ostin liivit Agrimarketista, koska mielestäni esim. Musti&Mirri myy koirien heijastinliivejä suorastaan sikamaisella hinnalla (yli 20 euroo...), mutta nyt täytyy yrittää palauttaa ne. Kun ei mahdu, niin ei mahdu....
Yritän muistaa joku kerta ottaa kameran mukaan ulos, niin saa tuosta 8-kuukautisesta hauvelista uusia kuvia. Sehän on jo junnu! Kauheeta, millaista vauhtia mun pieni vauvani on kasvanut... :')
maanantai 8. lokakuuta 2012
Histiosytooma
Olemme Samin kanssa viettäneet pari viikkoa levottomia hetkiä, kun Sami yksi päivä löysi Emman vasemmasta lonkasta, ihon pinnasta noin pikkusormenpääni kokoisen, ihonvärisen patin. Parin viikon aikana sama patti moninkertaisti kokonsa, paisuen noin peukalonpääni kokoiseksi ja väriltään se muuttui tummanpunaiseksi. Emma ei onneksi itse liiemmin välittänyt kyseisestä patista: se ei aristanut, eikä Emma pureskellut taikka nuollut sitä.
Tänään sitten päästiin eläinlääkäriin näyttämään pattia. Onneksi kyseessä on vain histiosytooma-tyyppinen ihotulehdus. Ei mitään käsitystä, mikä on histiosytooma, mutta hoidoksi saatiin fuciderm-rasvaa ja pesuja Betadine-liuoksella. Ei siis mikään vakava juttu. Patilla tosin kestää kauan parantua, jopa kolme viikkoa voi kestää. Emma sai kaulurin siltä varalta, että se innostuu itse hoitamaan haavaa pureskelemalla ja nuolemalla.
Nyt sillä ei ole kauluria, koska koira vain törmäili joka paikkaan kaulurin kanssa. Se myös tuntuu unohtaneen kaljun läikän kankussaan, vain muutaman kerran ollaan jouduttu estämään sitä nuolemasta pattia. Laitoin kasvattajalle viestiä, että miten nyt toimitaan, kun toisella on kalju kankku ja punainen patti, että voiko niiden kanssa mennä pentunäyttelyyn. Tarkoitus kun oli ilmoittaa Emma marraskuussa pidettävään Best In puppy-showhun....
Sain jatkaa töissä vielä kaksi viikkoa. Emmalla on siis huomenna edessään ensimmäinen päivä vallan yksin kotona. Mitenkähän se pärjää sen 8 ja puoli tuntia? Sotasuunnitelmaan kuuluu jättää olohuoneen sälekaihtimet kiinni, ettei hurja laumanvartijamme ota suotta tehtäväkseen valvoa koko naapurustoa terassin oven lasi-ikkunan kautta. Ovikellokin pitää napsauttaa pois päältä, ettei naapuruston kersat vain käy rimputtelemassa sitä. Vettä pitää jättää maltillisesti tarjolle, ettei lattiat ui pissasta ja piilottaa vaikka yksi naudankorva jonnekin koloon, mikä on sitten iloinen yllätys kun Emma sen sieltä löytää. Ja aamulla olisi tietenkin hyvä, jos Emma malttaisi kakata, niin ei tarvitse koko päivää kärsiä.
Katsotaan mitä tapahtuu ja raportoidaan sitten miten koira pärjäsi :)
Tänään sitten päästiin eläinlääkäriin näyttämään pattia. Onneksi kyseessä on vain histiosytooma-tyyppinen ihotulehdus. Ei mitään käsitystä, mikä on histiosytooma, mutta hoidoksi saatiin fuciderm-rasvaa ja pesuja Betadine-liuoksella. Ei siis mikään vakava juttu. Patilla tosin kestää kauan parantua, jopa kolme viikkoa voi kestää. Emma sai kaulurin siltä varalta, että se innostuu itse hoitamaan haavaa pureskelemalla ja nuolemalla.
Nyt sillä ei ole kauluria, koska koira vain törmäili joka paikkaan kaulurin kanssa. Se myös tuntuu unohtaneen kaljun läikän kankussaan, vain muutaman kerran ollaan jouduttu estämään sitä nuolemasta pattia. Laitoin kasvattajalle viestiä, että miten nyt toimitaan, kun toisella on kalju kankku ja punainen patti, että voiko niiden kanssa mennä pentunäyttelyyn. Tarkoitus kun oli ilmoittaa Emma marraskuussa pidettävään Best In puppy-showhun....
Sain jatkaa töissä vielä kaksi viikkoa. Emmalla on siis huomenna edessään ensimmäinen päivä vallan yksin kotona. Mitenkähän se pärjää sen 8 ja puoli tuntia? Sotasuunnitelmaan kuuluu jättää olohuoneen sälekaihtimet kiinni, ettei hurja laumanvartijamme ota suotta tehtäväkseen valvoa koko naapurustoa terassin oven lasi-ikkunan kautta. Ovikellokin pitää napsauttaa pois päältä, ettei naapuruston kersat vain käy rimputtelemassa sitä. Vettä pitää jättää maltillisesti tarjolle, ettei lattiat ui pissasta ja piilottaa vaikka yksi naudankorva jonnekin koloon, mikä on sitten iloinen yllätys kun Emma sen sieltä löytää. Ja aamulla olisi tietenkin hyvä, jos Emma malttaisi kakata, niin ei tarvitse koko päivää kärsiä.
Katsotaan mitä tapahtuu ja raportoidaan sitten miten koira pärjäsi :)
lauantai 29. syyskuuta 2012
Kiirettä pitää :)
Blogissa on ollut nyt vähän hiljaista, mutta ihan positiivisesta syystä: tämä mamma sai töitä! Jee! Tosin puhutaan vain kahden viikon pestistä, eikä jatkomahdollisuuksista ole vielä varmuutta.
Sami oli onneksi viime viikon lomalla, joten Emman ei ole tarvinnut olla kahdeksaa tuntia yksin kotona. Ilmeisesti karvakorvat ovat tulleet ihan hyvin toimeen keskenään. Ainakin molemmat ovat olleet ehjiä ja iloisia (Sami myös vähän väsynyt), kun olen tullut töistä kotiin. Ja saan tietysti aina pihaan päästyäni juuri niin iloisen ja riemukkaan tervehdyksen, kuin mitä 45-kiloinen leonbergi vain voi omistajalleen antaa :D
Mutta kirjoittelen taas kun ehdin, tai jos jotain merkittävää tapahtuu. Mukavia syksyisiä sadepäiviä kaikille lukijoille!
Sami oli onneksi viime viikon lomalla, joten Emman ei ole tarvinnut olla kahdeksaa tuntia yksin kotona. Ilmeisesti karvakorvat ovat tulleet ihan hyvin toimeen keskenään. Ainakin molemmat ovat olleet ehjiä ja iloisia (Sami myös vähän väsynyt), kun olen tullut töistä kotiin. Ja saan tietysti aina pihaan päästyäni juuri niin iloisen ja riemukkaan tervehdyksen, kuin mitä 45-kiloinen leonbergi vain voi omistajalleen antaa :D
Mutta kirjoittelen taas kun ehdin, tai jos jotain merkittävää tapahtuu. Mukavia syksyisiä sadepäiviä kaikille lukijoille!
maanantai 17. syyskuuta 2012
Ajatuksia pentukoulusta
Olen käynyt Emman kanssa kesäkuusta asti naapurikaupungissa pentujen tottelevaisuuskurssilla, eli tuttavallisemmin pentukoulussa. Koulu aloitettiin kesäkuussa, kun Emma saavutti vaaditun neljän kuukauden iän ja rokotukset saatiin kuntoon.
Meillä on mennyt pentukoulussa ihan mukavasti. Emma tietysti haluaisi vain leikkiä toisten koirien kanssa ja nuuhkia kaikkia kivoja kentältä löytyviä hajuja. Välillä tuntuu siltä, että kouluun mentäessä se jättää korvat autoon, tai sitten sitä ei vaan kiinnosta kuunnella minun ääntäni. Tähän asti olen vain naureskellut Emman "kuuroudelle", mutta nyt sen vetäminen alkaa olla jo ongelma. Emma kun painaa jo varmasti yli 45 kiloa.
Kontaktin saaminen Emmaan on siis minun suurin ongelmani. Kun kontaktin saa, niin Emma pärjää ihan mainiosti. Emmahan oppi jo silloin 7 viikkoisena istumaan ja menemään maahan. Pentukoulun ansiosta paikalla pysymisestä tuli Emman bravuuri. Sain sieltä myös hyviä vinkkejä, miten saadaan koira seuraamaan ja menemään sivulle. Emman tapauksessa sivulle meno tarkoittaa sitä, että kun pidän namia vasemmassa kädessä ja ojennan käsivartta pitkälle eteen, niin Emman iso koko ja isot liikeradat saavat sen istumaan minusta etuviistoon vasemmalle. Tämä suoritus tuskin menisi läpi missään TOKO-kokeissa. Eli siinä on vielä paljon hiomista.
Nyt kun Emmalla on uhmaikä, siitä on tullut vähän sylivauva ja pikkuisen arka. Pentukoulu oli heinäkuun ajan tauolla, sinä aikana kotona tuli treenattua tosi laiskasti. Nyt syksyn tunneilla on paikalla pysymisen kanssa ollut ongelmia. Emma lähtee todella herkästi perääni, mutta kun sitä toruu ja sitkeästi palauttaa omalle paikalleen, niin kyllä se sitten hoksaa, että tästä ei saa liikkua mihinkään.
Viime tunnit olivat todella raskaat, sillä onhan yksi tunti koiranpennulle pitkä aika, ja Emma menetti mielenkiintonsa minuun noin puolentunnin jälkeen. Kurssilla on myös niitä pentuja, jotka tuntuvat lukevan omistajiensa ajatuksia, ja tottelevat ilman mitään ongelmia. Sitten ollaan minä ja Emma, parivaljakko, jossa koira hyörii ja pyörii minne sattuu, vetäen välillä emäntäänsä pitkin kenttää. Vetäminen on välillä ongelma myös lenkillä, kun Emma haluaa ampaista juoksijoiden, polkupyörien ja autojen perään. Se on todella kiinnostunut nopeasti kulkevista kohteista.
Olin viime pentukoulun jälkeen aivan puhki ja vieraileva ohjaaja antoi turhankin suoran ja selvän palautteen, että minun on parannettava kontaktin ottoa. Melkein aloin itkeä takaisin, että setä kertoo sitten miten se tehdään. Onneksi vakituinen ohjaaja ymmärsi, että olin siinä tilanteessa väsynyt sekä henkisesti että fyysisesti. Hän uhrasi tunnin jälkeen meille hetken aikaansa. Hän oli sitä mieltä, että Emman vetämisongelmaa voisi ensin lähteä ratkomaan välineiden kautta. Minun tulisi hankkia Emmalle kokonaan metallinen, "punottu" panta, joka varmasti kestää koiran kiskomiset.
Sami oli tästä vähän näreissään, koska ostimme pari viikkoa sitten koiralle nahkaisen, puolikuristavan pannan. Huomenna mennään siis pentukouluun eläintarvikekaupan kautta. Samille huusin ja porasin, että jos hän ei usko, miten raskasta on olla pentukoulussa Emman kiskottavana, niin tulee itse paikan päälle tarkistamaan tilanteen. Kyllä se sanoi huomenna tulevansa mukaan, mutta pitkin hampain. Mitähän se luulee siellä oikein tapahtuvan, kun se ei ole koskaan aiemmin halunnut tulla koirakentälle meidän kanssa...
Penturyhmässä saa olla 8 kuukauden ikään saakka ja sitten voi jatkaa seuraavaan ryhmään, jos vaan ehtii ilmoittautumaan ensimmäisten joukossa, TAI jos jatkokursseja ylipäätään ensi keväänä järjestetään. Koulutusta järjestävässä yhdistyksessä on tapahtunut kuulemma ohjaajakato. Kaikki kurssit loppuvat tältä vuodelta lokakuussa, koska seuralla ei ole mitään sisätiloja. Kaikki kurssit suoritetaan keväästä syksyyn ulkona. Emma täyttää lokakuussa sopivasti 8 kuukautta, ja yritän keväällä päästä sen kanssa jatkoryhmään. Ohjaajalta varovasti kyselin mahdollisuuksiamme jatkaa, ja hän kehoitti ilman muuta meitä jatkamaan. Eli joko meissä on potentiaalia tai sitten olen tuon koiran kanssa aivan hukassa, enkä selviä ilman ulkopuolista apua.... Emmalla ehtii sopivasti mennä talven aikana murrosikäkin ohitse, jolloin sillä pitäisi olla keväällä taas järki päässä :D
Meillä on mennyt pentukoulussa ihan mukavasti. Emma tietysti haluaisi vain leikkiä toisten koirien kanssa ja nuuhkia kaikkia kivoja kentältä löytyviä hajuja. Välillä tuntuu siltä, että kouluun mentäessä se jättää korvat autoon, tai sitten sitä ei vaan kiinnosta kuunnella minun ääntäni. Tähän asti olen vain naureskellut Emman "kuuroudelle", mutta nyt sen vetäminen alkaa olla jo ongelma. Emma kun painaa jo varmasti yli 45 kiloa.
Kontaktin saaminen Emmaan on siis minun suurin ongelmani. Kun kontaktin saa, niin Emma pärjää ihan mainiosti. Emmahan oppi jo silloin 7 viikkoisena istumaan ja menemään maahan. Pentukoulun ansiosta paikalla pysymisestä tuli Emman bravuuri. Sain sieltä myös hyviä vinkkejä, miten saadaan koira seuraamaan ja menemään sivulle. Emman tapauksessa sivulle meno tarkoittaa sitä, että kun pidän namia vasemmassa kädessä ja ojennan käsivartta pitkälle eteen, niin Emman iso koko ja isot liikeradat saavat sen istumaan minusta etuviistoon vasemmalle. Tämä suoritus tuskin menisi läpi missään TOKO-kokeissa. Eli siinä on vielä paljon hiomista.
Nyt kun Emmalla on uhmaikä, siitä on tullut vähän sylivauva ja pikkuisen arka. Pentukoulu oli heinäkuun ajan tauolla, sinä aikana kotona tuli treenattua tosi laiskasti. Nyt syksyn tunneilla on paikalla pysymisen kanssa ollut ongelmia. Emma lähtee todella herkästi perääni, mutta kun sitä toruu ja sitkeästi palauttaa omalle paikalleen, niin kyllä se sitten hoksaa, että tästä ei saa liikkua mihinkään.
Viime tunnit olivat todella raskaat, sillä onhan yksi tunti koiranpennulle pitkä aika, ja Emma menetti mielenkiintonsa minuun noin puolentunnin jälkeen. Kurssilla on myös niitä pentuja, jotka tuntuvat lukevan omistajiensa ajatuksia, ja tottelevat ilman mitään ongelmia. Sitten ollaan minä ja Emma, parivaljakko, jossa koira hyörii ja pyörii minne sattuu, vetäen välillä emäntäänsä pitkin kenttää. Vetäminen on välillä ongelma myös lenkillä, kun Emma haluaa ampaista juoksijoiden, polkupyörien ja autojen perään. Se on todella kiinnostunut nopeasti kulkevista kohteista.
Olin viime pentukoulun jälkeen aivan puhki ja vieraileva ohjaaja antoi turhankin suoran ja selvän palautteen, että minun on parannettava kontaktin ottoa. Melkein aloin itkeä takaisin, että setä kertoo sitten miten se tehdään. Onneksi vakituinen ohjaaja ymmärsi, että olin siinä tilanteessa väsynyt sekä henkisesti että fyysisesti. Hän uhrasi tunnin jälkeen meille hetken aikaansa. Hän oli sitä mieltä, että Emman vetämisongelmaa voisi ensin lähteä ratkomaan välineiden kautta. Minun tulisi hankkia Emmalle kokonaan metallinen, "punottu" panta, joka varmasti kestää koiran kiskomiset.
Sami oli tästä vähän näreissään, koska ostimme pari viikkoa sitten koiralle nahkaisen, puolikuristavan pannan. Huomenna mennään siis pentukouluun eläintarvikekaupan kautta. Samille huusin ja porasin, että jos hän ei usko, miten raskasta on olla pentukoulussa Emman kiskottavana, niin tulee itse paikan päälle tarkistamaan tilanteen. Kyllä se sanoi huomenna tulevansa mukaan, mutta pitkin hampain. Mitähän se luulee siellä oikein tapahtuvan, kun se ei ole koskaan aiemmin halunnut tulla koirakentälle meidän kanssa...
Penturyhmässä saa olla 8 kuukauden ikään saakka ja sitten voi jatkaa seuraavaan ryhmään, jos vaan ehtii ilmoittautumaan ensimmäisten joukossa, TAI jos jatkokursseja ylipäätään ensi keväänä järjestetään. Koulutusta järjestävässä yhdistyksessä on tapahtunut kuulemma ohjaajakato. Kaikki kurssit loppuvat tältä vuodelta lokakuussa, koska seuralla ei ole mitään sisätiloja. Kaikki kurssit suoritetaan keväästä syksyyn ulkona. Emma täyttää lokakuussa sopivasti 8 kuukautta, ja yritän keväällä päästä sen kanssa jatkoryhmään. Ohjaajalta varovasti kyselin mahdollisuuksiamme jatkaa, ja hän kehoitti ilman muuta meitä jatkamaan. Eli joko meissä on potentiaalia tai sitten olen tuon koiran kanssa aivan hukassa, enkä selviä ilman ulkopuolista apua.... Emmalla ehtii sopivasti mennä talven aikana murrosikäkin ohitse, jolloin sillä pitäisi olla keväällä taas järki päässä :D
Onnistunut kynsienleikkuu :)
Sain eilen taas leikattua Emman kynnet, ja operaatio ei ole koskaan ennen sujunut näin hyvin. Kuten viimeksikin, suljin itseni ja koirani taas kodinhoitohuoneeseen, emmekä tulleet sieltä pois ennen kuin kaikki kynnet oli leikattu.
Emma istui suurimman osan ajasta. En ottanut sen tassuja käsiini, koska Emma ei selvästikään pidä tassujen koskettelusta. Varovasti toisella kädellä siirsin tassukarvoja sivuun ja toisessa kädessä minulla oli leikkurit. Operaatio oli ohi noin vartissa.
Olen hidas ja huono namittamaan koiraa. Jos yrittäisin antaa sille namin aina yhden kynnen jälkeen, niin se ehtisi juosta jo karkuun. Siksi olinkin varustautunut isoilla koirankekseillä, ja Emma sai keksin aina kun yksi tassu oli saatu hoidettua. Sitten se vaihtoi paikkaa tai yritti pakoon, mutta komentamalla se pysähtyi ja istui nätisti alas.
Ja edelleen pyrin noudattamaan äärimmäistä varovaisuutta, etten vain leikkaa liikaa ja satuta koiraa. Napsin kynsistä vain kärjet, mutta pyrin tekemään sen mahdollisimman usein, jotta Emma tottuisi kynsien leikkaamiseen.
Emma istui suurimman osan ajasta. En ottanut sen tassuja käsiini, koska Emma ei selvästikään pidä tassujen koskettelusta. Varovasti toisella kädellä siirsin tassukarvoja sivuun ja toisessa kädessä minulla oli leikkurit. Operaatio oli ohi noin vartissa.
Olen hidas ja huono namittamaan koiraa. Jos yrittäisin antaa sille namin aina yhden kynnen jälkeen, niin se ehtisi juosta jo karkuun. Siksi olinkin varustautunut isoilla koirankekseillä, ja Emma sai keksin aina kun yksi tassu oli saatu hoidettua. Sitten se vaihtoi paikkaa tai yritti pakoon, mutta komentamalla se pysähtyi ja istui nätisti alas.
Ja edelleen pyrin noudattamaan äärimmäistä varovaisuutta, etten vain leikkaa liikaa ja satuta koiraa. Napsin kynsistä vain kärjet, mutta pyrin tekemään sen mahdollisimman usein, jotta Emma tottuisi kynsien leikkaamiseen.
torstai 6. syyskuuta 2012
Jospa pari kuvaa piristäisi...
Eilisen tapahtumat kummittelevat vieläkin mielessä, enkä ole päässyt vielä mihinkään lopputulokseen, että miten toimin jatkossa naapureiden lasten kanssa. Totaalinen rapsuttelukielto houkuttelee eniten, koska tässä alkaa ihan oikeasti yksityisyys kärsiä, kun lapset noin vain kutsuvat itsensä Emmaa rapsuttelemaan.
Olen saanut paljon hyvää ja kannustavaa palautetta, täällä blogissa ja Facebookin Leonberginkoirat-ryhmässä. Ongelma on tuttu muillekin ison koiran omistaville, ja moni muukin on kokenut tämän, että ihmiset eivät nykyään välitä kysyä lupaa lähestyä koiraa.
Löysin koneelta muutamia julkaisemattomia kuvia, ja koska olen todella huono lisäämään noita kuvia, otanpa vähän vahinkoa takaisin :) Joukossa on kuvia ihan vain kotioloista, pentutapaamisesta muutaman viikon takaa, ja lopuksi vielä kuva meidän talosta.
.JPG)
.JPG)
Olen saanut paljon hyvää ja kannustavaa palautetta, täällä blogissa ja Facebookin Leonberginkoirat-ryhmässä. Ongelma on tuttu muillekin ison koiran omistaville, ja moni muukin on kokenut tämän, että ihmiset eivät nykyään välitä kysyä lupaa lähestyä koiraa.
Löysin koneelta muutamia julkaisemattomia kuvia, ja koska olen todella huono lisäämään noita kuvia, otanpa vähän vahinkoa takaisin :) Joukossa on kuvia ihan vain kotioloista, pentutapaamisesta muutaman viikon takaa, ja lopuksi vielä kuva meidän talosta.
.JPG)
.JPG)
keskiviikko 5. syyskuuta 2012
Iso koira ja vieraat lapset
Nyt on paha mieli ja suru puserossa. Ehkä vähän jopa itkettää. Mitään kovin traagista ei ole tapahtunut, mutta kyllä tämä pahalta tuntuu.
Emma hurmasi silloin pienenä paaperona korttelin lapset, erityisesti tytöt. Emman ensimmäisiä lapsikavereita olivat katumme isot tytöt, noin 10-6-vuotiaat, jotka saavat jo poistua pihasta vanhempien luvalla. Kaikki on sujunut ihan hyvin. Isojen tyttöjen myötä vähän pienemmätkin ovat uskaltautuneet tutustua Emmaan.
Jotkut pelkäävät Emmaa, mutta kun muu porukka juoksee tuhatta ja sataa rapsuttamaan koiraa, on pienempien "pakko" tulla perässä, vaikka Emman iso koko (tai ylipäätään koira) kuinka hirvittäisi. Paria tyttöä piti kerran hieman ojentaa, kun ensin juoksivat koiraa kohti hihkuen "EmmaEmmaEmma!", mutta sitten kun koira hihnassa nykäisi kohti, niin juoksivat kiljuen pois. Sanoin, että jos Emmaa ei aio nätisti rapsuttaa, ei sen luo tarvitse tulla ollenkaan. Ymmärrän, että lapset saattavat pelätä koiraa, mutta miksi sitä silloin pitää ylipäätään lähestyä? Eivätkö he vain voisi pysyä poissa?
Tänään, kun tulin koiran kanssa iltalenkiltä, niin muutama isompi tyttö tuli tiellä vastaan. Tytöt tekivät taas aloitteen lässyttelemällä Emmalle, joka tietenkin meni pyytämään kavereilta rapsutuksia. Näiden tyttöjen kanssa on ihan kiva jutella kaikesta koiriin ja Emmaan liittyvistä jutuista. Nämä tytöt kun osaavat jo itsekin sanoa Emmalle ei, jos se liikaa läpsii tassuillaan tai aikoo näykkiä. He tajuavat, että 6-kuukautinen koira on vielä pentu, ja että Emma on ISO, kun se painaa jo yli 40 kiloa. Sitten siihen tuli yksi poika, ja jostain pölähti vielä muita huomattavasti pienempi tyttö, olisiko ollut 4-vuotias.
Kerron tähän sen verran taustoja, että me olemme asuneet tällä kadulla maaliskuusta asti, eli kuusi kuukautta. Emme tunne naapureitamme, joten en osaa kaikkien naapuruston lasten nimiä, enkä tiedä tarkkaan kuinka vanhoja he ovat. Voin vain arvailla kuinka vanha kukin on, tai kuka on kenenkin sisko tai veli.
Kaikki sujui ihan hyvin. Emma oli minulla koko ajan hihnassa, se käyttäytyi todella maltillisesti: häntä heilui ja koira nuuski lapsia, mutta se ei hyppinyt tai juoksennellut ympäriinsä. Sitten Emma kaatoi sen kaikista pienimmän tytön, ja aivan vahingossa. Emma vain käveli liian likeltä ohi ja tyttö horjahti. Hirveä huuto ja poru. Yksi isompi tyttö lohdutti pienintä. En itse voinut paremmin tarkistaa tytön kuntoa, koska pitelin hihnasta kaksin käsin kiinni. Näin kyllä, että käsissä ei ollut naarmuja. Tyttö taisi siis enemmänkin säikähtää. Emmakin kävi nuuhkaisemassa pientä ja lohdutti nuolemalla kämmenselkiä.
Itkevää tyttöä huudeltiin kotipihaan, ja isompi tyttö lähti saattamaan. Sitten kutsu kävi muillekin tytöille ja minä toin Emman kotiin. Totta kai ymmärrän, että tyttöä sattui, kun maahan mätkähti. Olen minäkin joskus kaatunut. Mutta ei Emma tehnyt mitään väärää. Tajuavatkohan vanhemmat, että se oli vahinko? Toivon vain, että tytöt eivät kotona satuile, että Emma puri tai hyppäsi pikkutyttöä päin. Emma ei ole vaarallinen, se on maailman kiltein koira. Se ei hypi päin, se ei vahdi ruokaansa eikä reviiriään. Se ei koskaan pihalla ollessaan hauku. Mutta se on pentu, 40-kiloinen pentu.
Samille kävi kerran pissatusreissulla näin: lauma isoja tyttöjä juoksi taas Emman luo. Kaikki meni hyvin, kunnes joukkoon liittyi yksi pienempi tyttö. Saattoi olla jopa sama tyttö, joka tänään kaatui. Emma nuuhkaisi tytön naamaa märällä kuonollaan, jolloin tyttö alkoi oikein kunnolla parkua, että hän pelkää Emmaa. Minä kuulin sen parkumisen sisälle asti. Tiesin, että mitään "pahaa" ei ole tapahtunut, koska Sami ei torunut Emmaa. Avasin ulko-oven ja käskin Emman sisälle. Näin tilanne raukesi, kun Emman oli tultava kotiin, niin lastenkin oli lähdettävä.
Emma on tosiaan kiltti, mutta pentumaisen kohelo. Muutkin koirat pyrkivät nuolemaan ihmisten naamoja, mutta leonberginkoiran on helppo nuolaista lapsen kasvoja, kun ne ovat samalla tasolla koiran kuonon kanssa. Minun pitää omistajana tietenkin huolehtia koirastani ja varmistaa, ettei se ole haitaksi tai vahingoksi muille. Onko tähän tilanteeseen mitään muuta ratkaisua, kuin kieltää kaikkia lapsia tervehtimästä Emmaa? Olisi kurjaa alkaa lokeroimaan lapsia, tyyliin "sinä olet jo kyllin iso rapsuttamaan Emmaa, mutta sinä olet vielä liian pieni". Pelkään rapsuttelukiellon myös antavan Emmasta väärän kuvan vanhemmille. Luulevat sitä pian vaaralliseksi. Elleivät luule jo... Tässä kadulla on yhdeksän taloa, ja vain kahdessa on koiria. Yhdenkään Emmaa säännöllisesti rapsuttelevan ipanan kotona ei ole omaa koiraa, enkä tiedä onko koskaan ollutkaan. Koiran käytöstä voi ymmärtää vain jos on sellaisen joskus omistanut.
Osa kadun muksuista on kyllä ihania, ja todella fiksuja. Yksikin eskarilaispoika huhuilee välillä varovasti omalta pihalta, että voinko laittaa Emman hihnaan, hän haluaisi tulla moikkaamaan. Tämä poika kysyy aina ensin vanhemmiltaan luvan, ja myös minulta, että saako tervehtiä Emmaa. Ymmärrän hyvin pojan varovaisuuden, koska Emma on istuessaan hänen korkuisensa :D Tämä poika osaa todella nätisti silitellä ja rapsutella. Hänenkin kanssaan juttelen aina kaikesta Emmaan liittyvästä, kuten mitä se syö tai missä se nukkuu, mitkä ovat sen lempileluja, jne. Aivan ihana poika <3 Ja Emmakin osaa arvostaa tätä kaveria ja käyttäytyy aina todella nätisti. Se varmaan aistii pojan arkuuden. Ja minä tietysti varmistan ja vahdin Emmaa, ettei sen "pokka" petä.
Toivottavasti naapuruston aikuiset ymmärtävät Emman olevan iso pentu, ja että kaikkien pienimpien ei kannata tervehtiä sitä ilman vanhempien valvontaa. Minä pystyn kyllä valvomaan Emmaa, mutta Emma ja kolmekin muksua samaan aikaan vaatii kyllä hermoja. Ja jos lapset todellakin pelkäävät koiria, taikka vain Emmaa, niin ei sitä ole pakko tulla rapsuttelemaan...
Emma hurmasi silloin pienenä paaperona korttelin lapset, erityisesti tytöt. Emman ensimmäisiä lapsikavereita olivat katumme isot tytöt, noin 10-6-vuotiaat, jotka saavat jo poistua pihasta vanhempien luvalla. Kaikki on sujunut ihan hyvin. Isojen tyttöjen myötä vähän pienemmätkin ovat uskaltautuneet tutustua Emmaan.
Jotkut pelkäävät Emmaa, mutta kun muu porukka juoksee tuhatta ja sataa rapsuttamaan koiraa, on pienempien "pakko" tulla perässä, vaikka Emman iso koko (tai ylipäätään koira) kuinka hirvittäisi. Paria tyttöä piti kerran hieman ojentaa, kun ensin juoksivat koiraa kohti hihkuen "EmmaEmmaEmma!", mutta sitten kun koira hihnassa nykäisi kohti, niin juoksivat kiljuen pois. Sanoin, että jos Emmaa ei aio nätisti rapsuttaa, ei sen luo tarvitse tulla ollenkaan. Ymmärrän, että lapset saattavat pelätä koiraa, mutta miksi sitä silloin pitää ylipäätään lähestyä? Eivätkö he vain voisi pysyä poissa?
Tänään, kun tulin koiran kanssa iltalenkiltä, niin muutama isompi tyttö tuli tiellä vastaan. Tytöt tekivät taas aloitteen lässyttelemällä Emmalle, joka tietenkin meni pyytämään kavereilta rapsutuksia. Näiden tyttöjen kanssa on ihan kiva jutella kaikesta koiriin ja Emmaan liittyvistä jutuista. Nämä tytöt kun osaavat jo itsekin sanoa Emmalle ei, jos se liikaa läpsii tassuillaan tai aikoo näykkiä. He tajuavat, että 6-kuukautinen koira on vielä pentu, ja että Emma on ISO, kun se painaa jo yli 40 kiloa. Sitten siihen tuli yksi poika, ja jostain pölähti vielä muita huomattavasti pienempi tyttö, olisiko ollut 4-vuotias.
Kerron tähän sen verran taustoja, että me olemme asuneet tällä kadulla maaliskuusta asti, eli kuusi kuukautta. Emme tunne naapureitamme, joten en osaa kaikkien naapuruston lasten nimiä, enkä tiedä tarkkaan kuinka vanhoja he ovat. Voin vain arvailla kuinka vanha kukin on, tai kuka on kenenkin sisko tai veli.
Kaikki sujui ihan hyvin. Emma oli minulla koko ajan hihnassa, se käyttäytyi todella maltillisesti: häntä heilui ja koira nuuski lapsia, mutta se ei hyppinyt tai juoksennellut ympäriinsä. Sitten Emma kaatoi sen kaikista pienimmän tytön, ja aivan vahingossa. Emma vain käveli liian likeltä ohi ja tyttö horjahti. Hirveä huuto ja poru. Yksi isompi tyttö lohdutti pienintä. En itse voinut paremmin tarkistaa tytön kuntoa, koska pitelin hihnasta kaksin käsin kiinni. Näin kyllä, että käsissä ei ollut naarmuja. Tyttö taisi siis enemmänkin säikähtää. Emmakin kävi nuuhkaisemassa pientä ja lohdutti nuolemalla kämmenselkiä.
Itkevää tyttöä huudeltiin kotipihaan, ja isompi tyttö lähti saattamaan. Sitten kutsu kävi muillekin tytöille ja minä toin Emman kotiin. Totta kai ymmärrän, että tyttöä sattui, kun maahan mätkähti. Olen minäkin joskus kaatunut. Mutta ei Emma tehnyt mitään väärää. Tajuavatkohan vanhemmat, että se oli vahinko? Toivon vain, että tytöt eivät kotona satuile, että Emma puri tai hyppäsi pikkutyttöä päin. Emma ei ole vaarallinen, se on maailman kiltein koira. Se ei hypi päin, se ei vahdi ruokaansa eikä reviiriään. Se ei koskaan pihalla ollessaan hauku. Mutta se on pentu, 40-kiloinen pentu.
Samille kävi kerran pissatusreissulla näin: lauma isoja tyttöjä juoksi taas Emman luo. Kaikki meni hyvin, kunnes joukkoon liittyi yksi pienempi tyttö. Saattoi olla jopa sama tyttö, joka tänään kaatui. Emma nuuhkaisi tytön naamaa märällä kuonollaan, jolloin tyttö alkoi oikein kunnolla parkua, että hän pelkää Emmaa. Minä kuulin sen parkumisen sisälle asti. Tiesin, että mitään "pahaa" ei ole tapahtunut, koska Sami ei torunut Emmaa. Avasin ulko-oven ja käskin Emman sisälle. Näin tilanne raukesi, kun Emman oli tultava kotiin, niin lastenkin oli lähdettävä.
Emma on tosiaan kiltti, mutta pentumaisen kohelo. Muutkin koirat pyrkivät nuolemaan ihmisten naamoja, mutta leonberginkoiran on helppo nuolaista lapsen kasvoja, kun ne ovat samalla tasolla koiran kuonon kanssa. Minun pitää omistajana tietenkin huolehtia koirastani ja varmistaa, ettei se ole haitaksi tai vahingoksi muille. Onko tähän tilanteeseen mitään muuta ratkaisua, kuin kieltää kaikkia lapsia tervehtimästä Emmaa? Olisi kurjaa alkaa lokeroimaan lapsia, tyyliin "sinä olet jo kyllin iso rapsuttamaan Emmaa, mutta sinä olet vielä liian pieni". Pelkään rapsuttelukiellon myös antavan Emmasta väärän kuvan vanhemmille. Luulevat sitä pian vaaralliseksi. Elleivät luule jo... Tässä kadulla on yhdeksän taloa, ja vain kahdessa on koiria. Yhdenkään Emmaa säännöllisesti rapsuttelevan ipanan kotona ei ole omaa koiraa, enkä tiedä onko koskaan ollutkaan. Koiran käytöstä voi ymmärtää vain jos on sellaisen joskus omistanut.
Osa kadun muksuista on kyllä ihania, ja todella fiksuja. Yksikin eskarilaispoika huhuilee välillä varovasti omalta pihalta, että voinko laittaa Emman hihnaan, hän haluaisi tulla moikkaamaan. Tämä poika kysyy aina ensin vanhemmiltaan luvan, ja myös minulta, että saako tervehtiä Emmaa. Ymmärrän hyvin pojan varovaisuuden, koska Emma on istuessaan hänen korkuisensa :D Tämä poika osaa todella nätisti silitellä ja rapsutella. Hänenkin kanssaan juttelen aina kaikesta Emmaan liittyvästä, kuten mitä se syö tai missä se nukkuu, mitkä ovat sen lempileluja, jne. Aivan ihana poika <3 Ja Emmakin osaa arvostaa tätä kaveria ja käyttäytyy aina todella nätisti. Se varmaan aistii pojan arkuuden. Ja minä tietysti varmistan ja vahdin Emmaa, ettei sen "pokka" petä.
Toivottavasti naapuruston aikuiset ymmärtävät Emman olevan iso pentu, ja että kaikkien pienimpien ei kannata tervehtiä sitä ilman vanhempien valvontaa. Minä pystyn kyllä valvomaan Emmaa, mutta Emma ja kolmekin muksua samaan aikaan vaatii kyllä hermoja. Ja jos lapset todellakin pelkäävät koiria, taikka vain Emmaa, niin ei sitä ole pakko tulla rapsuttelemaan...
tiistai 4. syyskuuta 2012
Takapakkia kynsien leikkaamisessa
Nyt virtaa hiki! Ei siksi, että oltais käyty lenkillä, vaan koska leikkasin Emman kynnet! Tähän mennessä kynsien leikkuu on sujunut ongelmitta, koska aiemmin sain leikkattua Emman kynnet kun se nukkui. Jos koira heräsi ja vaihtoi paikkaa, niin määrätietoisesti painelin perässä kunnes kaikki kynnet oli napsittu. Tällä kaavalla mentiin niin kauan kunnes tein sen virheen, että napsasin yhdestä kynnestä liikaa ja Emmaa sattui.
Tämän episodin jälkeen kynsien leikkuu on ollut toivoton urakka. Tänään kuitenkin päättäväisesti suljin itseni ja koiran kodinhoitohuoneeseen. Siellä sitten kierrettiin kehää, mutta pois ei tultu, ennen kuin kaikki kynnet oli napsittu. Kannukset unohdin, mutta pidän seuraavat kynsienleikkuutreenit heti viikon päästä. Edellisestä leikkuusta on niin kauan, että noissa on ihan kivasti lyhennettävää. Nytkään en uskaltanut lyhentää kynsiä paljoa, etten vain tee uudelleen samaa virhettä, eli leikkaan liikaa ja sitten koiraa sattuu
Palkkioksi urakasta Emma sai pätkän makkaraa. Olemme myös ilmeisesti yhä väleissä, vaikka äiskä (eli minä) niin kovasti komensi ja piteli väkisin tassuista kiinni. Huom! Komensin koiraa äänelläni ja pitelin vain tassuista kiinni, en kurittanut sitä! Haimme yhdessä postin, niin Emma kiehnäsi koko ajan reidessä kiinni. Se hakee samalla lailla huomiota kuin ennenkin, eikä pakene minut nähdessään. Kaikki on ilmeisesti ok.
Myönnän, että aluksi taisin tehdä paljonkin väärin, kun yritin leikata kynnet ulkona. Laitoin Emman kuistin tolppaan kiinni sen 1,5 metriä pitkässä hihnassa ja yritin siinä leikata. Emma kuitenkin yritti tapansa mukaan karkuun (ei se murise tai näyki) ja sotkeutui pari kertaa pahasti remmiin. Täytyy jatkaa tätä kissa ja hiiri-leikkiä ja toivoa, että se auttaisi ajan myötä Emmaa pääsemään yli pelostaan.
Onko muilla vaikeuksia saada koiransa kynnet leikattua, ja onko jotain vinkkejä millä sen saisi onnistumaan?
Tämän episodin jälkeen kynsien leikkuu on ollut toivoton urakka. Tänään kuitenkin päättäväisesti suljin itseni ja koiran kodinhoitohuoneeseen. Siellä sitten kierrettiin kehää, mutta pois ei tultu, ennen kuin kaikki kynnet oli napsittu. Kannukset unohdin, mutta pidän seuraavat kynsienleikkuutreenit heti viikon päästä. Edellisestä leikkuusta on niin kauan, että noissa on ihan kivasti lyhennettävää. Nytkään en uskaltanut lyhentää kynsiä paljoa, etten vain tee uudelleen samaa virhettä, eli leikkaan liikaa ja sitten koiraa sattuu
Palkkioksi urakasta Emma sai pätkän makkaraa. Olemme myös ilmeisesti yhä väleissä, vaikka äiskä (eli minä) niin kovasti komensi ja piteli väkisin tassuista kiinni. Huom! Komensin koiraa äänelläni ja pitelin vain tassuista kiinni, en kurittanut sitä! Haimme yhdessä postin, niin Emma kiehnäsi koko ajan reidessä kiinni. Se hakee samalla lailla huomiota kuin ennenkin, eikä pakene minut nähdessään. Kaikki on ilmeisesti ok.
Myönnän, että aluksi taisin tehdä paljonkin väärin, kun yritin leikata kynnet ulkona. Laitoin Emman kuistin tolppaan kiinni sen 1,5 metriä pitkässä hihnassa ja yritin siinä leikata. Emma kuitenkin yritti tapansa mukaan karkuun (ei se murise tai näyki) ja sotkeutui pari kertaa pahasti remmiin. Täytyy jatkaa tätä kissa ja hiiri-leikkiä ja toivoa, että se auttaisi ajan myötä Emmaa pääsemään yli pelostaan.
Onko muilla vaikeuksia saada koiransa kynnet leikattua, ja onko jotain vinkkejä millä sen saisi onnistumaan?
keskiviikko 29. elokuuta 2012
Rannalla
Nyt kun koulut ovat alkaneet ja lomanviettäjät ovat palanneet töihin, uskalsimme lähteä etsimään tältä uudelta kotipaikkakunnalta koirille sallittua uimarantaa. Pienen eksyilyn jälkeen sellainen löytyi tuolta n. 10 km päästä kotoa, meren ääreltä.
Ihanan rauhallista siellä oli. Ranta oli luonnon tilassa, eli mitään uimakoppeja tai muitakaan rakennuksia siellä ei ollut. Vain yksinäinen P-merkki jökötti pusikossa. Missään ei näkynyt koirat kieltävää kylttiä, joten eiköhän siellä ollut ihan sallittua uittaa karvakamuja.
Hiekkaranta oli todella matala: Emma pinkaisi kohti ulappaa, niin 20 metrin päässäkään sen maha juuri ja juuri kastui. Eli varsinaisesti uimaan se ei päässyt, mutta matalikossa juokseminen oli ilmeisesti tarpeeksi kivaa. Kotona Emma söi mahan täyteen ja nukkui pitkät päikkärit. Eli tänään oli kaikin puolin kiva iltapäivä.
.JPG)
.JPG)
.JPG)
.JPG)
Ihanan rauhallista siellä oli. Ranta oli luonnon tilassa, eli mitään uimakoppeja tai muitakaan rakennuksia siellä ei ollut. Vain yksinäinen P-merkki jökötti pusikossa. Missään ei näkynyt koirat kieltävää kylttiä, joten eiköhän siellä ollut ihan sallittua uittaa karvakamuja.
Hiekkaranta oli todella matala: Emma pinkaisi kohti ulappaa, niin 20 metrin päässäkään sen maha juuri ja juuri kastui. Eli varsinaisesti uimaan se ei päässyt, mutta matalikossa juokseminen oli ilmeisesti tarpeeksi kivaa. Kotona Emma söi mahan täyteen ja nukkui pitkät päikkärit. Eli tänään oli kaikin puolin kiva iltapäivä.
.JPG)
.JPG)
.JPG)
.JPG)
perjantai 24. elokuuta 2012
Koirani on läski :(
Käytiin Emman kanssa maanantaina sisarustapaamisessa. Porukasta oli paikalla vain osa, johtuen luonnollisesti pitkistä välimatkoista. Paikalla oli siis kaikki pentueen tytöt ja yksi poika. Kolme muuta poikaa puuttui.
Emmasta huomasi kyllä heti, että se on sisaruksiaan tuhdimpi. Mutta pahalta se silti tuntui toisten sanomana. Emman painoa olisi varmaan helpompi tarkkailla jos sillä ei olisi "kahta kotia" ja "useampaa omistajaa". Näin kesällä on vietetty todella paljon aikaa mummolassa, niin siellä Emmalle annetaan todella paljon kaikkia herkkuja. Siinä todella vaikeaa toimia virallisena suupalanlaskijana.
Lisäksi Emman takatassut haroittavat, toinen luoteeseen ja toinen koilliseen. Vika on kuitenkin vielä korjattavissa, koska haroitus on todella pientä. Kasvattaja epäili Emman saavan ravinnostaan liikaa proteiinia. Nyt vain pitäisi keksiä, että mistä se liika proteiini tulee. Minä pelkäsin koiran saaneen liikaa kalsiumia, ja että jalkojen vänkyryys johtuisi siitä. Emma siis syö nykyään kahdesti päivässä nappulaa jollain vaihtelevalla höysteellä. Pitää tutkia nuo sen puruherkut, voisivatko ne olla liian "lihaisia"...
Takajalkoihin voi kuulemma vaikuttaa myös liikunnalla. Emman istuma-asento pitää aina korjata oikeanlaiseksi, nyt se istuu jalat harallaan kuin sammakko. Lenkit pitäisi tehdä umpimettässä, ja pakittamalla sekä pientä ympyrää kiertämällä takajalat vahvistuvat.
Ja sitten puhuttiin taas niistä näyttelyistä. Lupasin nyt (pitkin hampain, huulta purren...) ilmoittaa Emman Lahden marraskuun pentunäyttelyyn. Onneksi Emman velipojan omistaja on sanonut voivansa esitellä Emman. Eli mun ei (Luojalle kiitos!) tarvitse mennä sinne kehään pyörimään.
Kyllä mä ymmärrän, että nuo näyttelyt ovat tärkeitä rodun ominaisuuksien säilymisen ja jalostuksen kannalta, mutta kun mua ne ei vaan nappaa. Mitä lie omia traumoja ja asennevammaa, mutta tuntuu vaan ihan käsittämättömältä lyödä koiria riviin ja arvostella niitä fyysisten ominaisuuksien perusteella. Omasta mielestäni se luonne on kuitenkin kaikista tärkein. Vaikka varmasti valtaosa näyttelykoirista on kilttejä ja perustottelevaisia, eihän niitä muuten voisi edes viedä mihinkään näyttelyihin. Siinähän voisi mennä tuomarilta sormet! Ja eihän koira itse sitä tajua mitä tuomari siitä sanoo, eli koira ei edes voi pettyä omaan tulokseensa.
Onneksi meidän Emma on luonteeltaan täydellinen leonbergi, vaikka jalostuksen tuloksena tämäkin timantti on tietenkin syntynyt! <3
Emmasta huomasi kyllä heti, että se on sisaruksiaan tuhdimpi. Mutta pahalta se silti tuntui toisten sanomana. Emman painoa olisi varmaan helpompi tarkkailla jos sillä ei olisi "kahta kotia" ja "useampaa omistajaa". Näin kesällä on vietetty todella paljon aikaa mummolassa, niin siellä Emmalle annetaan todella paljon kaikkia herkkuja. Siinä todella vaikeaa toimia virallisena suupalanlaskijana.
Lisäksi Emman takatassut haroittavat, toinen luoteeseen ja toinen koilliseen. Vika on kuitenkin vielä korjattavissa, koska haroitus on todella pientä. Kasvattaja epäili Emman saavan ravinnostaan liikaa proteiinia. Nyt vain pitäisi keksiä, että mistä se liika proteiini tulee. Minä pelkäsin koiran saaneen liikaa kalsiumia, ja että jalkojen vänkyryys johtuisi siitä. Emma siis syö nykyään kahdesti päivässä nappulaa jollain vaihtelevalla höysteellä. Pitää tutkia nuo sen puruherkut, voisivatko ne olla liian "lihaisia"...
Takajalkoihin voi kuulemma vaikuttaa myös liikunnalla. Emman istuma-asento pitää aina korjata oikeanlaiseksi, nyt se istuu jalat harallaan kuin sammakko. Lenkit pitäisi tehdä umpimettässä, ja pakittamalla sekä pientä ympyrää kiertämällä takajalat vahvistuvat.
Ja sitten puhuttiin taas niistä näyttelyistä. Lupasin nyt (pitkin hampain, huulta purren...) ilmoittaa Emman Lahden marraskuun pentunäyttelyyn. Onneksi Emman velipojan omistaja on sanonut voivansa esitellä Emman. Eli mun ei (Luojalle kiitos!) tarvitse mennä sinne kehään pyörimään.
Kyllä mä ymmärrän, että nuo näyttelyt ovat tärkeitä rodun ominaisuuksien säilymisen ja jalostuksen kannalta, mutta kun mua ne ei vaan nappaa. Mitä lie omia traumoja ja asennevammaa, mutta tuntuu vaan ihan käsittämättömältä lyödä koiria riviin ja arvostella niitä fyysisten ominaisuuksien perusteella. Omasta mielestäni se luonne on kuitenkin kaikista tärkein. Vaikka varmasti valtaosa näyttelykoirista on kilttejä ja perustottelevaisia, eihän niitä muuten voisi edes viedä mihinkään näyttelyihin. Siinähän voisi mennä tuomarilta sormet! Ja eihän koira itse sitä tajua mitä tuomari siitä sanoo, eli koira ei edes voi pettyä omaan tulokseensa.
Onneksi meidän Emma on luonteeltaan täydellinen leonbergi, vaikka jalostuksen tuloksena tämäkin timantti on tietenkin syntynyt! <3
sunnuntai 19. elokuuta 2012
Emma täyttää tänään puolivuotta!
Puolivuotissynttäreiden kunniaksi vähän kuvakimaraa meidän "pikku-prinsessasta", joka painaa nyt 40,3 kiloa...
Ja loppuun vähän tarinaakin: Sami karkasi muutamaksi päiväksi kaverinsa kanssa Sisiliaan, 30 asteen helteisiin, joten minä ja Emma tapamme aikaa mummolassa. Tänään tarjotaan synttäreiden kunniaksi kahvit muutamalle tutulle. Mummu leipoi kakunkin!
Kotona on tapahtunut paljon ja paljon tulee vielä tapahtumaan. Olemme rakentaneet pihavajaa, ja sen vuoksi Avustaja-Emma onkin ollut täällä mummolassa taas pidempään hoidossa, "poissa jaloista".
Loppukesä ja syksy on ollut Emmalle ihanaa aikaa, koska ulkoa löytyy kaikkea hyvää syötävää! Emma oppi käymään mansikkavarkaissa mummon mansikkamaalla. Se osasi erottaa kypsät mansikat raaoista, pienimmät mansut tuppasivat mennä suuhun karoineen päivineen, isommista se taasen haukkasi vain sen muhevimman pään :) Mustikat ja vadelmatkin ovat ihan älyhyviä! Noin isolla kuonolla niitä on vain vaikea poimia itse, joten ne Emma nauttii ihmisten kämmeniltä (tai suoraan ämpäreistä). Punaiset viinimarjatkin ovat hyviä, mutta mustat viinimarjat ja marja-aroniat eivät maistu. Emma nuuhkaisee niitä, ja perääntyy tuhahtaen. Ne eivät ilmeisesti tuoksukaan hyvälle....
Ja loppuun vähän tarinaakin: Sami karkasi muutamaksi päiväksi kaverinsa kanssa Sisiliaan, 30 asteen helteisiin, joten minä ja Emma tapamme aikaa mummolassa. Tänään tarjotaan synttäreiden kunniaksi kahvit muutamalle tutulle. Mummu leipoi kakunkin!
Kotona on tapahtunut paljon ja paljon tulee vielä tapahtumaan. Olemme rakentaneet pihavajaa, ja sen vuoksi Avustaja-Emma onkin ollut täällä mummolassa taas pidempään hoidossa, "poissa jaloista".
Loppukesä ja syksy on ollut Emmalle ihanaa aikaa, koska ulkoa löytyy kaikkea hyvää syötävää! Emma oppi käymään mansikkavarkaissa mummon mansikkamaalla. Se osasi erottaa kypsät mansikat raaoista, pienimmät mansut tuppasivat mennä suuhun karoineen päivineen, isommista se taasen haukkasi vain sen muhevimman pään :) Mustikat ja vadelmatkin ovat ihan älyhyviä! Noin isolla kuonolla niitä on vain vaikea poimia itse, joten ne Emma nauttii ihmisten kämmeniltä (tai suoraan ämpäreistä). Punaiset viinimarjatkin ovat hyviä, mutta mustat viinimarjat ja marja-aroniat eivät maistu. Emma nuuhkaisee niitä, ja perääntyy tuhahtaen. Ne eivät ilmeisesti tuoksukaan hyvälle....
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)