Kiirettä pitää :)

Blogissa on ollut nyt vähän hiljaista, mutta ihan positiivisesta syystä: tämä mamma sai töitä! Jee! Tosin puhutaan vain kahden viikon pestistä, eikä jatkomahdollisuuksista ole vielä varmuutta.

Sami oli onneksi viime viikon lomalla, joten Emman ei ole tarvinnut olla kahdeksaa tuntia yksin kotona. Ilmeisesti karvakorvat ovat tulleet ihan hyvin toimeen keskenään. Ainakin molemmat ovat olleet ehjiä ja iloisia (Sami myös vähän väsynyt), kun olen tullut töistä kotiin. Ja saan tietysti aina pihaan päästyäni juuri niin iloisen ja riemukkaan tervehdyksen, kuin mitä 45-kiloinen leonbergi vain voi omistajalleen antaa :D


Mutta kirjoittelen taas kun ehdin, tai jos jotain merkittävää tapahtuu. Mukavia syksyisiä sadepäiviä kaikille lukijoille!

Ajatuksia pentukoulusta

Olen käynyt Emman kanssa kesäkuusta asti naapurikaupungissa pentujen tottelevaisuuskurssilla, eli tuttavallisemmin pentukoulussa. Koulu aloitettiin kesäkuussa, kun Emma saavutti vaaditun neljän kuukauden iän ja rokotukset saatiin kuntoon.

Meillä on mennyt pentukoulussa ihan mukavasti. Emma tietysti haluaisi vain leikkiä toisten koirien kanssa ja nuuhkia kaikkia kivoja kentältä löytyviä hajuja. Välillä tuntuu siltä, että kouluun mentäessä se jättää korvat autoon, tai sitten sitä ei vaan kiinnosta kuunnella minun ääntäni. Tähän asti olen vain naureskellut Emman "kuuroudelle", mutta nyt sen vetäminen alkaa olla jo ongelma. Emma kun painaa jo varmasti yli 45 kiloa.

Kontaktin saaminen Emmaan on siis minun suurin ongelmani. Kun kontaktin saa, niin Emma pärjää ihan mainiosti. Emmahan oppi jo silloin 7 viikkoisena istumaan ja menemään maahan. Pentukoulun ansiosta paikalla pysymisestä tuli Emman bravuuri. Sain sieltä myös hyviä vinkkejä, miten saadaan koira seuraamaan ja menemään sivulle. Emman tapauksessa sivulle meno tarkoittaa sitä, että kun pidän namia vasemmassa kädessä ja ojennan käsivartta pitkälle eteen, niin Emman iso koko ja isot liikeradat saavat sen istumaan minusta etuviistoon vasemmalle. Tämä suoritus tuskin menisi läpi missään TOKO-kokeissa. Eli siinä on vielä paljon hiomista.

Nyt kun Emmalla on uhmaikä, siitä on tullut vähän sylivauva ja pikkuisen arka. Pentukoulu oli heinäkuun ajan tauolla, sinä aikana kotona tuli treenattua tosi laiskasti. Nyt syksyn tunneilla on paikalla pysymisen kanssa ollut ongelmia. Emma lähtee todella herkästi perääni, mutta kun sitä toruu ja sitkeästi palauttaa omalle paikalleen, niin kyllä se sitten hoksaa, että tästä ei saa liikkua mihinkään.

Viime tunnit olivat todella raskaat, sillä onhan yksi tunti koiranpennulle pitkä aika, ja Emma menetti mielenkiintonsa minuun noin puolentunnin jälkeen. Kurssilla on myös niitä pentuja, jotka tuntuvat lukevan omistajiensa ajatuksia, ja tottelevat ilman mitään ongelmia. Sitten ollaan minä ja Emma, parivaljakko, jossa koira hyörii ja pyörii minne sattuu, vetäen välillä emäntäänsä pitkin kenttää. Vetäminen on välillä ongelma myös lenkillä, kun Emma haluaa ampaista juoksijoiden, polkupyörien ja autojen perään. Se on todella kiinnostunut nopeasti kulkevista kohteista.

Olin viime pentukoulun jälkeen aivan puhki ja vieraileva ohjaaja antoi turhankin suoran ja selvän palautteen, että minun on parannettava kontaktin ottoa. Melkein aloin itkeä takaisin, että setä kertoo sitten miten se tehdään. Onneksi vakituinen ohjaaja ymmärsi, että olin siinä tilanteessa väsynyt sekä henkisesti että fyysisesti. Hän uhrasi tunnin jälkeen meille hetken aikaansa. Hän oli sitä mieltä, että Emman vetämisongelmaa voisi ensin lähteä ratkomaan välineiden kautta. Minun tulisi hankkia Emmalle kokonaan metallinen, "punottu" panta, joka varmasti kestää koiran kiskomiset.

Sami oli tästä vähän näreissään, koska ostimme pari viikkoa sitten koiralle nahkaisen, puolikuristavan pannan. Huomenna mennään siis pentukouluun eläintarvikekaupan kautta. Samille huusin ja porasin, että jos hän ei usko, miten raskasta on olla pentukoulussa Emman kiskottavana, niin tulee itse paikan päälle tarkistamaan tilanteen. Kyllä se sanoi huomenna tulevansa mukaan, mutta pitkin hampain. Mitähän se luulee siellä oikein tapahtuvan, kun se ei ole koskaan aiemmin halunnut tulla  koirakentälle meidän kanssa...

Penturyhmässä saa olla 8 kuukauden ikään saakka ja sitten voi jatkaa seuraavaan ryhmään, jos vaan ehtii ilmoittautumaan ensimmäisten joukossa, TAI jos jatkokursseja ylipäätään ensi keväänä järjestetään. Koulutusta järjestävässä yhdistyksessä on tapahtunut kuulemma ohjaajakato. Kaikki kurssit loppuvat tältä vuodelta lokakuussa, koska seuralla ei ole mitään sisätiloja. Kaikki kurssit suoritetaan keväästä syksyyn ulkona. Emma täyttää lokakuussa sopivasti 8 kuukautta, ja yritän keväällä päästä sen kanssa jatkoryhmään. Ohjaajalta varovasti kyselin mahdollisuuksiamme jatkaa, ja hän kehoitti ilman muuta meitä jatkamaan. Eli joko meissä on potentiaalia tai sitten olen tuon koiran kanssa aivan hukassa, enkä selviä ilman ulkopuolista apua.... Emmalla ehtii sopivasti mennä talven aikana murrosikäkin ohitse, jolloin sillä pitäisi olla keväällä taas järki päässä :D

Onnistunut kynsienleikkuu :)

Sain eilen taas leikattua Emman kynnet, ja operaatio ei ole koskaan ennen sujunut näin hyvin. Kuten viimeksikin, suljin itseni ja koirani taas kodinhoitohuoneeseen, emmekä tulleet sieltä pois ennen kuin kaikki kynnet oli leikattu.

Emma istui suurimman osan ajasta. En ottanut sen tassuja käsiini, koska Emma ei selvästikään pidä tassujen koskettelusta. Varovasti toisella kädellä siirsin tassukarvoja sivuun ja toisessa kädessä minulla oli leikkurit. Operaatio oli ohi noin vartissa.

Olen hidas ja huono namittamaan koiraa. Jos yrittäisin antaa sille namin aina yhden kynnen jälkeen, niin se ehtisi juosta jo karkuun. Siksi olinkin varustautunut isoilla koirankekseillä, ja Emma sai keksin aina kun yksi tassu oli saatu hoidettua. Sitten se vaihtoi paikkaa tai yritti pakoon, mutta komentamalla se pysähtyi ja istui nätisti alas.

Ja edelleen pyrin noudattamaan äärimmäistä varovaisuutta, etten vain leikkaa liikaa ja satuta koiraa. Napsin kynsistä vain kärjet, mutta pyrin tekemään sen mahdollisimman usein, jotta Emma tottuisi kynsien leikkaamiseen.

Jospa pari kuvaa piristäisi...

Eilisen tapahtumat kummittelevat vieläkin mielessä, enkä ole päässyt vielä mihinkään lopputulokseen, että miten toimin jatkossa naapureiden lasten kanssa. Totaalinen rapsuttelukielto houkuttelee eniten, koska tässä alkaa ihan oikeasti yksityisyys kärsiä, kun lapset noin vain kutsuvat itsensä Emmaa rapsuttelemaan.

Olen saanut paljon hyvää ja kannustavaa palautetta, täällä blogissa ja Facebookin Leonberginkoirat-ryhmässä. Ongelma on tuttu muillekin ison koiran omistaville, ja moni muukin on kokenut tämän, että ihmiset eivät nykyään välitä kysyä lupaa lähestyä koiraa.

Löysin koneelta muutamia julkaisemattomia kuvia, ja koska olen todella huono lisäämään noita kuvia, otanpa vähän vahinkoa takaisin :) Joukossa on kuvia ihan vain kotioloista, pentutapaamisesta muutaman viikon takaa, ja lopuksi vielä kuva meidän talosta.

Iso koira ja vieraat lapset

Nyt on paha mieli ja suru puserossa. Ehkä vähän jopa itkettää. Mitään kovin traagista ei ole tapahtunut, mutta kyllä tämä pahalta tuntuu.

Emma hurmasi silloin pienenä paaperona korttelin lapset, erityisesti tytöt. Emman ensimmäisiä lapsikavereita olivat katumme isot tytöt, noin 10-6-vuotiaat, jotka saavat jo poistua pihasta vanhempien luvalla. Kaikki on sujunut ihan hyvin. Isojen tyttöjen myötä vähän pienemmätkin ovat uskaltautuneet tutustua Emmaan.

Jotkut pelkäävät Emmaa, mutta kun muu porukka juoksee tuhatta ja sataa rapsuttamaan koiraa, on pienempien "pakko" tulla perässä, vaikka Emman iso koko (tai ylipäätään koira) kuinka hirvittäisi. Paria tyttöä piti kerran hieman ojentaa, kun ensin juoksivat koiraa kohti hihkuen "EmmaEmmaEmma!", mutta sitten kun koira hihnassa nykäisi kohti, niin juoksivat kiljuen pois. Sanoin, että jos Emmaa ei aio nätisti rapsuttaa, ei sen luo tarvitse tulla ollenkaan. Ymmärrän, että lapset saattavat pelätä koiraa, mutta miksi sitä silloin pitää ylipäätään lähestyä? Eivätkö he vain voisi pysyä poissa?

Tänään, kun tulin koiran kanssa iltalenkiltä, niin muutama isompi tyttö tuli tiellä vastaan. Tytöt tekivät taas aloitteen lässyttelemällä Emmalle, joka tietenkin meni pyytämään kavereilta rapsutuksia. Näiden tyttöjen kanssa on ihan kiva jutella kaikesta koiriin ja Emmaan liittyvistä jutuista. Nämä tytöt kun osaavat jo itsekin sanoa Emmalle ei, jos se liikaa läpsii tassuillaan tai aikoo näykkiä. He tajuavat, että 6-kuukautinen koira on vielä pentu, ja että Emma on ISO, kun se painaa jo yli 40 kiloa. Sitten siihen tuli yksi poika, ja jostain pölähti vielä muita huomattavasti pienempi tyttö, olisiko ollut 4-vuotias.

Kerron tähän sen verran taustoja, että me olemme asuneet tällä kadulla maaliskuusta asti, eli kuusi kuukautta. Emme tunne naapureitamme, joten en osaa kaikkien naapuruston lasten nimiä, enkä tiedä tarkkaan kuinka vanhoja he ovat. Voin vain arvailla kuinka vanha kukin on, tai kuka on kenenkin sisko tai veli.

Kaikki sujui ihan hyvin. Emma oli minulla koko ajan hihnassa, se käyttäytyi todella maltillisesti: häntä heilui ja koira nuuski lapsia, mutta se ei hyppinyt tai juoksennellut ympäriinsä. Sitten Emma kaatoi sen kaikista pienimmän tytön, ja aivan vahingossa. Emma vain käveli liian likeltä ohi ja tyttö horjahti. Hirveä huuto ja poru. Yksi isompi tyttö lohdutti pienintä. En itse voinut paremmin tarkistaa tytön kuntoa, koska pitelin hihnasta kaksin käsin kiinni. Näin kyllä, että käsissä ei ollut naarmuja. Tyttö taisi siis enemmänkin säikähtää. Emmakin kävi nuuhkaisemassa pientä ja lohdutti nuolemalla kämmenselkiä.

Itkevää tyttöä huudeltiin kotipihaan, ja isompi tyttö lähti saattamaan. Sitten kutsu kävi muillekin tytöille ja minä toin Emman kotiin. Totta kai ymmärrän, että tyttöä sattui, kun maahan mätkähti. Olen minäkin joskus kaatunut. Mutta ei Emma tehnyt mitään väärää. Tajuavatkohan vanhemmat, että se oli vahinko? Toivon vain, että tytöt eivät kotona satuile, että Emma puri tai hyppäsi pikkutyttöä päin. Emma ei ole vaarallinen, se on maailman kiltein koira. Se ei hypi päin, se ei vahdi ruokaansa eikä reviiriään. Se ei koskaan pihalla ollessaan hauku. Mutta se on pentu, 40-kiloinen pentu.

Samille kävi kerran pissatusreissulla näin: lauma isoja tyttöjä juoksi taas Emman luo. Kaikki meni hyvin, kunnes joukkoon liittyi yksi pienempi tyttö. Saattoi olla jopa sama tyttö, joka tänään kaatui. Emma nuuhkaisi tytön naamaa märällä kuonollaan, jolloin tyttö alkoi oikein kunnolla parkua, että hän pelkää Emmaa. Minä kuulin sen parkumisen sisälle asti. Tiesin, että mitään "pahaa" ei ole tapahtunut, koska Sami ei torunut Emmaa. Avasin ulko-oven ja käskin Emman sisälle. Näin tilanne raukesi, kun Emman oli tultava kotiin, niin lastenkin oli lähdettävä.

Emma on tosiaan kiltti, mutta pentumaisen kohelo. Muutkin koirat pyrkivät nuolemaan ihmisten naamoja, mutta leonberginkoiran on helppo nuolaista lapsen kasvoja, kun ne ovat samalla tasolla koiran kuonon kanssa. Minun pitää omistajana tietenkin huolehtia koirastani ja varmistaa, ettei se ole haitaksi tai vahingoksi muille. Onko tähän tilanteeseen mitään muuta ratkaisua, kuin kieltää kaikkia lapsia tervehtimästä Emmaa?  Olisi kurjaa alkaa lokeroimaan lapsia, tyyliin "sinä olet jo kyllin iso rapsuttamaan Emmaa, mutta sinä olet vielä liian pieni". Pelkään rapsuttelukiellon myös antavan Emmasta väärän kuvan vanhemmille. Luulevat sitä pian vaaralliseksi. Elleivät luule jo... Tässä kadulla on yhdeksän taloa, ja vain kahdessa on koiria. Yhdenkään Emmaa säännöllisesti rapsuttelevan ipanan kotona ei ole omaa koiraa, enkä tiedä onko koskaan ollutkaan. Koiran käytöstä voi ymmärtää vain jos on sellaisen joskus omistanut.

Osa kadun muksuista on kyllä ihania, ja todella fiksuja. Yksikin eskarilaispoika huhuilee välillä varovasti omalta pihalta, että voinko laittaa Emman hihnaan, hän haluaisi tulla moikkaamaan. Tämä poika kysyy aina ensin vanhemmiltaan luvan, ja myös minulta, että saako tervehtiä Emmaa. Ymmärrän hyvin pojan varovaisuuden, koska Emma on istuessaan  hänen korkuisensa :D Tämä poika osaa todella nätisti silitellä ja rapsutella. Hänenkin kanssaan juttelen aina kaikesta Emmaan liittyvästä, kuten mitä se syö tai missä se nukkuu, mitkä ovat sen lempileluja, jne. Aivan ihana poika <3 Ja Emmakin osaa arvostaa tätä kaveria ja käyttäytyy aina todella nätisti. Se varmaan aistii pojan arkuuden. Ja minä tietysti varmistan ja vahdin Emmaa, ettei sen "pokka" petä.

Toivottavasti naapuruston aikuiset ymmärtävät Emman olevan iso pentu, ja että kaikkien pienimpien ei kannata tervehtiä sitä ilman vanhempien valvontaa. Minä pystyn kyllä valvomaan Emmaa, mutta Emma ja kolmekin muksua samaan aikaan vaatii kyllä hermoja. Ja jos lapset todellakin pelkäävät koiria, taikka vain Emmaa, niin ei sitä ole pakko tulla rapsuttelemaan...

Takapakkia kynsien leikkaamisessa

Nyt virtaa hiki! Ei siksi, että oltais käyty lenkillä, vaan koska leikkasin Emman kynnet! Tähän mennessä kynsien leikkuu on sujunut ongelmitta, koska aiemmin sain leikkattua Emman kynnet kun se nukkui. Jos koira heräsi ja vaihtoi paikkaa, niin määrätietoisesti painelin perässä kunnes kaikki kynnet oli napsittu. Tällä kaavalla mentiin niin kauan kunnes tein sen virheen, että napsasin yhdestä kynnestä liikaa ja Emmaa sattui.

Tämän episodin jälkeen kynsien leikkuu on ollut toivoton urakka. Tänään kuitenkin päättäväisesti suljin itseni ja koiran kodinhoitohuoneeseen. Siellä sitten kierrettiin kehää, mutta pois ei tultu, ennen kuin kaikki kynnet oli napsittu. Kannukset unohdin, mutta pidän seuraavat kynsienleikkuutreenit heti viikon päästä. Edellisestä leikkuusta on niin kauan, että noissa on ihan kivasti lyhennettävää. Nytkään en uskaltanut lyhentää kynsiä paljoa, etten vain tee uudelleen samaa virhettä, eli leikkaan liikaa ja sitten koiraa sattuu

Palkkioksi urakasta Emma sai pätkän makkaraa. Olemme myös ilmeisesti yhä väleissä, vaikka äiskä (eli minä) niin kovasti komensi ja piteli väkisin tassuista kiinni. Huom! Komensin koiraa äänelläni ja pitelin vain tassuista kiinni, en kurittanut sitä! Haimme yhdessä postin, niin Emma kiehnäsi koko ajan reidessä kiinni. Se hakee samalla lailla huomiota kuin ennenkin, eikä pakene minut nähdessään. Kaikki on ilmeisesti ok.

Myönnän, että aluksi taisin tehdä paljonkin väärin, kun yritin leikata kynnet ulkona. Laitoin Emman kuistin tolppaan kiinni sen 1,5 metriä pitkässä hihnassa ja yritin siinä leikata. Emma kuitenkin yritti tapansa mukaan karkuun (ei se murise tai näyki) ja sotkeutui pari kertaa pahasti remmiin. Täytyy jatkaa tätä kissa ja hiiri-leikkiä ja toivoa, että se auttaisi ajan myötä Emmaa pääsemään yli pelostaan.

Onko muilla vaikeuksia saada koiransa kynnet leikattua, ja onko jotain vinkkejä millä sen saisi onnistumaan?