Käytiin Emman kanssa maanantaina sisarustapaamisessa. Porukasta oli paikalla vain osa, johtuen luonnollisesti pitkistä välimatkoista. Paikalla oli siis kaikki pentueen tytöt ja yksi poika. Kolme muuta poikaa puuttui.
Emmasta huomasi kyllä heti, että se on sisaruksiaan tuhdimpi. Mutta pahalta se silti tuntui toisten sanomana. Emman painoa olisi varmaan helpompi tarkkailla jos sillä ei olisi "kahta kotia" ja "useampaa omistajaa". Näin kesällä on vietetty todella paljon aikaa mummolassa, niin siellä Emmalle annetaan todella paljon kaikkia herkkuja. Siinä todella vaikeaa toimia virallisena suupalanlaskijana.
Lisäksi Emman takatassut haroittavat, toinen luoteeseen ja toinen koilliseen. Vika on kuitenkin vielä korjattavissa, koska haroitus on todella pientä. Kasvattaja epäili Emman saavan ravinnostaan liikaa proteiinia. Nyt vain pitäisi keksiä, että mistä se liika proteiini tulee. Minä pelkäsin koiran saaneen liikaa kalsiumia, ja että jalkojen vänkyryys johtuisi siitä. Emma siis syö nykyään kahdesti päivässä nappulaa jollain vaihtelevalla höysteellä. Pitää tutkia nuo sen puruherkut, voisivatko ne olla liian "lihaisia"...
Takajalkoihin voi kuulemma vaikuttaa myös liikunnalla. Emman istuma-asento pitää aina korjata oikeanlaiseksi, nyt se istuu jalat harallaan kuin sammakko. Lenkit pitäisi tehdä umpimettässä, ja pakittamalla sekä pientä ympyrää kiertämällä takajalat vahvistuvat.
Ja sitten puhuttiin taas niistä näyttelyistä. Lupasin nyt (pitkin hampain, huulta purren...) ilmoittaa Emman Lahden marraskuun pentunäyttelyyn. Onneksi Emman velipojan omistaja on sanonut voivansa esitellä Emman. Eli mun ei (Luojalle kiitos!) tarvitse mennä sinne kehään pyörimään.
Kyllä mä ymmärrän, että nuo näyttelyt ovat tärkeitä rodun ominaisuuksien säilymisen ja jalostuksen kannalta, mutta kun mua ne ei vaan nappaa. Mitä lie omia traumoja ja asennevammaa, mutta tuntuu vaan ihan käsittämättömältä lyödä koiria riviin ja arvostella niitä fyysisten ominaisuuksien perusteella. Omasta mielestäni se luonne on kuitenkin kaikista tärkein. Vaikka varmasti valtaosa näyttelykoirista on kilttejä ja perustottelevaisia, eihän niitä muuten voisi edes viedä mihinkään näyttelyihin. Siinähän voisi mennä tuomarilta sormet! Ja eihän koira itse sitä tajua mitä tuomari siitä sanoo, eli koira ei edes voi pettyä omaan tulokseensa.
Onneksi meidän Emma on luonteeltaan täydellinen leonbergi, vaikka jalostuksen tuloksena tämäkin timantti on tietenkin syntynyt! <3
Leonberginkoira on niin iso rotu ja kasvaa niin nopeasti, että pennun ruokinnassa kannattaa pitäytyä ihan niissä kasvattajan antamissa ruokaohjeissa.
VastaaPoistaVaikka se tuntuukin kurjalta, että herkkuja ei juuri voi koiralle antaa, niin koiran terveen kasvun kannalta niin on paras.
Se kannattaa kertoa mummolassakin, vaikka mummoilla onkin taipumus tuohon hemmotteluun...=)
Myös nappulan vahvuus kannattaa vilkaista.
Jos nappulan proteiinipitoisuus on korkea, niin se voi olla sinun pennullesi liikaa.
Silloin kannattaa etsiä ruoka, jossa proteiinin määrä on alhaisempi.
Toivottavasti Emmankin jalat korjaantuvat ja löydätte Emmalle sopivan ruokintatavan!
Aurinkoista syksyä!
Täällä samaa mieltä, tottakai on kiva homma pitää rotu terveenä ja arvostella ulkoista puolta, mutta kyllä se luonne ratkaisee. Kun vilkuilee meitä ihmisiäkin, onhan meitäkin monenlaista ja näköistä. Toisilla vaivaavat pihtipolvet ja toisilla vaivasenluut. Toiset muuten vain kipeitä.
VastaaPoistaJa aina koiraa verrattaessa suteen: Susillakin vaivaa ties minkälaisia kipuja, mutta kipu ja vaivat kuuluvat elämään ja tekevät meistä myös omanlaisia.
Toki sitä toivoo että oma koira on terve ym. mutta jos toisen elämä menee vain virheiden korjaamiseksi ja täydellisyyteen pyrkiväksi, eikö siinä jo hajoa pää joko omistajalla tai sitten koiralla.
Meillä Rita syö 2 kertaa päivässä + luu / makkaraa silloin tällöin päivän aikana. Tyttö on jo tosi ylikehittynyt: Karva ei ole enää ollenkaan villainen vaan pitkä ja lainehtiva, painoa on lähemmäs 35 kg vaikka ikää vasta 4,5 kk. Meidän tyttö on tuhti, ei sille mitään voi. Kunhan ei mikään paikka ole kipeä ym. niin koira voi elää onnellista elämää, on sillä sitten vähän väärän kokoiset korvat tai kuono.
Maalaisjärkeä tähänkin kasvatushommaan jo kohta kaivattaisiin. Pelkään. :S
Siellä sisarustapaamisessa huomasin (tämä on siis tosiaan mun oma huomio..), että Emma oli pennuista eniten aikuisen leonbergin näköinen :D Mutta tosiaan se oli mun oma huomio, ja totta kai oma lapsi on aina kaikista kaunein ;)
PoistaMutta kuten Sami niin ihanasti sanoi, muutama lisäkilo vain kaunistaa naista kuin naista! <3
Ois mullakin varaa pudottaa ainakin kymmenen kiloa, jotta olisin normaalipainoinen. Eli Emman tilanne on vielä helppo :D
Emma syö juuri tasan tarkkaan sitä nappulaa, mitä kasvattaja on kehoittanut antaa. Ainoastaan nameja tiputtelevaan palloon laitetaan erilaista nappulaa.
VastaaPoistaEmma onneksi tykkää kasviksista, joten täytyy yrittää lisätä niitä nappuloihin. Jos tuolle koiralle tyrkyttää päivästä toiseen pelkkää pellettiä, niin pian se alkaa nirsoilla. Nythän siitä ei olisi haittaa, jos painoa on kerta liikaa, mutta pikku-pentuna vähän hirvitti sen syömättömyys.
Me jatketaan jalkajumppaa ja säästetään jääkaapin saranoita ;)
En tarkoittanutkaan, että teillä ei olisi noudatettu kasvattajan ruokintaohjeita, vaan sitä, että helposti niistä "ylimääräisistä" herkuista ja höysteistä voi tulla paljonkin lisäenergiaa pennulle.
VastaaPoistaEli ne kannattaa pitää poissa ruokavaliosta, kun kasvu on meneillään.
Mm. nuo mainitsemasi kasvikset on taas hyviä höysteitä, kun sisältävät vain vähän energiaa suurin osa.
Tuohon "kipu ja vaivat kuuluvat elämään"-kommenttiin on kyllä pakko sanoa, että jatkuva kipu huonontaa koiran elämänlaatua merkittävästi.
Kaikki, mitä tehtävissä on, kannattaa sen eteen tehdä, että koira olisi pentuna ja aikuisena mahdollisimman hyvinvoiva ja terve.
Aina sekään ei valitettavasti riitä...
Hyviä jalkajumppia ihanalle Emmalle ja emännälle!