Kesä meni jo...

Hhrrrrrr! Hämäännyin aamuisesta auringon paisteesta niin pahasti, että astuin ensin ovesta ulos pelkkä t-paita päällä. Tein ovella täyskäännöksen ja hain päälleni hupparin ja vielä kaulahuivinkin. Varmistin vielä lämpömittarista lukemat ja ulkona oli VAIN 9 astetta plussan puolella... Vielä pari viikkoa sitten aamulenkille saattoi lähteä ihan huoletta t-paidassa.

Eli kesä tuli ja meni. Kohti märkää ja kylmää syksyä mennään. Menneeseen kesään mahtuu paljon tapahtumia, joten käyn niistä läpi tärkeimmät:

1. Emma ei tänäkään kesänä oppinut uimaan. Harmin paikka. Tuo koira ei vaan uskalla irroittaa takatassujaan pohjasta ja anna veden kelluttaa. Hankin sille jopa kelluntaliivit, mutta ei nistä mitään apua ollut. Emman ainoa "sukellus" tapahtui niin, että Sami yritti laittaa sille liivejä liukkaalla laiturilla. Emma ei moisesta toimenpiteestä tykännyt, joten se väisti vähän liikaa ja molskahti veteen.

2. Emma tapasi ensimmäistä kertaa tätinsä ja setänsä. Samin äiti ja sisarpuolet kävivät Suomessa  ja vietimme heidän kanssaan päivän mökillä.

3. Korttelissamme vierailee kettu! Näin sen ensimmäisen kerran kesäkuun lopulla, samana päivänä, kun terassia rakennettiin. Kettu oli livahtanut takapihallemme jostain aidan kolosesta, eihän sellainen eläin kovin suurta reikää tarvitse mahtuakseen siitä läpi. Yllätin ketun haistelemasta Emman leluja, hurja vahtikoira oli itse sisällä nukkumassa autuaan tietämättömänä, että hänen tontillaan on tunkeilija. Avasin takaoven, niin kettu pakeni naapurin puolelle turvaan ja katseli minua sieltä käsin. Huomasin, että ketturaasulla ei ollut häntää! Tai ainakaan se ei ollut kovin paksu. Säikähdin, että sillä saattaisi olla kapi.

Soitin siitä paikalliseen metsästysseuraan ja sieltäkin ehdotettiin hännättömyyden syyksi joko kapia tai sitten kettu on niin nälkiintynyt, että sen hännästä on pudonnut kaikki karva. Tämän perusteella he eivät tulleet vielä loukottamaan sitä, mutta käskivät ottaa heti yhteyttä, jos kettua vielä näkyy ja se vaikuttaa selvästi kapiselta.

En ole nähnyt kettua enää sen jälkeen, mutta naapurit ovat toisinaan tehneet siitä havaintoja. Olen yrittänyt skarpata ja siivota aina iltaisin kaikki Emman lelut ja herkut turvaan, ettei repolainen vie nitä mennessään. Kerran Emman kongi löytyi naapurin trampoliinin alta ja kerran se löytyi haudattuna etupihan kukkapenkistä. Yksi pehmolelu on mystisesti kadonnut. Liekö se hukkunut mummun ja papan pihalle tai sitten ketunpoikaset ovat saaneet siitä riepoteltavaa.

4. Meillä yläkertaprojekti etenee kovaa vauhtia. Samin kanssa eilen päätimme, että sitten kun yläkerran katto- ja seinäpaneelit ovat paikoillaan, eikä yläkerrassa tehdä enää pölyttäviä sirkkelihommia, niin suurennetaan olohuoneen katon reikää ja tilataan portaat. Näin Emma pääsee osallistumaan pintatöihin, eli maalaamiseen ja tapetointiin. Se yhä osoittaa mieltään tikkaiden juurella, kun muut kiipeää ylös karkuun, eikä hän pääse perässä.

Loppuun vielä vähän kuvakimaraa:

Ylioppilaita :)

Teemu-eno kirjoitti ylioppilaaksi ja lauantaina tuota saavutusta luonnollisesti juhlistettiin. Ei ole Teemu mikään turha jannu, sillä yo-todistuksella sai suoraan opiskelupaikan TTY:ltä. Myös Teemun tyttöystävä Päivi ja serkkumme Pyry pääsivät ylioppilaiksi. Onnea kaikille kolmelle, mutta kyllä se valkolakki pukee parhaiten meidän Emmaa ;)

Juhlien ajan Emma olikin ensimmäistä kertaa vieraalla hoidossa, tähän mennessä kun hoitopaikka on järjestynyt joko jonkun sukulaisen luota, tai sitten kaverini on hoitanut Emmaa. Nyt kaikki sukulaiset olivat meillä juhlimassa, enkä viitsinyt kaveria vaivata, koska Emmalla on yhä juoksut. Mummulan lähelle oli onneksi perustettu pieneläinhoitola, jonne sain Emman päiväksi.

Vein Emman hoitolaan aamulla yhdeksältä. Paikassa oli omia koiria ja muutama muukin hoitokoira "juhlapakolaisina", eli meidän mummu ei ole ainoa, jonka mielestä hienot puvut, kermakakut ja koirat eivät sovi yhteen...
Jätin Emman sinne sydän särkyneenä, koska se raukka näki omasta "kopistaan" kuinka ajoin pihasta pois. Kuulin sen vikinän autoon asti :(

Kun sitten viiden aikoihin lähes kaikki vieraat olivat jo käyneet, kävimme papan kanssa noutamassa Emman kotiin. Ensin se varovasti hiipi koppinsa verkolle kurkkaamaan, että kuka siellä oikein häntä huhuilee. Sitten kun se nuuhkaisi papan kämmentä, niin raukka oli lähteä kaikista karvoistaan irti: häntä ei ollakaan hylätty tänne! Voi sitä iloa ja riemua!

Leotreffeillä Tampereella

Blogi on taas jäänyt vaille ansaitsemaansa huomiota. Olen ollut viime ajat huomattavasti aktiivisempi meidän raksablogin puolella.

Pappa kävi taas torstaina kylässä Samin kanssa rakentamassa yläkertaa. Kun pappa lähti kotia kohti, niin minä ja Emma hypättiin kyytiin ja tultiin viikonlopuksi mummolaan. Sami kun on koko viikonlopun töissä, niin mitä me Emman kanssa kaksistaankaan kotona möllötetään.

Laitoin sitten pikaisesti Naamakirjan Leonberginkoira ryhmään viestiä, että ollaan Emman kanssa Pirkanmaalla viettämässä pitkää viikonloppua, että onnistuisiko järkätä leotreffejä. Saatiinkin kasaan kolmen koiran ryhmä ja kokoonnuttiin tänään Tampereella Hakametsän koirapuistossa. Paikalla painivat siis Emma 13 kk, Uuno 11kk ja Herkules 9kk. Siinä oli muut koirat jäädä vähän jalkoihin... :D

Kiitos Mari ja Sarita! Oli kivaa! :)

Tässä kuvia:

Emma tutustuu Herkulekseen

Uuno

Uuno ja Herkules

Yksi kippo, kolme koiraa ja kaikilla samaan aikaan jano :)

Ihana, iso Uuno <3

Uuno

Emma ja Herkules

Viereinen aitaus oli varattu pienille koirille

Yritystä saada koirat ryhmäkuvaan

Pusuja Uunolle! <3

Uuno ja Emma

Uuno pakeni penkin alle <3

Ensilumi

Lumi satoi täällä maahan ensimmäistä kertaa 26.lokakuuta 2012. Tämä merkintä jääköön talteen ihan vain omaksi iloksi ;)

Emma ihmetteli maahan satanutta lunta jo aamupissalla, mutta koska äipällä oli kiire töihin, niin ilo jäi lyhytaikaiseksi. Ja koska mulla oli käsilaukku ja autonavaimet matkassa, niin Emma oli heti tietysti tulossa mukaan autoon. Esimies tuskin tykkäisi hyvää, jos menisin Emma mukanani töihin, joten palluran oli nyt vaan jäätävä yksin kotiin. Sami mokoma on laivalla humputtelemassa...

Iltapäivällä en tiennyt kummasta tuo hurtta iloitsi enemmän, minusta vai valkoisesta maasta. Lunta tuli kuitenkin pitkin päivää, joten sitä siis riitti. Kävimme pikaisesti hakemassa päivän postit ja Emma sai siinä samalla tehtyä pikaisesti tarpeensa. Sitten oli jo pakko päästä sisälle hakemaan lämpimämpää vaatetta, jotta päästiin lenkille.

Lenkkipolulla ei ollut muita, joten Emma sai juosta vapaana. Se meni siksakkia pitkin polkua. En tiedä miksi sen on koko ajan yritettävä juosta kuono maassa ja samala nuuskia, koska se tahtoo aina tupsahtaa nenälleen, kun ylävartalon painopiste laskee liian alas. Ja nyt on muuten ihan oikeasti kylmä! Sen tietää siitä, että Emma jätti lempipuuhansa väliin, eli kurakujanjuoksun. Yhdessä ojassa se kävi kastelemassa tassunsa, mutta se ei tainnut tuntua kivalta, koska Emma nousi sieltä vikkelästi ylös, eikä mennyt enää toista kertaa :D

Olen täällä blogissakin toivonut ja valittanut, että tulisipa talvi ja pakkaset mahdollisimman pian, jotta ei tarvitsisi aina lenkkien jälkeen pestä ojissa seikkaillutta koiraa. Noh... Toivoin taas ihan vääriä asioita. Lenkin jälkeen Emman tassuissa oli aivan valtavat lumipaakut! Tiesin kyllä, että lumi paakkuuntuu tassuishin ja takkuuntuu karvoihin, mutta että näin lyhyellä lenkillä sitä jää sellaiset määrät! Täytyy varmaan yrittää pysyä auratuilla teillä, ettei koiran tarvitse aina painaa menemään umpihangessa. Ja kun hiihtokausi alkaa, niin tuolla meidän pururadalla on silloin kävely- ja koirien ulkoiluttamiskielto. Eli varmaankin marraskuusta maaliskuulle lenkkeillään maanteillä ja umpimetsissä.

Ja vielä muutama kuva meidän junnusta, kun se nauttii ensilumesta :)

Rannalla

Nyt kun koulut ovat alkaneet ja lomanviettäjät ovat palanneet töihin, uskalsimme lähteä etsimään tältä uudelta kotipaikkakunnalta koirille sallittua uimarantaa. Pienen eksyilyn jälkeen sellainen löytyi tuolta n. 10 km päästä kotoa, meren ääreltä.

Ihanan rauhallista siellä oli. Ranta oli luonnon tilassa, eli mitään uimakoppeja tai muitakaan rakennuksia siellä ei ollut. Vain yksinäinen P-merkki jökötti pusikossa. Missään ei näkynyt koirat kieltävää kylttiä, joten eiköhän siellä ollut ihan sallittua uittaa karvakamuja.

Hiekkaranta oli todella matala: Emma pinkaisi kohti ulappaa, niin 20 metrin päässäkään sen maha juuri ja juuri kastui. Eli varsinaisesti uimaan se ei päässyt, mutta matalikossa juokseminen oli ilmeisesti tarpeeksi kivaa. Kotona Emma söi mahan täyteen ja nukkui pitkät päikkärit. Eli tänään oli kaikin puolin kiva iltapäivä.