Ajatuksia pentukoulusta

Olen käynyt Emman kanssa kesäkuusta asti naapurikaupungissa pentujen tottelevaisuuskurssilla, eli tuttavallisemmin pentukoulussa. Koulu aloitettiin kesäkuussa, kun Emma saavutti vaaditun neljän kuukauden iän ja rokotukset saatiin kuntoon.

Meillä on mennyt pentukoulussa ihan mukavasti. Emma tietysti haluaisi vain leikkiä toisten koirien kanssa ja nuuhkia kaikkia kivoja kentältä löytyviä hajuja. Välillä tuntuu siltä, että kouluun mentäessä se jättää korvat autoon, tai sitten sitä ei vaan kiinnosta kuunnella minun ääntäni. Tähän asti olen vain naureskellut Emman "kuuroudelle", mutta nyt sen vetäminen alkaa olla jo ongelma. Emma kun painaa jo varmasti yli 45 kiloa.

Kontaktin saaminen Emmaan on siis minun suurin ongelmani. Kun kontaktin saa, niin Emma pärjää ihan mainiosti. Emmahan oppi jo silloin 7 viikkoisena istumaan ja menemään maahan. Pentukoulun ansiosta paikalla pysymisestä tuli Emman bravuuri. Sain sieltä myös hyviä vinkkejä, miten saadaan koira seuraamaan ja menemään sivulle. Emman tapauksessa sivulle meno tarkoittaa sitä, että kun pidän namia vasemmassa kädessä ja ojennan käsivartta pitkälle eteen, niin Emman iso koko ja isot liikeradat saavat sen istumaan minusta etuviistoon vasemmalle. Tämä suoritus tuskin menisi läpi missään TOKO-kokeissa. Eli siinä on vielä paljon hiomista.

Nyt kun Emmalla on uhmaikä, siitä on tullut vähän sylivauva ja pikkuisen arka. Pentukoulu oli heinäkuun ajan tauolla, sinä aikana kotona tuli treenattua tosi laiskasti. Nyt syksyn tunneilla on paikalla pysymisen kanssa ollut ongelmia. Emma lähtee todella herkästi perääni, mutta kun sitä toruu ja sitkeästi palauttaa omalle paikalleen, niin kyllä se sitten hoksaa, että tästä ei saa liikkua mihinkään.

Viime tunnit olivat todella raskaat, sillä onhan yksi tunti koiranpennulle pitkä aika, ja Emma menetti mielenkiintonsa minuun noin puolentunnin jälkeen. Kurssilla on myös niitä pentuja, jotka tuntuvat lukevan omistajiensa ajatuksia, ja tottelevat ilman mitään ongelmia. Sitten ollaan minä ja Emma, parivaljakko, jossa koira hyörii ja pyörii minne sattuu, vetäen välillä emäntäänsä pitkin kenttää. Vetäminen on välillä ongelma myös lenkillä, kun Emma haluaa ampaista juoksijoiden, polkupyörien ja autojen perään. Se on todella kiinnostunut nopeasti kulkevista kohteista.

Olin viime pentukoulun jälkeen aivan puhki ja vieraileva ohjaaja antoi turhankin suoran ja selvän palautteen, että minun on parannettava kontaktin ottoa. Melkein aloin itkeä takaisin, että setä kertoo sitten miten se tehdään. Onneksi vakituinen ohjaaja ymmärsi, että olin siinä tilanteessa väsynyt sekä henkisesti että fyysisesti. Hän uhrasi tunnin jälkeen meille hetken aikaansa. Hän oli sitä mieltä, että Emman vetämisongelmaa voisi ensin lähteä ratkomaan välineiden kautta. Minun tulisi hankkia Emmalle kokonaan metallinen, "punottu" panta, joka varmasti kestää koiran kiskomiset.

Sami oli tästä vähän näreissään, koska ostimme pari viikkoa sitten koiralle nahkaisen, puolikuristavan pannan. Huomenna mennään siis pentukouluun eläintarvikekaupan kautta. Samille huusin ja porasin, että jos hän ei usko, miten raskasta on olla pentukoulussa Emman kiskottavana, niin tulee itse paikan päälle tarkistamaan tilanteen. Kyllä se sanoi huomenna tulevansa mukaan, mutta pitkin hampain. Mitähän se luulee siellä oikein tapahtuvan, kun se ei ole koskaan aiemmin halunnut tulla  koirakentälle meidän kanssa...

Penturyhmässä saa olla 8 kuukauden ikään saakka ja sitten voi jatkaa seuraavaan ryhmään, jos vaan ehtii ilmoittautumaan ensimmäisten joukossa, TAI jos jatkokursseja ylipäätään ensi keväänä järjestetään. Koulutusta järjestävässä yhdistyksessä on tapahtunut kuulemma ohjaajakato. Kaikki kurssit loppuvat tältä vuodelta lokakuussa, koska seuralla ei ole mitään sisätiloja. Kaikki kurssit suoritetaan keväästä syksyyn ulkona. Emma täyttää lokakuussa sopivasti 8 kuukautta, ja yritän keväällä päästä sen kanssa jatkoryhmään. Ohjaajalta varovasti kyselin mahdollisuuksiamme jatkaa, ja hän kehoitti ilman muuta meitä jatkamaan. Eli joko meissä on potentiaalia tai sitten olen tuon koiran kanssa aivan hukassa, enkä selviä ilman ulkopuolista apua.... Emmalla ehtii sopivasti mennä talven aikana murrosikäkin ohitse, jolloin sillä pitäisi olla keväällä taas järki päässä :D

Ensimmäiset toko-tunnit takana

Äiti on tosi väsynyt ja niin on Emmakin. Käytiin tänään ekaa kertaa pentujen toko-tunnilla ja oli kyllä kivaa. Jo parkkipaikalla yllätyttiin iloisesti, kun viereisestä autosta pomppasi leo-tyttö Bella, joka on alun perin Nessleon kennelistä. Olin hieman järkyttynyt kun kuulin Bellan iän, puolivuotta. Hirvittää ajatella miten paljon Emma tulee kahdessa kuukaudessa kasvamaan. Ei mikään ihme, että sillä on nykyään aina nälkä!

Tunti meni mukavasti. Siellä oli jo vanhoja kävijöitä ja meitä uusia oli muutamia. Treenattiin sivulle-käskyä, mikä  oli meille uusi juttu. Sitten näitä perinteisä paikalla pysymisiä ja luoksetuloja harjoiteltiin myös. Ja loppukevennyksenä hypittiin esteen yli. Emma pärjäsi ihan hyvin, kunhan vain sain siihen yhteyden. 95 prosenttia ajasta se veti hihna kireellä toisia koiria kohti, eikä kuullut sanaakaan.

Ihan hirveästi ei siis yhden tunnin aikana tapahtunut, mutta eipä näillä penneleillä ole vielä keskittymiskykyä mihinkään vaativampaan. Oli niin lämminkin, niin oli ihan mukavaa pitää välillä juomataukoja. Viikon päästä mennään taas :)

Kynsien leikkaamisesta

Emman kanssa kynsien leikkaaminen on aina ollut todella mielenkiintoinen tapahtuma. Kun siltä aikoinaan ensimmäistä kertaa leikkasimme kynsiä, niin ei se siitä tietenkään tykännyt. Hän päätti paeta tilannetta ja sitten sitä jahdattiin pitkin kämppää ja maaniteltiin luokse. Eläinlääkäri sitten käski toisen pidellä ja toisen määrätietoisesti leikata. Ei saa säikähtää, jos koira vinkaisee, vaan on jatkettava loppuun asti. No tällä metodilla on menty tähän asti. Emmaa vaan hirvittää, kun sitä pitelee väkisin paikoillaan. Se pyristelee pois ja vinkuu. Joten otin tänään käyttöön kikka n:ro kolmosen.

Emma nukkui. Sami oli töissä. Minulla oli siis hyvin aikaa valmistautua, eikä minun tarvinnut selitellä Samille tekemisiäni. Lähestyin nukkuvaa Emmaa kynsileikkureiden kanssa. Emma tietenkin heräsi, mutta sain siinä lattialla leikattua kynnet molemmista etutassuista ja yhdestä takatassusta. Kynsienleikkuuta on tullut näköjään vähän laiminlyötyä, koska niissä oli jo ihan kiitettävästi mittaa. Napsasin vain terävät kärjet pois.

Kolmannen jalan jälkeen Emma päätti vaihtaa paikkaa. Se siis pakeni. Menin kuitenkin rauhallisesti perässä ja Emma luovutti. Se heitti makaamaan keittiön lattialle ja sain viimeisetkin kynnet leikattua. Hyvä me! Sitten vain namia nassuun ja hellyyttelyt päälle. Ei tullut fyysisiä eikä psyykkisiä naarmuja kummallekaan.

Torstaina menen ilmoittamaan Emman pentujen TOKO-kurssille. Jee! Onneksi järjestivät vielä yhden kurssin. Toivottavasti päästään mukaan. Jos tuo koira oppisi vaikka vähän kärsivällisyyttä. Nyt se on onneksi taas lähtenyt reippain mielin lenkille. Edelleen se haluaisi kovasti jahdata ohi ajavia autoja, polkupyöriä, mopoja... Lisäksi sitä kiinnostaa kaikki ihmiset ja muut koirat. Onneksi Emma ei räkötä muille koirille, se vaan vetää kohti ja haluaa tutustua. Ihmisten kohdalla onkin vaikeampaa takoa sen kalloon, että kaikki eivät rapsuttele. Naapurustomme yhdessä perheessä lapset ovat allergisia, niin eihän Emma voi ymmärtää, että miksi juuri nuo lapset eivät häntä helli, kun kaikilta muilta saa aina huomiota.

Ja loppukevennys: naapurin rouva silitteli tänään Emmaa. Pieni poikansa tuli siihen viereen ja kysyi: "äiti, onko se kettu?" Emman turkin oranssi väritys ilmeisesti hämäsi...