keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Ylioppilaita :)

Teemu-eno kirjoitti ylioppilaaksi ja lauantaina tuota saavutusta luonnollisesti juhlistettiin. Ei ole Teemu mikään turha jannu, sillä yo-todistuksella sai suoraan opiskelupaikan TTY:ltä. Myös Teemun tyttöystävä Päivi ja serkkumme Pyry pääsivät ylioppilaiksi. Onnea kaikille kolmelle, mutta kyllä se valkolakki pukee parhaiten meidän Emmaa ;)







Juhlien ajan Emma olikin ensimmäistä kertaa vieraalla hoidossa, tähän mennessä kun hoitopaikka on järjestynyt joko jonkun sukulaisen luota, tai sitten kaverini on hoitanut Emmaa. Nyt kaikki sukulaiset olivat meillä juhlimassa, enkä viitsinyt kaveria vaivata, koska Emmalla on yhä juoksut. Mummulan lähelle oli onneksi perustettu pieneläinhoitola, jonne sain Emman päiväksi.

Vein Emman hoitolaan aamulla yhdeksältä. Paikassa oli omia koiria ja muutama muukin hoitokoira "juhlapakolaisina", eli meidän mummu ei ole ainoa, jonka mielestä hienot puvut, kermakakut ja koirat eivät sovi yhteen...
Jätin Emman sinne sydän särkyneenä, koska se raukka näki omasta "kopistaan" kuinka ajoin pihasta pois. Kuulin sen vikinän autoon asti :(

Kun sitten viiden aikoihin lähes kaikki vieraat olivat jo käyneet, kävimme papan kanssa noutamassa Emman kotiin. Ensin se varovasti hiipi koppinsa verkolle kurkkaamaan, että kuka siellä oikein häntä huhuilee. Sitten kun se nuuhkaisi papan kämmentä, niin raukka oli lähteä kaikista karvoistaan irti: häntä ei ollakaan hylätty tänne! Voi sitä iloa ja riemua!