Murrosiän mukanaan tuomat muutokset

Joulu on ohi, uutta vuotta odotellaan ja Emmakin on nyt palannut kotiin. Sehän ehti viettää mummolassa melkein kuukauden mittaisen loman, mutta tuntuu tuo viihtyvän yhä myös oikeassa kodissaan. Liekö maisemanvaihdos aiheuttanut koiralle stressiä, koska se nukkuu 7-9 tunnin yöunia yhteen putkeen, ilman pissataukoja. Nytkin se on nukkunut päiväunia yli tunnin. Kotona maistuu terveellinen ruoka, eli nappulat ja maksalaatikko. Mummolassa Emma tiesi, että kyllä hän jossain vaiheessa päivää saa maukkaampaa ruokaa kuin nappulat. Emma kärsi nälkää iltaan asti, kunnes se lähti kerjuukierrokselle syömään tv:tä tuijottavien ihmisten iltapalojen jämät. Ei se mikään tyhmä koira ole :)

Emmallahan alkoi juoksut juuri loman alussa. Tarjouduttiin kyllä hakemaan koira kotiin, mutta pappa sanoi, että ei juoksut haittaa, kyllä Emma saa silti siellä olla. Noh, pappa ei tiennyt, että juoksujen mukana saattaa tulla tiettyjä "sivuvaikutuksia".

Emmahan on ollut aina todella rohkea ja peloton leonbergi. Se ei arkaile ihmisiä eikä ääniä, metsässä sitä ei pelota kivet eikä kaatuneiden puiden juurakot. Kesällä meidän pihalla oli kaivinkone hommissa, niin jos syksyllä lenkillä jossain näkyi kaivinkone, Emman oli pakko päästä katsomaan sitä läheltä. Ainoastaan ne kovaa ja läheltä ajavat autot hirvittävät Emmaa, mutta mielestäni se on aikas pientä, kun miettii mitä kaikkea koira voisi pelätä.

Juoksujen myötä Emmalle puhkesi selvä murrosikä. Pappa jotain mutisi, että Emma olisi muka murkkuikäinen mukula... Ei kai? Hormonit ja vietit taisivat vetää sitä kylille. Emma oppi karkaamaan mummolan takaterassilta, jonne sille oli askarreltu oma paikka. Terassilla oli teltta ja terassin kulkuaukko oli peitetty vanhalla verkkoaidan pätkällä ja muovisella puutarhatuolilla. Emma oppi jyräämään tuon heppoisen muoviesteen yli, näinpä itse sen kerran jopa kaivautuvan esteen ali. Pappa rakensi aukkoon puisen portin, mutta laittoi siihen liian pienet hakaset. Emma hoksasi, että porttia puskemalla hakaset lennähtävät auki. Solmuja tuo koira ei toistaiseksi osaa avata, joten apu löytyi narusta: portti solmittiin yöksi kiinni.

Vaikka Emma muutaman kerran karkasikin terassilta, kylille asti se ei koskaan lähtenyt. Kerran juostiin koko porukka paniikissa ulos, että nyt se koira karkasi kun se ei ole terassilla. Emma löytyikin takapihalta hangesta nukkumasta. Eli vaikka kuinka vietti vetäisi kylille, on Emmasta tullut myös arka. Se ei uskaltanut poistua mummolan takapihalta minnekään muualle kuin aivan metsän reunaan tarpeilleen. Kun vein Emmaa vapaana metsälenkille, se ei koskaan ohittanut minua. Tähän asti Emma on vapaana ollessaan sinkoillut siksakkia sinne tänne ja tonne, mutta nyt se tuskin tulee rinnalle. Sama juttu tapahtui aina papankin kanssa lenkkeillessä. Koira pysyi visusti takana ja seurasi pappaa, välillä se pysähtyi hetkeksi haistelemaan polun vierustaa. Mitään varsinaisia "mörköjä" ei ole vielä tullut vastaan, eli Emma ei vaan uskalla jättäytyä kauas "laumanjohtajistaan". Yksinolo sujuu edelleen hyvin, eli kyse ei ole mistään yksinjäämisen pelosta tai eroahdistuksesta. Kun lenkkeillään maantiellä hihnassa, niin silloin se kyllä kipittelee taluttajansa edellä.

Toinen ikävä murrosiän tuoma sivuvaikutus on ollut herkkujen vahtiminen. Tähän asti Emma ei ole vahtinut herkkujaan, mutta nyt se on alkanut murista, jos joku ihminen on vähääkään kiinnostunut sen luista tai naudan korvista. Ajateltiin nyt Samin kanssa panostaa tähän ongelmaan. Täytyy ulkoillessa antaa Emmalle joku herkku ja sitten yrittää ottaa sitä hetkeksi pois, mutta päällä täytyy olla varmuuden vuoksi paksu toppatakki ja nahkahanskat. Jos se vaikka nappaakin käteen kiinni... Ilmeisesti emme ole aikaisemmin tajunneet toimia näin. Emma kun on ainoa koira ja lapsi talossa, niin jos se on saanut jonkun herkun, se on aina saanut syödä herkkunsa myös rauhassa loppuun. Sen ei ole tarvinnut oppia luopumaan niistä.

Kirjoittelen sitten miten tässä urakassa onnistuttiin ja mitä tehtiin uutena vuonna; täristiinkö pelosta vai nukuttiinko tyytyväisinä.