Koirani on läski :(

Käytiin Emman kanssa maanantaina sisarustapaamisessa. Porukasta oli paikalla vain osa, johtuen luonnollisesti pitkistä välimatkoista. Paikalla oli siis kaikki pentueen tytöt ja yksi poika. Kolme muuta poikaa puuttui.

Emmasta huomasi kyllä heti, että se on sisaruksiaan tuhdimpi. Mutta pahalta se silti tuntui toisten sanomana. Emman painoa olisi varmaan helpompi tarkkailla jos sillä ei olisi "kahta kotia" ja "useampaa omistajaa". Näin kesällä on vietetty todella paljon aikaa mummolassa, niin siellä Emmalle annetaan todella paljon kaikkia herkkuja. Siinä todella vaikeaa toimia virallisena suupalanlaskijana.

Lisäksi Emman takatassut haroittavat, toinen luoteeseen ja toinen koilliseen. Vika on kuitenkin vielä korjattavissa, koska haroitus on todella pientä. Kasvattaja epäili Emman saavan ravinnostaan liikaa proteiinia. Nyt vain pitäisi keksiä, että mistä se liika proteiini tulee. Minä pelkäsin koiran saaneen liikaa kalsiumia, ja että jalkojen vänkyryys johtuisi siitä. Emma siis syö nykyään kahdesti päivässä nappulaa jollain vaihtelevalla höysteellä. Pitää tutkia nuo sen puruherkut, voisivatko ne olla liian "lihaisia"...

Takajalkoihin voi kuulemma vaikuttaa myös liikunnalla. Emman istuma-asento pitää aina korjata oikeanlaiseksi, nyt se istuu jalat harallaan kuin sammakko. Lenkit pitäisi tehdä umpimettässä, ja pakittamalla sekä pientä ympyrää kiertämällä takajalat vahvistuvat.

Ja sitten puhuttiin taas niistä näyttelyistä. Lupasin nyt (pitkin hampain, huulta purren...) ilmoittaa Emman Lahden marraskuun pentunäyttelyyn. Onneksi Emman velipojan omistaja on sanonut voivansa esitellä Emman. Eli mun ei (Luojalle kiitos!) tarvitse mennä sinne kehään pyörimään.

Kyllä mä ymmärrän, että nuo näyttelyt ovat tärkeitä rodun ominaisuuksien säilymisen ja jalostuksen kannalta, mutta kun mua ne ei vaan nappaa. Mitä lie omia traumoja ja asennevammaa, mutta tuntuu vaan ihan käsittämättömältä lyödä koiria riviin ja arvostella niitä fyysisten ominaisuuksien perusteella. Omasta mielestäni se luonne on kuitenkin kaikista tärkein. Vaikka varmasti valtaosa näyttelykoirista on kilttejä ja perustottelevaisia, eihän niitä muuten voisi edes viedä mihinkään näyttelyihin. Siinähän voisi mennä tuomarilta sormet!  Ja eihän koira itse sitä tajua mitä tuomari siitä sanoo, eli koira ei edes voi pettyä omaan tulokseensa.

Onneksi meidän Emma on luonteeltaan täydellinen leonbergi, vaikka jalostuksen tuloksena  tämäkin timantti on tietenkin syntynyt! <3