sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Silmätulehdus

Pieni lapsi sairastaa. Emmalla on silmätulehdus.

Aluksi oletin silmien punoituksen johtuvan tuulesta ja ilmassa leijuvista pölyistä, Emma kun viettää sen 10 tuntia päivässä ulkona... Sitten tajusin, että tilanne ei hellitä sadepäivinä, ja pian Emman silmäkulmissa alkoi olla limaista, kellertävän vihertävää rähmää. Onneksi päästiin pian eläinlääkärillä käymään ja saatiin silmään tippoja. Tipat ovat näppärässä pikkutuubissa, mistä on helppo puristaa silmäkulmaan pieni nokare. Emma antaa todella nätisti laittaa tipat silmiin, koska sen jälkeen saa luonnollisesti jotain pientä hyvää... Silmät ovat jo nyt todella hyvässä kunnossa, mutta kuuri jatkuu vielä viikon.

Tänne rannikolle kevät tuli rytinällä ja lumet sulivat pois parissa päivässä, kun taivaalta satoi kaatamalla vettä. Meidän savipohjainen piha on ollut yhtä mutalammikkoa ja se on näkynyt Emman turkissa. Koiran "kapi" on onneksi hellittänyt. Emmalla ei siis ole ollut oikeasti kapia, mutta sen turkki oli reilun viikon päivät järkyttävän naköinen, koska sen pohjavillat irtosivat ensin keskeltä selkää. Kylkiin ja niskaan jäi sitkeät, pöyheät villat, mitkä saivat Emman näyttämään kapiselta, aivan kuin sen selästä uhkaisi lähteä kaikki karva. Nyt tilanne on onneksi tasaantunut. Emman tämän kesän turkki näyttää olevan sekoitus vaaleaa ja mustaa, ei lainkaan niin punertava kuin mitä sen talvikarva oli.

Metsälenkillä saa olla taas salamaakin nopeampi ja syöksyä väliin, kun Emma haluaa taas harrastaa kurakujanjuoksua ja laukata kaikki paskaojat läpi. Siksi Emma ulkoileekin nyt ahkerasti, eli se laitetaan aamulla ulos ja otetaan sisälle vasta illalla tai siksi aikaa, kun sen täytyy jäädä yksin kotiin. En viitsi montaa kertaa päivässä tuota koiraa pestä, vaikka hyvin Emma on taas omaksunut tämän päivittäisen tassujenpesurutiinin. Ei tarvitse kuin vain avata pesuhuoneen ovi, niin se menee sinne ilman sen kummempia käskyjä. Reipas tyttö :)


torstai 18. huhtikuuta 2013

Meidän julkkis!

Pakko kai tunnustaa asia täällä blogissa, koska se on jo ehditty noteerata Leonet.fi:n keskustelupalstallakin...

Meidän Emma on julkkis! Apoteekki-lehti teki jutun ja siihen saatiin Emmasta kaksi kuvaa. Itse juttu käsitteli lähinnä minua, mutta se on nyt aivan toissijaista verrattuna siihen, että pikku-prinsessani pääsi lehteen! <3



sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Leotreffeillä Tampereella

Blogi on taas jäänyt vaille ansaitsemaansa huomiota. Olen ollut viime ajat huomattavasti aktiivisempi meidän raksablogin puolella.

Pappa kävi taas torstaina kylässä Samin kanssa rakentamassa yläkertaa. Kun pappa lähti kotia kohti, niin minä ja Emma hypättiin kyytiin ja tultiin viikonlopuksi mummolaan. Sami kun on koko viikonlopun töissä, niin mitä me Emman kanssa kaksistaankaan kotona möllötetään.

Laitoin sitten pikaisesti Naamakirjan Leonberginkoira ryhmään viestiä, että ollaan Emman kanssa Pirkanmaalla viettämässä pitkää viikonloppua, että onnistuisiko järkätä leotreffejä. Saatiinkin kasaan kolmen koiran ryhmä ja kokoonnuttiin tänään Tampereella Hakametsän koirapuistossa. Paikalla painivat siis Emma 13 kk, Uuno 11kk ja Herkules 9kk. Siinä oli muut koirat jäädä vähän jalkoihin... :D

Kiitos Mari ja Sarita! Oli kivaa! :)

Tässä kuvia:

Emma tutustuu Herkulekseen

Uuno

Uuno ja Herkules

Yksi kippo, kolme koiraa ja kaikilla samaan aikaan jano :)

Ihana, iso Uuno <3

Uuno

Emma ja Herkules

Viereinen aitaus oli varattu pienille koirille

Yritystä saada koirat ryhmäkuvaan

Pusuja Uunolle! <3





Uuno ja Emma









Uuno pakeni penkin alle <3