Rannalla

Nyt kun koulut ovat alkaneet ja lomanviettäjät ovat palanneet töihin, uskalsimme lähteä etsimään tältä uudelta kotipaikkakunnalta koirille sallittua uimarantaa. Pienen eksyilyn jälkeen sellainen löytyi tuolta n. 10 km päästä kotoa, meren ääreltä.

Ihanan rauhallista siellä oli. Ranta oli luonnon tilassa, eli mitään uimakoppeja tai muitakaan rakennuksia siellä ei ollut. Vain yksinäinen P-merkki jökötti pusikossa. Missään ei näkynyt koirat kieltävää kylttiä, joten eiköhän siellä ollut ihan sallittua uittaa karvakamuja.

Hiekkaranta oli todella matala: Emma pinkaisi kohti ulappaa, niin 20 metrin päässäkään sen maha juuri ja juuri kastui. Eli varsinaisesti uimaan se ei päässyt, mutta matalikossa juokseminen oli ilmeisesti tarpeeksi kivaa. Kotona Emma söi mahan täyteen ja nukkui pitkät päikkärit. Eli tänään oli kaikin puolin kiva iltapäivä.

Koirani on läski :(

Käytiin Emman kanssa maanantaina sisarustapaamisessa. Porukasta oli paikalla vain osa, johtuen luonnollisesti pitkistä välimatkoista. Paikalla oli siis kaikki pentueen tytöt ja yksi poika. Kolme muuta poikaa puuttui.

Emmasta huomasi kyllä heti, että se on sisaruksiaan tuhdimpi. Mutta pahalta se silti tuntui toisten sanomana. Emman painoa olisi varmaan helpompi tarkkailla jos sillä ei olisi "kahta kotia" ja "useampaa omistajaa". Näin kesällä on vietetty todella paljon aikaa mummolassa, niin siellä Emmalle annetaan todella paljon kaikkia herkkuja. Siinä todella vaikeaa toimia virallisena suupalanlaskijana.

Lisäksi Emman takatassut haroittavat, toinen luoteeseen ja toinen koilliseen. Vika on kuitenkin vielä korjattavissa, koska haroitus on todella pientä. Kasvattaja epäili Emman saavan ravinnostaan liikaa proteiinia. Nyt vain pitäisi keksiä, että mistä se liika proteiini tulee. Minä pelkäsin koiran saaneen liikaa kalsiumia, ja että jalkojen vänkyryys johtuisi siitä. Emma siis syö nykyään kahdesti päivässä nappulaa jollain vaihtelevalla höysteellä. Pitää tutkia nuo sen puruherkut, voisivatko ne olla liian "lihaisia"...

Takajalkoihin voi kuulemma vaikuttaa myös liikunnalla. Emman istuma-asento pitää aina korjata oikeanlaiseksi, nyt se istuu jalat harallaan kuin sammakko. Lenkit pitäisi tehdä umpimettässä, ja pakittamalla sekä pientä ympyrää kiertämällä takajalat vahvistuvat.

Ja sitten puhuttiin taas niistä näyttelyistä. Lupasin nyt (pitkin hampain, huulta purren...) ilmoittaa Emman Lahden marraskuun pentunäyttelyyn. Onneksi Emman velipojan omistaja on sanonut voivansa esitellä Emman. Eli mun ei (Luojalle kiitos!) tarvitse mennä sinne kehään pyörimään.

Kyllä mä ymmärrän, että nuo näyttelyt ovat tärkeitä rodun ominaisuuksien säilymisen ja jalostuksen kannalta, mutta kun mua ne ei vaan nappaa. Mitä lie omia traumoja ja asennevammaa, mutta tuntuu vaan ihan käsittämättömältä lyödä koiria riviin ja arvostella niitä fyysisten ominaisuuksien perusteella. Omasta mielestäni se luonne on kuitenkin kaikista tärkein. Vaikka varmasti valtaosa näyttelykoirista on kilttejä ja perustottelevaisia, eihän niitä muuten voisi edes viedä mihinkään näyttelyihin. Siinähän voisi mennä tuomarilta sormet!  Ja eihän koira itse sitä tajua mitä tuomari siitä sanoo, eli koira ei edes voi pettyä omaan tulokseensa.

Onneksi meidän Emma on luonteeltaan täydellinen leonbergi, vaikka jalostuksen tuloksena  tämäkin timantti on tietenkin syntynyt! <3

Emma täyttää tänään puolivuotta!

Puolivuotissynttäreiden kunniaksi vähän kuvakimaraa meidän "pikku-prinsessasta", joka painaa nyt 40,3 kiloa...

Ja loppuun vähän tarinaakin: Sami karkasi muutamaksi päiväksi kaverinsa kanssa Sisiliaan, 30 asteen helteisiin, joten minä ja Emma tapamme aikaa mummolassa. Tänään tarjotaan synttäreiden kunniaksi kahvit muutamalle tutulle. Mummu leipoi kakunkin!

Kotona on tapahtunut paljon ja paljon tulee vielä tapahtumaan. Olemme rakentaneet pihavajaa, ja sen vuoksi Avustaja-Emma onkin ollut täällä mummolassa taas pidempään hoidossa, "poissa jaloista".

Loppukesä ja syksy on ollut Emmalle ihanaa aikaa, koska ulkoa löytyy kaikkea hyvää syötävää! Emma oppi käymään mansikkavarkaissa mummon mansikkamaalla. Se osasi erottaa kypsät mansikat raaoista, pienimmät mansut tuppasivat mennä suuhun karoineen päivineen, isommista se taasen haukkasi vain sen muhevimman pään :) Mustikat ja vadelmatkin ovat ihan älyhyviä! Noin isolla kuonolla niitä on vain vaikea poimia itse, joten ne Emma nauttii ihmisten kämmeniltä (tai suoraan ämpäreistä). Punaiset viinimarjatkin ovat hyviä, mutta mustat viinimarjat ja marja-aroniat eivät maistu. Emma nuuhkaisee niitä, ja perääntyy tuhahtaen. Ne eivät ilmeisesti tuoksukaan hyvälle....

Kurakujanjuoksua

Jos pitäisi tehdä lista miksi jonkun EI pidä hankkia itselleen lemmikiksi leonberginkoiraa, on listan ykkösenä ehdottomasti sadepäivät. Ai että tuohon muhkeaan, karkeaan turkkiin tarttuu sitten hyvin vesi, lika ja roskat!

Nyt kun kesä alkaa olla ohitse, syksy tulee, ilma kylmenee ja vettä sataa, niin meidän pikku-Emma keksi itselleen uutta ajanvietettä, ja samalla uuden urheilulajin: kurakujanjuoksun!

Siihen tarvitaan n. 40 metriä pitkä oja, jossa on luonnollisesti kuravettä. Sitten vain juostaan tuhatta ja sataa, kieli etutassun alla sitä ojaa edestakaisin niin, että vesi vaan lentää! Se, kuka jaksaa juosta pisimpään, on voittaja. Meillä on omassa pihassa peräti kaksi Emman lajin kriteerit täyttävää ojaa, ja tänään Emma treenasikin ahkerasti, kun me ihmiset kokosimme pihavajaa. Emmalle on ihan turha yrittää huudella mitään kieltosanoja tai käskyjä, kun se muistaa ihanat kuraojansa. Huudot vain toimivat lähtölaukauksena, ja siitä reaktioajasta ja räjähtävästä lähdöstä olisi Usain Boltkin kateellinen!

Nyt koira on pesty, ja väsynyt pikkuatleetti kuorsaa tuossa lattialla. Menen nyt itse suihkuun, ja kun hurtta herää, alkaa takkujen selvittely- ja turkin kampausurakka.

Kuka meillä sotkee??

Emmasta on tullut aivan käsittämätön sottapytty! Tietenkin se tykkää välillä lenkillä poiketa kuraojan kautta ja loiskutella lätäköissä kuten kunnon leonbergin kuuluukin, mutta pahimman sotkun se saa aikaiseksi juodessaan! Miten nuo suupielet voi vuotaa noin pahasti?

Emman loiskuttaa ja lopsuttaa juodessaan vettä joka puolelle. Ei tuon kokoisella kuonolla voi juoda sievästi ja sivistyneesti. Pahinta on kuitenkin se, kun koira nostaa päänsä vesikiposta, jolloin vettä valuu rinnuksille, tassuille ja lattialle. Joskus vesikipolta pitää juosta tai kävellä pois, jolloin lattialle jää monta metriä pitkä tippavana. Meillä on lattiat märkänä 24/7. Edes pyyhkeistä vesikipon ympärillä ei ole mitään apua.

Pelkään alati märän rintakarvoituksen kehittävän Emmalle uuden hot spotin. Pari päivää sitten tuo koira suorastaan löyhkäsi, vaikka se pestiin suihkun alla, vedellä ja saippualla. Otin Samin hiustenleikkuukoneen avuksi ja ajelin Emman "karvaheltan" pois kuonon alta. Jo lähti paha haju! Karvat löyhkäsivät oikein sellaiselle ummehtuneelle ja hiivaselle tulehduksen alulle. Nyt Emma juo joko ulkona, tai sisällä valvonnan alaisena. Vettä laitetaan kippoon vain sentin verran, ja heti juomisen jälkeen rintamus kuivataan. Joudun myös kampaamaan rintakarvoituksen kerran päivässä.

Alkaa Emmallakin olla kesäloma lusittuna, koska huomenna mennään taas pentukouluun! :)
Ajattelin toissailtana kehittää itselleni ja Emmalle vähän haastetta, ja opetin sille "seiso"-käskyn. Emma on niin ehdollistunut istumaan, että aina kun se näkee ihmisen kädessä namin, se istuu alas. Tämä on hieman hankalaa, vaikkapa juuri harjatessa, kun neiti vaan nököttäisi peppu maassa. En saanut kaipaamaani haastetta: Emma oppi seiso-käskyn kolmannella yrittämällä.... Fiksu likka! :D