"Saako Emma tulla ulos leikkimään?"

Täällä päivät painaa kovaa kyytiä ohi, eikä millään tahdota pysyä perässä. Aamulla noustaan aikaisin, sitten yritetään päivän aikana maalata taloa, istuttaa nurmikkoa ja tehdä muita pihahommia, kunnes illalla sänky kutsuu. Sama rumba alkaa taas seuraavana aamuna. Pari päivää on mennyt täydessä uutispimennossa, kun ei olla ehditty edes tietokonetta tai televisiota avata.

Mummu, pappa ja Vesku-eno tulivat onneksi auttamaan talon maalamisessa, joten se urakka on ihan hyvällä mallilla. Emmakin oli mukana maalaamassa, lähinnä valvojan ominaisuudessa. Pari kertaa se tuli liian lähelle kurkkimaan ja sai vähän maalipisaroita turkkiinsa. Sitten Emma pääsikin mummun ja papan luo lomareissulle, niin minä ja Sami saamme laittaa pihan rauhassa kuntoon. Vähän on kylla haikea fiilis: Emma-vauva ei olekaan enää mikään vauva. Se osaa jo reissata ilman äiskää ja iskää. Meidän tyttö on jo niin iso ja reipas... *Niisk* :')

Mummun kanssa ollaan soiteltu, ihan hyvin siellä menee. Ulkona saa juosta vapaana, ruoka on hyvää ja tekemistä riittää. Ei ole kuulemma ikävöinyt kotiin...

Tässä kuva Emmasta, kun se suorittaa valvovan työnjohtajan vaativaa pestiä:

No tänään kun tulin Samin kanssa kaupasta ja olimme keittiössä purkamassa kauppakasseja, niin ovikello soi. Siellä oli naapurin, noin 3-4-vuotias pikkutyttö. Tyttö kysyi saako Emma tulla ulos leikkimään. Purin huulta, etten olisi nauranut. Tyttö ei tahtonut uskoa kun kerroin, ettei Emma ole kotona, vaan mummun ja papan luona hoidossa. Lupasin tytölle, että menen Emman kanssa sitten moikkaamaan häntä, kunhan Emma muutaman päivän päästä kotiutuu. Likka ei vieläkään uskonut, sillä vajaan tunnin päästä se oli taas soittamassa ovikelloa ja kyselemässä Emmaa ulos. Toisella kertaa viesti taisi mennä jo perille.


Millainen "kulman jengi" noista lapsosista mahtaa oikein muodostua? Muiden mukulat ja meidän Emma? Se karvainen, kuolaava ja haukkuva lapsi :D

Kynsien leikkaamisesta

Emman kanssa kynsien leikkaaminen on aina ollut todella mielenkiintoinen tapahtuma. Kun siltä aikoinaan ensimmäistä kertaa leikkasimme kynsiä, niin ei se siitä tietenkään tykännyt. Hän päätti paeta tilannetta ja sitten sitä jahdattiin pitkin kämppää ja maaniteltiin luokse. Eläinlääkäri sitten käski toisen pidellä ja toisen määrätietoisesti leikata. Ei saa säikähtää, jos koira vinkaisee, vaan on jatkettava loppuun asti. No tällä metodilla on menty tähän asti. Emmaa vaan hirvittää, kun sitä pitelee väkisin paikoillaan. Se pyristelee pois ja vinkuu. Joten otin tänään käyttöön kikka n:ro kolmosen.

Emma nukkui. Sami oli töissä. Minulla oli siis hyvin aikaa valmistautua, eikä minun tarvinnut selitellä Samille tekemisiäni. Lähestyin nukkuvaa Emmaa kynsileikkureiden kanssa. Emma tietenkin heräsi, mutta sain siinä lattialla leikattua kynnet molemmista etutassuista ja yhdestä takatassusta. Kynsienleikkuuta on tullut näköjään vähän laiminlyötyä, koska niissä oli jo ihan kiitettävästi mittaa. Napsasin vain terävät kärjet pois.

Kolmannen jalan jälkeen Emma päätti vaihtaa paikkaa. Se siis pakeni. Menin kuitenkin rauhallisesti perässä ja Emma luovutti. Se heitti makaamaan keittiön lattialle ja sain viimeisetkin kynnet leikattua. Hyvä me! Sitten vain namia nassuun ja hellyyttelyt päälle. Ei tullut fyysisiä eikä psyykkisiä naarmuja kummallekaan.

Torstaina menen ilmoittamaan Emman pentujen TOKO-kurssille. Jee! Onneksi järjestivät vielä yhden kurssin. Toivottavasti päästään mukaan. Jos tuo koira oppisi vaikka vähän kärsivällisyyttä. Nyt se on onneksi taas lähtenyt reippain mielin lenkille. Edelleen se haluaisi kovasti jahdata ohi ajavia autoja, polkupyöriä, mopoja... Lisäksi sitä kiinnostaa kaikki ihmiset ja muut koirat. Onneksi Emma ei räkötä muille koirille, se vaan vetää kohti ja haluaa tutustua. Ihmisten kohdalla onkin vaikeampaa takoa sen kalloon, että kaikki eivät rapsuttele. Naapurustomme yhdessä perheessä lapset ovat allergisia, niin eihän Emma voi ymmärtää, että miksi juuri nuo lapset eivät häntä helli, kun kaikilta muilta saa aina huomiota.

Ja loppukevennys: naapurin rouva silitteli tänään Emmaa. Pieni poikansa tuli siihen viereen ja kysyi: "äiti, onko se kettu?" Emman turkin oranssi väritys ilmeisesti hämäsi...

Tarvikeostoksilla

Alkuviikosta kävimme Kodin Terrassa ostamassa komeroomme säilytysjärjestelmän, ja shoppailin samalla muutamia koiran tarvikkeita.

Kasvattaja antaa siis pennun mukaan pentupaketin. Koska sen sisältö ei ole vielä täysin selvillä, niin emme ostaneet esim. kynsileikkureita. Ne kun voi ostaa pian sen jälkeen, kun pentu on kotiutunut.

Meillä on nyt siis

-juoma- ja ruokakippo
-muovialustoja yllä mainituille
-leluiksi vetoköysi, purulelu, pallo

Omista nurkista löytyy pahvilaatikko, josta on tarkoitus askarrella pennulle pieni pesä. Mitään varsinaista pentukoppaa emme osta, koska leot kasvaa hetkessä liian isoiksi niihin. Meillä on myös pieni patja ja ylimääräinen huopa, jotka pentu saa käyttöönsä. Olen soitellut läpi sukulaisia ja pyytänyt heitä säästämään meille sanomalehtiä pissa-alustoiksi.

Tänään kävimme Mustissa&Mirrissä ostamassa hajuja neutraloivaa pesuainetta, jos joskus vaikka sattuu vahinko. Yht'äkkiä hyllyjen välissä vilahti leonbergin pentu! En ole vielä ekspertti, mutta veikkaan sen olleen noin 4-5 kuukautta vanha. Ainakin se oli pelkkää jalkaa :D Teki kovasti mieli mennä rapsuttelemaan ja tutustumaan, mutta pentu oli sen verran villillä päällä uudessa ympäristössä, että tyydyin tiirailemaan sitä kauempaa.

Olipa se hauska sattuma. Liekö jokin merkki vai mikä...