Emman kuulumiset / Blogin lopetus

Hei kaikki! Nyt pikaisesti päivittämään Emma-leonbergin viimeisimmät kuulumiset. Samalla "taputtelen" tämän blogin lopullisesti pois, eli tämä on viimeinen päivitys.


Emmalle kuuluu hyvää! Se täyttää nyt helmikuussa 3 vuotta. Vuosi sitten kävimme lonkka- ja kyynärkuvissa. Niistä tuli loistavat tulokset 0/0 ja A/B. Hyvä Emma! Silmät on vielä tutkimatta.

Emmasta on myös tullut isosisko! Lokakuussa laumaamme liittyi pikkuinen Vilma. Vilma on rodultaan Welsh corgi cardigan, värityksenä tricolor. Virallinen kennelnimi on Kiiramannan Iitin Tiltu.

ihanat <3

Tyttöjen yhteiselo sujuu todella hyvin! Aluksi Emma leikki Vilman kanssa liian rajusti, painoi tassulla selkää, jne. Sitten Vilma reipastui ja alkoi retuuttaa Emmaa hännästä, korvista, peppuvilloista, jne. Emman piti opetella antamaan Vilmalle takaisin samalla mitalla :D Nyt meillä painitaan nätisti (Emma sätkii maassa jalat kohti taivasta ja Vilma tekee hyökkäyksiä sen kimppuun vuoroin oikealta ja vasemmalta) ja mennään välillä jopa hippaa.


Ruuan suhteen ei ole mustasukkaisuutta, kun molemmilla on omat sapuskat. Vilma vain on sellainen orava, että se piilottelee kaikkia hyviä herkkuja pitkin kämppää, unohtaa ne herkut sinne piiloon ja sitten Emma käy syömässä ne parempiin suihin. Jos näille antaa kokonaiset possunkorvat, niin Emma ahmii ensin omansa ja käy sitten nappaamassa Vilmalla kesken olevan korvan. Vilmalle pitää aina lohkaista pienempi pala korvaa, jotta se saa sen syötyä samassa ajassa kuin Emma omansa. Lenkilläkin homma sujuu, paitsi mulla ja Samilla on aina talutushihnat solmussa. Koirat osaavat mennä kyllä ihan nätisti... ;)


Nyt aikuisuuden myötä Emmalla on ilmennyt yksi käytösongelma. Se ei hyväksy pelkääviä ihmisiä lähelleen. Emma aistii lenkilläkin  jo kaukaa, jos vastaantulija jännittyy, ja silloin alkaa haukkuminen. Emman käytös ei ole aggressiivista. Se ei käy päälle, mutta ilmoittaa kyllä äänellään, jos haluaa toisen pysyvän kaukana. Lisäksi se ei siedä suoraa katsekontaktia (silmiin katsomista) vierailta ihmisiltä. Otin ongelman hoitaakseni ja olemme käyneet tammikuun ajan koirakoulussa opettelemassa yleistä rauhoittumista ja kontaktin ottamista. Koirakoulussa kaikki sujuu hyvin. Emma on ainoa narttu, muut koirat uroksia ja saahan siellä aina nameja, kun tottelee äiskää! Ihan paras paikka! :D


Koirakoulu tuo selvästi uutta sisältöä ja innostusta Emman elämään. Olen pohtinut jonkun uuden harrastuksen aloittamista, paras voisi olla jäljestäminen. Kaverikoiraksi tms. siitä ei selvästi ole.  Mutta mulle se on maailman paras koira ja ihanin karvaturri, mitä maa päällään kantaa <3


Hyvää Vuotta 2015 kaikille karvakorville ja heidän omistajilleen nyt ja jatkossa. Tämä blogi ei enää päivity.

Leotreffeillä Tampereella

Blogi on taas jäänyt vaille ansaitsemaansa huomiota. Olen ollut viime ajat huomattavasti aktiivisempi meidän raksablogin puolella.

Pappa kävi taas torstaina kylässä Samin kanssa rakentamassa yläkertaa. Kun pappa lähti kotia kohti, niin minä ja Emma hypättiin kyytiin ja tultiin viikonlopuksi mummolaan. Sami kun on koko viikonlopun töissä, niin mitä me Emman kanssa kaksistaankaan kotona möllötetään.

Laitoin sitten pikaisesti Naamakirjan Leonberginkoira ryhmään viestiä, että ollaan Emman kanssa Pirkanmaalla viettämässä pitkää viikonloppua, että onnistuisiko järkätä leotreffejä. Saatiinkin kasaan kolmen koiran ryhmä ja kokoonnuttiin tänään Tampereella Hakametsän koirapuistossa. Paikalla painivat siis Emma 13 kk, Uuno 11kk ja Herkules 9kk. Siinä oli muut koirat jäädä vähän jalkoihin... :D

Kiitos Mari ja Sarita! Oli kivaa! :)

Tässä kuvia:

Emma tutustuu Herkulekseen

Uuno

Uuno ja Herkules

Yksi kippo, kolme koiraa ja kaikilla samaan aikaan jano :)

Ihana, iso Uuno <3

Uuno

Emma ja Herkules

Viereinen aitaus oli varattu pienille koirille

Yritystä saada koirat ryhmäkuvaan

Pusuja Uunolle! <3

Uuno ja Emma

Uuno pakeni penkin alle <3

"1-vuotisneuvolassa"

Emma tosiaan täytti vähän aikaa sitten vuoden, joten eilen käytiin eläinlääkärissä ottamassa rokotukset.

Eläinlääkäri oli aikataulustaan vähän myöhässä, joten jouduimme jonkin aikaa odottamaan vastaanotolle pääsyä. Yritettiin saada Emma käymään ulkona pissalla, mutta piha oli tulvillaan kaikkia ihania hajuja, niin eihän siitä pissaamisesta mitään tullut. Sitten siihen pihaan tuli nuori poika, jolla oli mukaan varmasti maailman pienin koira! Se oli ikkupikkuriikkinen yorkshirenterrierin pentu! Se oli niin pieni, että sen pystyisi pesemään vaikka leivontakulhossa!

Kovin rohkea tämä pieni taapero oli. Kysyin pojalta koiran ikää. Muistaakseni tämä vastasi neljä kuukautta, joten olihan se vielä aivan vauva. Pikku-yorkki "veti kovasti" hihnassa kohti Emmaa. Emma onneksi ymmärsi, että nyt nuuskitaan oikein pientä vauvaa, joten se kävi kohteliaasti maahan makaamaan ja varovasti nuuski pentua. Se oli kyllä suloisin otus, mitä olen vähään aikaan nähnyt. Taisin jättää sinne eläinlääkärin pihaan loputkin aivosoluni.

Vastaanotolla Emma oli oma kohelo itsensä, eli kaikki paikat olisi pitänyt saada tutkia ja nuuhkia läpi. Samin käsi jo melkein sinersi. Vaaka näytti 55,6 kiloa. Emma ei siis ole ainakaan laihtumalla laihtunut. Liekö läski tiivistynyt lihakseksi, koska koira on selvästi hoikempi kuin mitä tammikuussa, mutta painoa on tullut joulukuun punnituksesta kilo lisää. Rokotteet pistettiin niskaan ja Emma ei taaskaan tajunnut mitä tapahtui. Se vain yritti kurkkia olkansa yli, että mitä siellä selässä oikein puuhaillaan.

Eläinlääkäri hoiti paperiasiat kuntoon. Sillä aikaa juttelimme hänen avustajansa kanssa. Avustaja kehui, että Emma on todella rohkea ja reipas rotunsa edustaja. Hänen sanojensa mukaan leonbergit yleensä jähmettyvät kauhusta oven suuhun, jos ne näkevät vieraita ihmisiä. Millaisia leonbergejä siellä vastaanotolla on oikein käynyt??? Itse en ole tavannut yhtäkään arkaa lellukkaa.... Emman koko tuli myös puheeksi. Avustaja sanoi sen olevan todella korkea nartuksi, mikä nyt ei ollut meille uusi tieto.

Lääkäri sanoi rokotteiden olevan voimassa seuraavat kolme vuotta, jos Suomessa pysytään eikä lähdetä reissuun. Kotona Sami oli jo huokaista, että tarvitseeko Emma tosiaan viedä seuraavan kerran vasta kolmen vuoden päästä uudelleen eläinlääkäriin. Muistutin sitten vuoden päästä edessä olevista lonkka- ja kyynärpääkuvauksista ja silmien tutkimisesta ja siitä, että niihin sitä rahaa sitten vasta meneekin...

Mitä meille kuuluu?

Moikkista koikkista!

On ollut tämä tammikuu niin kiireistä ja hektistä aikaa, ettei olla edes blogia ehditty päivittää!

Aloitetaan nyt vaikka kertomalla onko niihin ennen joulua listattuihin ongelmiin löytynyt ratkaisuja. No onneksi on! Emman lenkkeilyttäminen täällä kotona on nyt paljon helpompaa kuin syksyllä. Tärkeintä on vaan antaa Emman kuulostella ja seurailla autoja katseellaan, jolloin ne eivät yllätä sitä ja lenkki voi jatkua hyvillä mielin. Välillä Emma ottaa muutaman nopeamman askeleen eteenpäin, jos se ei ole huomannut meitä takaapäin ohittavaa autoa. Voimakkaat hihnassa nyppäämiset ovat jääneet vallan pois! Hyvä Emma!


Minä ja Sami aloitimme nyt uudet elämäntavat, eli tarkoitus on harrastaa enemmän liikuntaa ja syödä terveellisemmin. Minä laihdutin jo syksyllä hiljaa itsekseni seitsemän kiloa pois, joten nyt ne kilot eivät enää niin helposti lähdekään. Sami sen sijaan iloitsee, kun kiloja tippuu pois samaa tahtia hikipisaroiden kanssa. Lisäksi Sami on onnellinen uusista silmistään, sillä se kävi viikolla laserleikkauksessa ja pääsi eroon silmälaseista. Onneksi leikkauksen jälkeen Sami sai mukaansa suojalasit, joita se pitää nukkuessaan ja -varmuuden vuoksi- Emman kanssa lenkkeillessäkin. Jos Emma vaikka innostuukin hyppäämään ja tassu osuu kasvoihin, niin silmät ovat toivottavasti lasien takana suojassa.

Teimme yhtenä päivänä koiran kanssa kaikki lenkit Sport Tracker päällä. Sen perusteella voi arvioida, että Emma saa päivän aikana 4-5 kilometriä lenkkiä. Sami tekee vapaapäivinään koiran kanssa aamulenkit, koska se on mua aamuvirkumpi. Minä vien yleensä iltapäivä- ja iltalenkit. Joskus lenkkeillään yhdessä koko lauma. Ja kun Samilla on aamuvuoro, jää kaikki kolme lenkkiä mun vastuulle. Eli vaikka koiralle kertyy päivässä paljon kilometrejä, on ne kuitenkin jaettu osiin.

Sitten siihen herkkujen vahtimiseen. Herkkujen lisäksi Emma omii itselleen välillä myös lelujaan, varsinkin jos ne ovat uusia. Olen nyt hoitanut ongelmaa sillä, että varaan taskuuni palan jotain melkein yhtä ihanaa herkkua. Sitten Emman lähellä viskaan herkun vähän matkan päähän ja kun Emma hakee namin, otan sen vahtiman esineen käteeni. Sitten katselen esinettä ja pyörittelen sitä käsissäni. Kun totean sen turvalliseksi, annan sen takaisin Emmalle kehujen kera. Näin se oppii, että jos sen johonkin tavaraan koskee, niin sen saa myös takaisin eikä se katoa välttämättä mihinkään.

Emman juoksutkin ovat menneet jo ohitse. Tosin se viimeinen viikko alkoi jo käydä mun ja Samin voimille, kun Emman kanssa piti painia ja riehua, koska ei sitä naapurin poikakoirienkaan kanssa voinut päästää telmimään. Soitettiin sitten Minna-kasvattajalle ja saatiin lupa viedä Emma moikkaamaan siskoaan.

Siskoksilla leikki sujui ja paini maistui. Emma on yhä pullukka tyttö, se tiedetään, mutta siskonsa kanssa ne ovat yhtä korkeita. Pentueen kolmas tyttö on kuulemma siskojaan kymmenisen senttiä matalampi. Minna napsi tytöistä kuvia, jotka minä nyt julmasti kopioin tänne Naamakirjasta. Kuvat on siis ottanut Minna Bonnien Kennelistä:

Emma vasemmalla, Didi oikealla

Emma takana, Didi edessä

Näin nätisti Emma seisoo...

...ja on sillä nätti nassukin <3

Mummolassa on ollaan vierailtu taas ahkerasti, Emma meistä ahkerimmin. Nyt palattiin taas hetkeksi kotiin, kunnes reilun viikon päästä minut ja koira ajetaan pois kotoa. Sami jatkaa kaverinsa kanssa yläkerran rakentamista, joten naisväen pitää saada pois jaloista.

Koirani on läski :(

Käytiin Emman kanssa maanantaina sisarustapaamisessa. Porukasta oli paikalla vain osa, johtuen luonnollisesti pitkistä välimatkoista. Paikalla oli siis kaikki pentueen tytöt ja yksi poika. Kolme muuta poikaa puuttui.

Emmasta huomasi kyllä heti, että se on sisaruksiaan tuhdimpi. Mutta pahalta se silti tuntui toisten sanomana. Emman painoa olisi varmaan helpompi tarkkailla jos sillä ei olisi "kahta kotia" ja "useampaa omistajaa". Näin kesällä on vietetty todella paljon aikaa mummolassa, niin siellä Emmalle annetaan todella paljon kaikkia herkkuja. Siinä todella vaikeaa toimia virallisena suupalanlaskijana.

Lisäksi Emman takatassut haroittavat, toinen luoteeseen ja toinen koilliseen. Vika on kuitenkin vielä korjattavissa, koska haroitus on todella pientä. Kasvattaja epäili Emman saavan ravinnostaan liikaa proteiinia. Nyt vain pitäisi keksiä, että mistä se liika proteiini tulee. Minä pelkäsin koiran saaneen liikaa kalsiumia, ja että jalkojen vänkyryys johtuisi siitä. Emma siis syö nykyään kahdesti päivässä nappulaa jollain vaihtelevalla höysteellä. Pitää tutkia nuo sen puruherkut, voisivatko ne olla liian "lihaisia"...

Takajalkoihin voi kuulemma vaikuttaa myös liikunnalla. Emman istuma-asento pitää aina korjata oikeanlaiseksi, nyt se istuu jalat harallaan kuin sammakko. Lenkit pitäisi tehdä umpimettässä, ja pakittamalla sekä pientä ympyrää kiertämällä takajalat vahvistuvat.

Ja sitten puhuttiin taas niistä näyttelyistä. Lupasin nyt (pitkin hampain, huulta purren...) ilmoittaa Emman Lahden marraskuun pentunäyttelyyn. Onneksi Emman velipojan omistaja on sanonut voivansa esitellä Emman. Eli mun ei (Luojalle kiitos!) tarvitse mennä sinne kehään pyörimään.

Kyllä mä ymmärrän, että nuo näyttelyt ovat tärkeitä rodun ominaisuuksien säilymisen ja jalostuksen kannalta, mutta kun mua ne ei vaan nappaa. Mitä lie omia traumoja ja asennevammaa, mutta tuntuu vaan ihan käsittämättömältä lyödä koiria riviin ja arvostella niitä fyysisten ominaisuuksien perusteella. Omasta mielestäni se luonne on kuitenkin kaikista tärkein. Vaikka varmasti valtaosa näyttelykoirista on kilttejä ja perustottelevaisia, eihän niitä muuten voisi edes viedä mihinkään näyttelyihin. Siinähän voisi mennä tuomarilta sormet!  Ja eihän koira itse sitä tajua mitä tuomari siitä sanoo, eli koira ei edes voi pettyä omaan tulokseensa.

Onneksi meidän Emma on luonteeltaan täydellinen leonbergi, vaikka jalostuksen tuloksena  tämäkin timantti on tietenkin syntynyt! <3

Emma täyttää tänään puolivuotta!

Puolivuotissynttäreiden kunniaksi vähän kuvakimaraa meidän "pikku-prinsessasta", joka painaa nyt 40,3 kiloa...

Ja loppuun vähän tarinaakin: Sami karkasi muutamaksi päiväksi kaverinsa kanssa Sisiliaan, 30 asteen helteisiin, joten minä ja Emma tapamme aikaa mummolassa. Tänään tarjotaan synttäreiden kunniaksi kahvit muutamalle tutulle. Mummu leipoi kakunkin!

Kotona on tapahtunut paljon ja paljon tulee vielä tapahtumaan. Olemme rakentaneet pihavajaa, ja sen vuoksi Avustaja-Emma onkin ollut täällä mummolassa taas pidempään hoidossa, "poissa jaloista".

Loppukesä ja syksy on ollut Emmalle ihanaa aikaa, koska ulkoa löytyy kaikkea hyvää syötävää! Emma oppi käymään mansikkavarkaissa mummon mansikkamaalla. Se osasi erottaa kypsät mansikat raaoista, pienimmät mansut tuppasivat mennä suuhun karoineen päivineen, isommista se taasen haukkasi vain sen muhevimman pään :) Mustikat ja vadelmatkin ovat ihan älyhyviä! Noin isolla kuonolla niitä on vain vaikea poimia itse, joten ne Emma nauttii ihmisten kämmeniltä (tai suoraan ämpäreistä). Punaiset viinimarjatkin ovat hyviä, mutta mustat viinimarjat ja marja-aroniat eivät maistu. Emma nuuhkaisee niitä, ja perääntyy tuhahtaen. Ne eivät ilmeisesti tuoksukaan hyvälle....