Emman kuulumiset / Blogin lopetus

Hei kaikki! Nyt pikaisesti päivittämään Emma-leonbergin viimeisimmät kuulumiset. Samalla "taputtelen" tämän blogin lopullisesti pois, eli tämä on viimeinen päivitys.


Emmalle kuuluu hyvää! Se täyttää nyt helmikuussa 3 vuotta. Vuosi sitten kävimme lonkka- ja kyynärkuvissa. Niistä tuli loistavat tulokset 0/0 ja A/B. Hyvä Emma! Silmät on vielä tutkimatta.

Emmasta on myös tullut isosisko! Lokakuussa laumaamme liittyi pikkuinen Vilma. Vilma on rodultaan Welsh corgi cardigan, värityksenä tricolor. Virallinen kennelnimi on Kiiramannan Iitin Tiltu.

ihanat <3

Tyttöjen yhteiselo sujuu todella hyvin! Aluksi Emma leikki Vilman kanssa liian rajusti, painoi tassulla selkää, jne. Sitten Vilma reipastui ja alkoi retuuttaa Emmaa hännästä, korvista, peppuvilloista, jne. Emman piti opetella antamaan Vilmalle takaisin samalla mitalla :D Nyt meillä painitaan nätisti (Emma sätkii maassa jalat kohti taivasta ja Vilma tekee hyökkäyksiä sen kimppuun vuoroin oikealta ja vasemmalta) ja mennään välillä jopa hippaa.


Ruuan suhteen ei ole mustasukkaisuutta, kun molemmilla on omat sapuskat. Vilma vain on sellainen orava, että se piilottelee kaikkia hyviä herkkuja pitkin kämppää, unohtaa ne herkut sinne piiloon ja sitten Emma käy syömässä ne parempiin suihin. Jos näille antaa kokonaiset possunkorvat, niin Emma ahmii ensin omansa ja käy sitten nappaamassa Vilmalla kesken olevan korvan. Vilmalle pitää aina lohkaista pienempi pala korvaa, jotta se saa sen syötyä samassa ajassa kuin Emma omansa. Lenkilläkin homma sujuu, paitsi mulla ja Samilla on aina talutushihnat solmussa. Koirat osaavat mennä kyllä ihan nätisti... ;)


Nyt aikuisuuden myötä Emmalla on ilmennyt yksi käytösongelma. Se ei hyväksy pelkääviä ihmisiä lähelleen. Emma aistii lenkilläkin  jo kaukaa, jos vastaantulija jännittyy, ja silloin alkaa haukkuminen. Emman käytös ei ole aggressiivista. Se ei käy päälle, mutta ilmoittaa kyllä äänellään, jos haluaa toisen pysyvän kaukana. Lisäksi se ei siedä suoraa katsekontaktia (silmiin katsomista) vierailta ihmisiltä. Otin ongelman hoitaakseni ja olemme käyneet tammikuun ajan koirakoulussa opettelemassa yleistä rauhoittumista ja kontaktin ottamista. Koirakoulussa kaikki sujuu hyvin. Emma on ainoa narttu, muut koirat uroksia ja saahan siellä aina nameja, kun tottelee äiskää! Ihan paras paikka! :D


Koirakoulu tuo selvästi uutta sisältöä ja innostusta Emman elämään. Olen pohtinut jonkun uuden harrastuksen aloittamista, paras voisi olla jäljestäminen. Kaverikoiraksi tms. siitä ei selvästi ole.  Mutta mulle se on maailman paras koira ja ihanin karvaturri, mitä maa päällään kantaa <3


Hyvää Vuotta 2015 kaikille karvakorville ja heidän omistajilleen nyt ja jatkossa. Tämä blogi ei enää päivity.

Mitä meille kuuluu?

Moikkista koikkista!

On ollut tämä tammikuu niin kiireistä ja hektistä aikaa, ettei olla edes blogia ehditty päivittää!

Aloitetaan nyt vaikka kertomalla onko niihin ennen joulua listattuihin ongelmiin löytynyt ratkaisuja. No onneksi on! Emman lenkkeilyttäminen täällä kotona on nyt paljon helpompaa kuin syksyllä. Tärkeintä on vaan antaa Emman kuulostella ja seurailla autoja katseellaan, jolloin ne eivät yllätä sitä ja lenkki voi jatkua hyvillä mielin. Välillä Emma ottaa muutaman nopeamman askeleen eteenpäin, jos se ei ole huomannut meitä takaapäin ohittavaa autoa. Voimakkaat hihnassa nyppäämiset ovat jääneet vallan pois! Hyvä Emma!


Minä ja Sami aloitimme nyt uudet elämäntavat, eli tarkoitus on harrastaa enemmän liikuntaa ja syödä terveellisemmin. Minä laihdutin jo syksyllä hiljaa itsekseni seitsemän kiloa pois, joten nyt ne kilot eivät enää niin helposti lähdekään. Sami sen sijaan iloitsee, kun kiloja tippuu pois samaa tahtia hikipisaroiden kanssa. Lisäksi Sami on onnellinen uusista silmistään, sillä se kävi viikolla laserleikkauksessa ja pääsi eroon silmälaseista. Onneksi leikkauksen jälkeen Sami sai mukaansa suojalasit, joita se pitää nukkuessaan ja -varmuuden vuoksi- Emman kanssa lenkkeillessäkin. Jos Emma vaikka innostuukin hyppäämään ja tassu osuu kasvoihin, niin silmät ovat toivottavasti lasien takana suojassa.

Teimme yhtenä päivänä koiran kanssa kaikki lenkit Sport Tracker päällä. Sen perusteella voi arvioida, että Emma saa päivän aikana 4-5 kilometriä lenkkiä. Sami tekee vapaapäivinään koiran kanssa aamulenkit, koska se on mua aamuvirkumpi. Minä vien yleensä iltapäivä- ja iltalenkit. Joskus lenkkeillään yhdessä koko lauma. Ja kun Samilla on aamuvuoro, jää kaikki kolme lenkkiä mun vastuulle. Eli vaikka koiralle kertyy päivässä paljon kilometrejä, on ne kuitenkin jaettu osiin.

Sitten siihen herkkujen vahtimiseen. Herkkujen lisäksi Emma omii itselleen välillä myös lelujaan, varsinkin jos ne ovat uusia. Olen nyt hoitanut ongelmaa sillä, että varaan taskuuni palan jotain melkein yhtä ihanaa herkkua. Sitten Emman lähellä viskaan herkun vähän matkan päähän ja kun Emma hakee namin, otan sen vahtiman esineen käteeni. Sitten katselen esinettä ja pyörittelen sitä käsissäni. Kun totean sen turvalliseksi, annan sen takaisin Emmalle kehujen kera. Näin se oppii, että jos sen johonkin tavaraan koskee, niin sen saa myös takaisin eikä se katoa välttämättä mihinkään.

Emman juoksutkin ovat menneet jo ohitse. Tosin se viimeinen viikko alkoi jo käydä mun ja Samin voimille, kun Emman kanssa piti painia ja riehua, koska ei sitä naapurin poikakoirienkaan kanssa voinut päästää telmimään. Soitettiin sitten Minna-kasvattajalle ja saatiin lupa viedä Emma moikkaamaan siskoaan.

Siskoksilla leikki sujui ja paini maistui. Emma on yhä pullukka tyttö, se tiedetään, mutta siskonsa kanssa ne ovat yhtä korkeita. Pentueen kolmas tyttö on kuulemma siskojaan kymmenisen senttiä matalampi. Minna napsi tytöistä kuvia, jotka minä nyt julmasti kopioin tänne Naamakirjasta. Kuvat on siis ottanut Minna Bonnien Kennelistä:

Emma vasemmalla, Didi oikealla

Emma takana, Didi edessä

Näin nätisti Emma seisoo...

...ja on sillä nätti nassukin <3

Mummolassa on ollaan vierailtu taas ahkerasti, Emma meistä ahkerimmin. Nyt palattiin taas hetkeksi kotiin, kunnes reilun viikon päästä minut ja koira ajetaan pois kotoa. Sami jatkaa kaverinsa kanssa yläkerran rakentamista, joten naisväen pitää saada pois jaloista.

Murrosiän mukanaan tuomat muutokset

Joulu on ohi, uutta vuotta odotellaan ja Emmakin on nyt palannut kotiin. Sehän ehti viettää mummolassa melkein kuukauden mittaisen loman, mutta tuntuu tuo viihtyvän yhä myös oikeassa kodissaan. Liekö maisemanvaihdos aiheuttanut koiralle stressiä, koska se nukkuu 7-9 tunnin yöunia yhteen putkeen, ilman pissataukoja. Nytkin se on nukkunut päiväunia yli tunnin. Kotona maistuu terveellinen ruoka, eli nappulat ja maksalaatikko. Mummolassa Emma tiesi, että kyllä hän jossain vaiheessa päivää saa maukkaampaa ruokaa kuin nappulat. Emma kärsi nälkää iltaan asti, kunnes se lähti kerjuukierrokselle syömään tv:tä tuijottavien ihmisten iltapalojen jämät. Ei se mikään tyhmä koira ole :)

Emmallahan alkoi juoksut juuri loman alussa. Tarjouduttiin kyllä hakemaan koira kotiin, mutta pappa sanoi, että ei juoksut haittaa, kyllä Emma saa silti siellä olla. Noh, pappa ei tiennyt, että juoksujen mukana saattaa tulla tiettyjä "sivuvaikutuksia".

Emmahan on ollut aina todella rohkea ja peloton leonbergi. Se ei arkaile ihmisiä eikä ääniä, metsässä sitä ei pelota kivet eikä kaatuneiden puiden juurakot. Kesällä meidän pihalla oli kaivinkone hommissa, niin jos syksyllä lenkillä jossain näkyi kaivinkone, Emman oli pakko päästä katsomaan sitä läheltä. Ainoastaan ne kovaa ja läheltä ajavat autot hirvittävät Emmaa, mutta mielestäni se on aikas pientä, kun miettii mitä kaikkea koira voisi pelätä.

Juoksujen myötä Emmalle puhkesi selvä murrosikä. Pappa jotain mutisi, että Emma olisi muka murkkuikäinen mukula... Ei kai? Hormonit ja vietit taisivat vetää sitä kylille. Emma oppi karkaamaan mummolan takaterassilta, jonne sille oli askarreltu oma paikka. Terassilla oli teltta ja terassin kulkuaukko oli peitetty vanhalla verkkoaidan pätkällä ja muovisella puutarhatuolilla. Emma oppi jyräämään tuon heppoisen muoviesteen yli, näinpä itse sen kerran jopa kaivautuvan esteen ali. Pappa rakensi aukkoon puisen portin, mutta laittoi siihen liian pienet hakaset. Emma hoksasi, että porttia puskemalla hakaset lennähtävät auki. Solmuja tuo koira ei toistaiseksi osaa avata, joten apu löytyi narusta: portti solmittiin yöksi kiinni.

Vaikka Emma muutaman kerran karkasikin terassilta, kylille asti se ei koskaan lähtenyt. Kerran juostiin koko porukka paniikissa ulos, että nyt se koira karkasi kun se ei ole terassilla. Emma löytyikin takapihalta hangesta nukkumasta. Eli vaikka kuinka vietti vetäisi kylille, on Emmasta tullut myös arka. Se ei uskaltanut poistua mummolan takapihalta minnekään muualle kuin aivan metsän reunaan tarpeilleen. Kun vein Emmaa vapaana metsälenkille, se ei koskaan ohittanut minua. Tähän asti Emma on vapaana ollessaan sinkoillut siksakkia sinne tänne ja tonne, mutta nyt se tuskin tulee rinnalle. Sama juttu tapahtui aina papankin kanssa lenkkeillessä. Koira pysyi visusti takana ja seurasi pappaa, välillä se pysähtyi hetkeksi haistelemaan polun vierustaa. Mitään varsinaisia "mörköjä" ei ole vielä tullut vastaan, eli Emma ei vaan uskalla jättäytyä kauas "laumanjohtajistaan". Yksinolo sujuu edelleen hyvin, eli kyse ei ole mistään yksinjäämisen pelosta tai eroahdistuksesta. Kun lenkkeillään maantiellä hihnassa, niin silloin se kyllä kipittelee taluttajansa edellä.

Toinen ikävä murrosiän tuoma sivuvaikutus on ollut herkkujen vahtiminen. Tähän asti Emma ei ole vahtinut herkkujaan, mutta nyt se on alkanut murista, jos joku ihminen on vähääkään kiinnostunut sen luista tai naudan korvista. Ajateltiin nyt Samin kanssa panostaa tähän ongelmaan. Täytyy ulkoillessa antaa Emmalle joku herkku ja sitten yrittää ottaa sitä hetkeksi pois, mutta päällä täytyy olla varmuuden vuoksi paksu toppatakki ja nahkahanskat. Jos se vaikka nappaakin käteen kiinni... Ilmeisesti emme ole aikaisemmin tajunneet toimia näin. Emma kun on ainoa koira ja lapsi talossa, niin jos se on saanut jonkun herkun, se on aina saanut syödä herkkunsa myös rauhassa loppuun. Sen ei ole tarvinnut oppia luopumaan niistä.

Kirjoittelen sitten miten tässä urakassa onnistuttiin ja mitä tehtiin uutena vuonna; täristiinkö pelosta vai nukuttiinko tyytyväisinä.

Isot pahat autot :(

Emma pelkää autoja. Pakko se on tunnustaa, vaikka olen ilmeisesti yrittänyt tähän asti uskotella, että koirani vain tykkää nopeasti liikkuvista kohteista.

Emma on siis pienestä pitäen hyvin herkästi hihnassa kulkiessaan nypännyt autoja kohti, ovat ne tulleet sitten edestä tai takaa. Se yrittää ilmeisesti tehdä autoille selväksi, että se ei halua niitä lähelleen. Mitään haukkumista tai muutakaan ääntelyä se ei pidä.

Tähän asti meidän lenkeistä puolet ovat olleet metsä- tai pururatalenkkejä ja puolet maantielenkkejä. Kotipuolessa kaikki lähitiet ovat pieniä ja kapeita asfalttiteitä, joilla on nopeusrajoitus 40km/h. Autoilijat onneksi tiedostavat teiden kapeuden, joten monet ohittajat hiljentävät vauhtia siihen n. 30km/h. Nyt meidän pururata ja metsäpolut on muutettu hiihtoladuiksi, joten siellä ei saa enää koiran kanssa kävellä. Kaikki lenkit on siis tehtävä autoteillä.

Ahkeralla lenkkeilyllä Emma on oppinut sietämään kotitaajaman autoja. Kyllä se pysähtelee ja seurailee autoja katseellaan, ikään kuin varmistaa, että eihän se auto varmasti tule kohti. Täällä mummolassa tilanne onkin eri. Kylänraitilla on nopeusrajoitus 50 kilometriä tunnissa, ja monet autoilijat vieläpä ylittävät tämän nopeuden. Lisäksi pimeinä talvi-iltoina ajovalot tekevät noista "monstereista" pienen koiran silmissä todellisia hirviöitä.

(Juu, Emmahan ei fyysisesti ole mitenkään pieni (painoa 54kg), mutta ikää tulee tänään täyteen 10 kuukautta, eli henkisesti hän vielä melkoinen vauva, varsinainen kakara)

Emman kanssa ei täällä lenkkeillessä auta muu kuin pysähtyä heti kun koira havaitsee lähestyvän auton. Sitten Emma seuraa katseellaan kun auto ohittaa. Pyrin itse hengittämään syvään ja rauhallisesti ja kehun sekä namitan heti, kun Emma on auton mennä, eikä se ole nypännyt autoa kohti.

Mikään unelmatilanne tämä ei ole jos täydellinen kävely tarkoittaa Cesar Millanin mallia, eli koira kävelee omistajan vasemmalla puolella, samassa tahdissa omistajan kanssa, ilman pysähdyksiä... Mutta voisin muutenkin kyseenalaistaa tuon Millanin tavan. Onko se koiralle mukava lenkki, jos se ei saa yhtään haistella ja tutkia ympäristöään? Toivon vain, että mun pieni vauvani lakkaisi pelkäämästä noita autoja, kun ei niissä oikeasti ole mitään pelättävää...

Ajatuksia pentukoulusta

Olen käynyt Emman kanssa kesäkuusta asti naapurikaupungissa pentujen tottelevaisuuskurssilla, eli tuttavallisemmin pentukoulussa. Koulu aloitettiin kesäkuussa, kun Emma saavutti vaaditun neljän kuukauden iän ja rokotukset saatiin kuntoon.

Meillä on mennyt pentukoulussa ihan mukavasti. Emma tietysti haluaisi vain leikkiä toisten koirien kanssa ja nuuhkia kaikkia kivoja kentältä löytyviä hajuja. Välillä tuntuu siltä, että kouluun mentäessä se jättää korvat autoon, tai sitten sitä ei vaan kiinnosta kuunnella minun ääntäni. Tähän asti olen vain naureskellut Emman "kuuroudelle", mutta nyt sen vetäminen alkaa olla jo ongelma. Emma kun painaa jo varmasti yli 45 kiloa.

Kontaktin saaminen Emmaan on siis minun suurin ongelmani. Kun kontaktin saa, niin Emma pärjää ihan mainiosti. Emmahan oppi jo silloin 7 viikkoisena istumaan ja menemään maahan. Pentukoulun ansiosta paikalla pysymisestä tuli Emman bravuuri. Sain sieltä myös hyviä vinkkejä, miten saadaan koira seuraamaan ja menemään sivulle. Emman tapauksessa sivulle meno tarkoittaa sitä, että kun pidän namia vasemmassa kädessä ja ojennan käsivartta pitkälle eteen, niin Emman iso koko ja isot liikeradat saavat sen istumaan minusta etuviistoon vasemmalle. Tämä suoritus tuskin menisi läpi missään TOKO-kokeissa. Eli siinä on vielä paljon hiomista.

Nyt kun Emmalla on uhmaikä, siitä on tullut vähän sylivauva ja pikkuisen arka. Pentukoulu oli heinäkuun ajan tauolla, sinä aikana kotona tuli treenattua tosi laiskasti. Nyt syksyn tunneilla on paikalla pysymisen kanssa ollut ongelmia. Emma lähtee todella herkästi perääni, mutta kun sitä toruu ja sitkeästi palauttaa omalle paikalleen, niin kyllä se sitten hoksaa, että tästä ei saa liikkua mihinkään.

Viime tunnit olivat todella raskaat, sillä onhan yksi tunti koiranpennulle pitkä aika, ja Emma menetti mielenkiintonsa minuun noin puolentunnin jälkeen. Kurssilla on myös niitä pentuja, jotka tuntuvat lukevan omistajiensa ajatuksia, ja tottelevat ilman mitään ongelmia. Sitten ollaan minä ja Emma, parivaljakko, jossa koira hyörii ja pyörii minne sattuu, vetäen välillä emäntäänsä pitkin kenttää. Vetäminen on välillä ongelma myös lenkillä, kun Emma haluaa ampaista juoksijoiden, polkupyörien ja autojen perään. Se on todella kiinnostunut nopeasti kulkevista kohteista.

Olin viime pentukoulun jälkeen aivan puhki ja vieraileva ohjaaja antoi turhankin suoran ja selvän palautteen, että minun on parannettava kontaktin ottoa. Melkein aloin itkeä takaisin, että setä kertoo sitten miten se tehdään. Onneksi vakituinen ohjaaja ymmärsi, että olin siinä tilanteessa väsynyt sekä henkisesti että fyysisesti. Hän uhrasi tunnin jälkeen meille hetken aikaansa. Hän oli sitä mieltä, että Emman vetämisongelmaa voisi ensin lähteä ratkomaan välineiden kautta. Minun tulisi hankkia Emmalle kokonaan metallinen, "punottu" panta, joka varmasti kestää koiran kiskomiset.

Sami oli tästä vähän näreissään, koska ostimme pari viikkoa sitten koiralle nahkaisen, puolikuristavan pannan. Huomenna mennään siis pentukouluun eläintarvikekaupan kautta. Samille huusin ja porasin, että jos hän ei usko, miten raskasta on olla pentukoulussa Emman kiskottavana, niin tulee itse paikan päälle tarkistamaan tilanteen. Kyllä se sanoi huomenna tulevansa mukaan, mutta pitkin hampain. Mitähän se luulee siellä oikein tapahtuvan, kun se ei ole koskaan aiemmin halunnut tulla  koirakentälle meidän kanssa...

Penturyhmässä saa olla 8 kuukauden ikään saakka ja sitten voi jatkaa seuraavaan ryhmään, jos vaan ehtii ilmoittautumaan ensimmäisten joukossa, TAI jos jatkokursseja ylipäätään ensi keväänä järjestetään. Koulutusta järjestävässä yhdistyksessä on tapahtunut kuulemma ohjaajakato. Kaikki kurssit loppuvat tältä vuodelta lokakuussa, koska seuralla ei ole mitään sisätiloja. Kaikki kurssit suoritetaan keväästä syksyyn ulkona. Emma täyttää lokakuussa sopivasti 8 kuukautta, ja yritän keväällä päästä sen kanssa jatkoryhmään. Ohjaajalta varovasti kyselin mahdollisuuksiamme jatkaa, ja hän kehoitti ilman muuta meitä jatkamaan. Eli joko meissä on potentiaalia tai sitten olen tuon koiran kanssa aivan hukassa, enkä selviä ilman ulkopuolista apua.... Emmalla ehtii sopivasti mennä talven aikana murrosikäkin ohitse, jolloin sillä pitäisi olla keväällä taas järki päässä :D

Jospa pari kuvaa piristäisi...

Eilisen tapahtumat kummittelevat vieläkin mielessä, enkä ole päässyt vielä mihinkään lopputulokseen, että miten toimin jatkossa naapureiden lasten kanssa. Totaalinen rapsuttelukielto houkuttelee eniten, koska tässä alkaa ihan oikeasti yksityisyys kärsiä, kun lapset noin vain kutsuvat itsensä Emmaa rapsuttelemaan.

Olen saanut paljon hyvää ja kannustavaa palautetta, täällä blogissa ja Facebookin Leonberginkoirat-ryhmässä. Ongelma on tuttu muillekin ison koiran omistaville, ja moni muukin on kokenut tämän, että ihmiset eivät nykyään välitä kysyä lupaa lähestyä koiraa.

Löysin koneelta muutamia julkaisemattomia kuvia, ja koska olen todella huono lisäämään noita kuvia, otanpa vähän vahinkoa takaisin :) Joukossa on kuvia ihan vain kotioloista, pentutapaamisesta muutaman viikon takaa, ja lopuksi vielä kuva meidän talosta.

Iso koira ja vieraat lapset

Nyt on paha mieli ja suru puserossa. Ehkä vähän jopa itkettää. Mitään kovin traagista ei ole tapahtunut, mutta kyllä tämä pahalta tuntuu.

Emma hurmasi silloin pienenä paaperona korttelin lapset, erityisesti tytöt. Emman ensimmäisiä lapsikavereita olivat katumme isot tytöt, noin 10-6-vuotiaat, jotka saavat jo poistua pihasta vanhempien luvalla. Kaikki on sujunut ihan hyvin. Isojen tyttöjen myötä vähän pienemmätkin ovat uskaltautuneet tutustua Emmaan.

Jotkut pelkäävät Emmaa, mutta kun muu porukka juoksee tuhatta ja sataa rapsuttamaan koiraa, on pienempien "pakko" tulla perässä, vaikka Emman iso koko (tai ylipäätään koira) kuinka hirvittäisi. Paria tyttöä piti kerran hieman ojentaa, kun ensin juoksivat koiraa kohti hihkuen "EmmaEmmaEmma!", mutta sitten kun koira hihnassa nykäisi kohti, niin juoksivat kiljuen pois. Sanoin, että jos Emmaa ei aio nätisti rapsuttaa, ei sen luo tarvitse tulla ollenkaan. Ymmärrän, että lapset saattavat pelätä koiraa, mutta miksi sitä silloin pitää ylipäätään lähestyä? Eivätkö he vain voisi pysyä poissa?

Tänään, kun tulin koiran kanssa iltalenkiltä, niin muutama isompi tyttö tuli tiellä vastaan. Tytöt tekivät taas aloitteen lässyttelemällä Emmalle, joka tietenkin meni pyytämään kavereilta rapsutuksia. Näiden tyttöjen kanssa on ihan kiva jutella kaikesta koiriin ja Emmaan liittyvistä jutuista. Nämä tytöt kun osaavat jo itsekin sanoa Emmalle ei, jos se liikaa läpsii tassuillaan tai aikoo näykkiä. He tajuavat, että 6-kuukautinen koira on vielä pentu, ja että Emma on ISO, kun se painaa jo yli 40 kiloa. Sitten siihen tuli yksi poika, ja jostain pölähti vielä muita huomattavasti pienempi tyttö, olisiko ollut 4-vuotias.

Kerron tähän sen verran taustoja, että me olemme asuneet tällä kadulla maaliskuusta asti, eli kuusi kuukautta. Emme tunne naapureitamme, joten en osaa kaikkien naapuruston lasten nimiä, enkä tiedä tarkkaan kuinka vanhoja he ovat. Voin vain arvailla kuinka vanha kukin on, tai kuka on kenenkin sisko tai veli.

Kaikki sujui ihan hyvin. Emma oli minulla koko ajan hihnassa, se käyttäytyi todella maltillisesti: häntä heilui ja koira nuuski lapsia, mutta se ei hyppinyt tai juoksennellut ympäriinsä. Sitten Emma kaatoi sen kaikista pienimmän tytön, ja aivan vahingossa. Emma vain käveli liian likeltä ohi ja tyttö horjahti. Hirveä huuto ja poru. Yksi isompi tyttö lohdutti pienintä. En itse voinut paremmin tarkistaa tytön kuntoa, koska pitelin hihnasta kaksin käsin kiinni. Näin kyllä, että käsissä ei ollut naarmuja. Tyttö taisi siis enemmänkin säikähtää. Emmakin kävi nuuhkaisemassa pientä ja lohdutti nuolemalla kämmenselkiä.

Itkevää tyttöä huudeltiin kotipihaan, ja isompi tyttö lähti saattamaan. Sitten kutsu kävi muillekin tytöille ja minä toin Emman kotiin. Totta kai ymmärrän, että tyttöä sattui, kun maahan mätkähti. Olen minäkin joskus kaatunut. Mutta ei Emma tehnyt mitään väärää. Tajuavatkohan vanhemmat, että se oli vahinko? Toivon vain, että tytöt eivät kotona satuile, että Emma puri tai hyppäsi pikkutyttöä päin. Emma ei ole vaarallinen, se on maailman kiltein koira. Se ei hypi päin, se ei vahdi ruokaansa eikä reviiriään. Se ei koskaan pihalla ollessaan hauku. Mutta se on pentu, 40-kiloinen pentu.

Samille kävi kerran pissatusreissulla näin: lauma isoja tyttöjä juoksi taas Emman luo. Kaikki meni hyvin, kunnes joukkoon liittyi yksi pienempi tyttö. Saattoi olla jopa sama tyttö, joka tänään kaatui. Emma nuuhkaisi tytön naamaa märällä kuonollaan, jolloin tyttö alkoi oikein kunnolla parkua, että hän pelkää Emmaa. Minä kuulin sen parkumisen sisälle asti. Tiesin, että mitään "pahaa" ei ole tapahtunut, koska Sami ei torunut Emmaa. Avasin ulko-oven ja käskin Emman sisälle. Näin tilanne raukesi, kun Emman oli tultava kotiin, niin lastenkin oli lähdettävä.

Emma on tosiaan kiltti, mutta pentumaisen kohelo. Muutkin koirat pyrkivät nuolemaan ihmisten naamoja, mutta leonberginkoiran on helppo nuolaista lapsen kasvoja, kun ne ovat samalla tasolla koiran kuonon kanssa. Minun pitää omistajana tietenkin huolehtia koirastani ja varmistaa, ettei se ole haitaksi tai vahingoksi muille. Onko tähän tilanteeseen mitään muuta ratkaisua, kuin kieltää kaikkia lapsia tervehtimästä Emmaa?  Olisi kurjaa alkaa lokeroimaan lapsia, tyyliin "sinä olet jo kyllin iso rapsuttamaan Emmaa, mutta sinä olet vielä liian pieni". Pelkään rapsuttelukiellon myös antavan Emmasta väärän kuvan vanhemmille. Luulevat sitä pian vaaralliseksi. Elleivät luule jo... Tässä kadulla on yhdeksän taloa, ja vain kahdessa on koiria. Yhdenkään Emmaa säännöllisesti rapsuttelevan ipanan kotona ei ole omaa koiraa, enkä tiedä onko koskaan ollutkaan. Koiran käytöstä voi ymmärtää vain jos on sellaisen joskus omistanut.

Osa kadun muksuista on kyllä ihania, ja todella fiksuja. Yksikin eskarilaispoika huhuilee välillä varovasti omalta pihalta, että voinko laittaa Emman hihnaan, hän haluaisi tulla moikkaamaan. Tämä poika kysyy aina ensin vanhemmiltaan luvan, ja myös minulta, että saako tervehtiä Emmaa. Ymmärrän hyvin pojan varovaisuuden, koska Emma on istuessaan  hänen korkuisensa :D Tämä poika osaa todella nätisti silitellä ja rapsutella. Hänenkin kanssaan juttelen aina kaikesta Emmaan liittyvästä, kuten mitä se syö tai missä se nukkuu, mitkä ovat sen lempileluja, jne. Aivan ihana poika <3 Ja Emmakin osaa arvostaa tätä kaveria ja käyttäytyy aina todella nätisti. Se varmaan aistii pojan arkuuden. Ja minä tietysti varmistan ja vahdin Emmaa, ettei sen "pokka" petä.

Toivottavasti naapuruston aikuiset ymmärtävät Emman olevan iso pentu, ja että kaikkien pienimpien ei kannata tervehtiä sitä ilman vanhempien valvontaa. Minä pystyn kyllä valvomaan Emmaa, mutta Emma ja kolmekin muksua samaan aikaan vaatii kyllä hermoja. Ja jos lapset todellakin pelkäävät koiria, taikka vain Emmaa, niin ei sitä ole pakko tulla rapsuttelemaan...

Takapakkia kynsien leikkaamisessa

Nyt virtaa hiki! Ei siksi, että oltais käyty lenkillä, vaan koska leikkasin Emman kynnet! Tähän mennessä kynsien leikkuu on sujunut ongelmitta, koska aiemmin sain leikkattua Emman kynnet kun se nukkui. Jos koira heräsi ja vaihtoi paikkaa, niin määrätietoisesti painelin perässä kunnes kaikki kynnet oli napsittu. Tällä kaavalla mentiin niin kauan kunnes tein sen virheen, että napsasin yhdestä kynnestä liikaa ja Emmaa sattui.

Tämän episodin jälkeen kynsien leikkuu on ollut toivoton urakka. Tänään kuitenkin päättäväisesti suljin itseni ja koiran kodinhoitohuoneeseen. Siellä sitten kierrettiin kehää, mutta pois ei tultu, ennen kuin kaikki kynnet oli napsittu. Kannukset unohdin, mutta pidän seuraavat kynsienleikkuutreenit heti viikon päästä. Edellisestä leikkuusta on niin kauan, että noissa on ihan kivasti lyhennettävää. Nytkään en uskaltanut lyhentää kynsiä paljoa, etten vain tee uudelleen samaa virhettä, eli leikkaan liikaa ja sitten koiraa sattuu

Palkkioksi urakasta Emma sai pätkän makkaraa. Olemme myös ilmeisesti yhä väleissä, vaikka äiskä (eli minä) niin kovasti komensi ja piteli väkisin tassuista kiinni. Huom! Komensin koiraa äänelläni ja pitelin vain tassuista kiinni, en kurittanut sitä! Haimme yhdessä postin, niin Emma kiehnäsi koko ajan reidessä kiinni. Se hakee samalla lailla huomiota kuin ennenkin, eikä pakene minut nähdessään. Kaikki on ilmeisesti ok.

Myönnän, että aluksi taisin tehdä paljonkin väärin, kun yritin leikata kynnet ulkona. Laitoin Emman kuistin tolppaan kiinni sen 1,5 metriä pitkässä hihnassa ja yritin siinä leikata. Emma kuitenkin yritti tapansa mukaan karkuun (ei se murise tai näyki) ja sotkeutui pari kertaa pahasti remmiin. Täytyy jatkaa tätä kissa ja hiiri-leikkiä ja toivoa, että se auttaisi ajan myötä Emmaa pääsemään yli pelostaan.

Onko muilla vaikeuksia saada koiransa kynnet leikattua, ja onko jotain vinkkejä millä sen saisi onnistumaan?

Kuka meillä sotkee??

Emmasta on tullut aivan käsittämätön sottapytty! Tietenkin se tykkää välillä lenkillä poiketa kuraojan kautta ja loiskutella lätäköissä kuten kunnon leonbergin kuuluukin, mutta pahimman sotkun se saa aikaiseksi juodessaan! Miten nuo suupielet voi vuotaa noin pahasti?

Emman loiskuttaa ja lopsuttaa juodessaan vettä joka puolelle. Ei tuon kokoisella kuonolla voi juoda sievästi ja sivistyneesti. Pahinta on kuitenkin se, kun koira nostaa päänsä vesikiposta, jolloin vettä valuu rinnuksille, tassuille ja lattialle. Joskus vesikipolta pitää juosta tai kävellä pois, jolloin lattialle jää monta metriä pitkä tippavana. Meillä on lattiat märkänä 24/7. Edes pyyhkeistä vesikipon ympärillä ei ole mitään apua.

Pelkään alati märän rintakarvoituksen kehittävän Emmalle uuden hot spotin. Pari päivää sitten tuo koira suorastaan löyhkäsi, vaikka se pestiin suihkun alla, vedellä ja saippualla. Otin Samin hiustenleikkuukoneen avuksi ja ajelin Emman "karvaheltan" pois kuonon alta. Jo lähti paha haju! Karvat löyhkäsivät oikein sellaiselle ummehtuneelle ja hiivaselle tulehduksen alulle. Nyt Emma juo joko ulkona, tai sisällä valvonnan alaisena. Vettä laitetaan kippoon vain sentin verran, ja heti juomisen jälkeen rintamus kuivataan. Joudun myös kampaamaan rintakarvoituksen kerran päivässä.

Alkaa Emmallakin olla kesäloma lusittuna, koska huomenna mennään taas pentukouluun! :)
Ajattelin toissailtana kehittää itselleni ja Emmalle vähän haastetta, ja opetin sille "seiso"-käskyn. Emma on niin ehdollistunut istumaan, että aina kun se näkee ihmisen kädessä namin, se istuu alas. Tämä on hieman hankalaa, vaikkapa juuri harjatessa, kun neiti vaan nököttäisi peppu maassa. En saanut kaipaamaani haastetta: Emma oppi seiso-käskyn kolmannella yrittämällä.... Fiksu likka! :D

Kerjäämistä, hyppimistä ja saalistamista

Alkuun jatkoa viime päivityksen kettu-kevennykselle: eilen aamupäivällä lenkillä ohitimme kaksi leikkivää poikaa. Pojista pienempi huomasi Emman jo kaukaa, ja totesi: "Kunnon kokoinen koira!". No mitäpä muutakaan, siksi se meillä onkin :)

Minulta pyydettiin tässä joskus lisää kuvia Emmasta. Olen onnistunut kadottamaan kameramme johonkin, eli kuvia saa odottaa kameran löytymiseen asti. Varautukaa siis siihen, että tästä tulee täysin kuvaton blogi... :D

Eilen satoi. Toivottavasti Kotkan erikoisnäyttelyssä ei koettu samaa säätä, kuin mitä täällä länsi-rannikolla. Onnea siellä hyvin pärjänneille tutuille ja tuntemattomille! Me ei erkkariin lähdetty turisteiksi, koska Sami oli koko viikonlopun töissä. Olen siis ollut koiran kanssa kaksistaan 12 tuntia päivässä, jippii... Jestas, että välillä koettelee hermoja.

Emma kasvaa vaan ja ruokahalu kasvaa sen myötä. Ei saisi valittaa, koska ensimmäiset kaksi viikkoa meni itkiessä, kun koira ei syönyt juuri mitään. Se saa yhä kolme ateriaa päivässä, nappuloita höystettynä jollain hyvällä. Olen parantanut tapani ja annan nappuloiden kanssa pienen määrän piimää tai maustamatonta luonnonjugurttia, ja Emman vatsa on nyt kerrankin siinä kunnossa kuin pitääkin: kakat saa poimittua pussiin. Yritän kovasti varoa ylisyöttämästä tuota koiraa, eli en anna ihan niin paljon nappulaa, kuin mitä annosteluohje sanoo. Emma saa kuitenkin pitkin päivää erilaisia puruherkkuja ja nameja koulutustilanteissa. Kerjätä tuo koira osaa. Vaikka sen olettaisi nukkuvan kuinka sikeästi, jääkaapin oven avautuessa kömpii se jostain paikalle. Emma tunnistaa jo oman namilaatikkonsakin. Välillä se istuu laatikon vieressä ja yrittää näyttää siltä kuin ei olisi koskaan ruokaa saanutkaan. Sama juttu ihmisten ruokaillessa. Emma painaa pään syliin ja katsoo silmiin niin surkeana kuin vaan osaa.

Nyt tuo korsto on oppinut hyppimään! Ei yhtään kiva juttu! Se pomppii välillä silkasta ilosta ja onnesta pitkin taloa. Lisäksi se tervehtii Samia turhankin innokkaasti kun tämä palaa töistä. Vikaa on kyllä Samissakin. Hän saisi vastata Emman tervehdyksiin vähän "viileämmin", ettei koira kävisi niin kovilla kierroksilla. Sisälle tulee pissavahingot todella harvoin, mutta kun jotain oikein ihanaa ihmistä pääsee tervehtimään tai isi tulee kotiin, niin silloin karkaa ilopissat.

Ulkona Emma saalistaa hyttysiä ja muita lentäviä hurveleita. Tänään aamupäivälenkillä Emma säikäytti minut pahasti. Pidin sitä vapaana (oltiin pururadalla) ja pian se löysi polun pielestä jotain mielenkiintoista. Maassa oli mehiläinen, jota se läpsi tassullaan ja yritti napata suuhunsa. Mehiläinen oli onneksi vielä lentokykyinen ja pääsi karkuun. Kotona tarkistin kyypakkauksemme. Parasta ennen -päiväys on mennyt vanhaksi. Täytyy käydä ostamassa huomenna uusi.

Tiistaina mennään sitten TOKO-pentukurssille. Omistajaa luonnollisesti jännittää enemmän kuin koiraa. Vaikka oppimaanhan sinne ollaan menossa, ei kukaan tähän maailmaan valmiina synny.

12 viikkoinen ahmatti ja riiviö

Emma täytti 12 viikkoa ja siitä kyllä huomaa, ettei se ole enää mikään vauva. Kokoa on jo niin paljon, etten kohta jaksa nostaa sitä. Jos aiemmin valitin Emman syömättömyydestä, niin nyt siitä on tullut häikäilemättömän ahne! Aina kun joku käy jääkaapilla, puuhailee keittiötasolla jotain tai yrittää syödä, on Emma haukkana vieressä. Eikä se ole myöskään nirso. Mikä maistuu ihmisille, maistuu myös Emmalle. Sille on taidettu salaa syöttää ties mitä herkkuja, niin nyt sitä on vaikea saada syömään terveellistä nappularavintoa. Olen nyt tarjonnut nappuloihin sekoitettuna pieniä määriä kotiruokaa, kuten keitetyn perunan tai pari. Lisäksi "maustan" Emman annoksia joko tavallisella tai raejuustolla, kanalla, jauhelihalla, mitä nyt kaapissa sattuu olevaan mietoja maustamattomia ihmisten ruokia.

Emma jaksaa tehdä myös pieniä kävelylenkkejä. Sen vain pitää olla sopivassa mielentilassa, jotta sen saa naapurustoa pidemmälle. Välillä Emma havahtuu lenkin alkumetreillä, että "hei, nyt ollaan liian kaukana kotoa!", alkaa vikistä ja vetää takaisin kotiin. Sinne se sitten paineleekin juoksujalkaa ja minä yritän juosta perässä hihna käsivarren jatkeena. Emma kiskoo siis edelleen todella kovaa. Yritän aina vain pysähtyä, ja matka jatkuu vasta kun Emma "löysää". Jos Emma jää nuuhkimaan, niin pidän hihnan tiukalla menosuuntaan, ja usein muutaman kerran nuuhkaistuaan uusia löytöjään Emma jatkaakin reippaasti matkaa. Olisin jo aiemmin ostanut Emmalle valjaat, mutta eläinkaupan myyjä kertoi, että hänet oltiin nauraa pentukurssilta pihalle, kun hän oli vienyt sinne oman hihnassa vetävän pentunsa valjaissa. Koira saa kuulemma valjaista lisää voimaa kiskomiseen, joten panta on siksi parempi vaihtoehto. Emma vain välillä kiskaisee niin kovaa, että kurkusta kuuluu korahdus. Taidan harkita uudelleen niiden valjaiden hankkimista...

Perustaitoja treenataan siis edelleen. Istu, maahan ja paikka sujuu sisätiloissa kuin unelma. Ulkona se ei tahdo keskittyä. Jotenkin tuntuu, että Emman on vaikea omaksua nyt mitään uutta. Liekö tämä jokin "suvantovaihe", jos se nyt vasta alkaisi kunnolla oppimaan. Kovasti yritän etsiä läheltä edullisia toko-kursseja, johon sen voisi viedä. Tai sitten pitää kysellä eläinkaupan myyjiltä tai eläinlääkäriltä, olisiko heillä antaa jotain vinkkejä lähiseudun koiratoiminnasta. Kynsienleikkuuta kokeiltiin taas eilen. Saatiin etutassujen kynnet leikattua. Sami piteli kiinni ja minä napsin vähän kärjistä pois. Tänään kokeillaan takatassuja.

Tänään tuo riiviö tuunasi kankaisen lelukorinsa uuteen uskoon, eli yhdestä nurkasta on kangas revitty rikki ja korin metallikehikko paistaa näkyvillä. Nyt täytyy panostaa ajanvieteleluihin, ja olemme ostaneet Emmalle erilaisia puruluita -ja korppuja! Perusvehnäkorppuja, joita sen on hyvä rouskuttaa, kun ne ovat karkeita. Muruja on tosin pitkin taloa...

Emmalla alkaa esiintyä myös yhä enemmän koiramaisia tapoja. Se piilottelee herkkujaan nurkkiin tai ulos. Lisäksi se on oppinut kaivamaan. Vieläkin se arkailee haukkuvia koiria, mutta jos toinen koira ei hauku, on sitä pakko päästä tervehtimään. Jos toinen koira on välinpitämätön, ainahan voi tervehtiä sen taluttajaa!

Tuon koiran pelottomuus on kyllä uskomatonta. Naapuriin tuli eilen kaivinkone ja kuorma-auto töihin. Ne oli kauheen kiinnostavia, jopa käynnissä ollessaan. Ne oli pakko tutkia. Emma oli kyllä hieman hölmistynyt, kun ne yht'äkkiä tulivatkin meidän pihaan viemään jätemaakasoja pois. Istuimme kuistilla ja katselimme kuinka kaivuri teki kuormaa. Sitten se kasojen paikalle syntynyt monttu piti tietenkin tarkistaa. Sieltä nousi varmasti ihana märän mullan ja lahoavian juurakoiden tuoksu. Emman mielestä multa on nannaa. Tähän himoon kuulemma auttaa naudan maha. Laitetaanpa ostolistalle.

Ja Emma on taas alkanut himoita kiviä. Isompia lohkareita se jopa nuolee. Ajattelin kysyä apteekista kalkkitabletteja, joissa ei olisi kauheasti lisänä mitään vitamiineja tai hivenaineita. Niistä voisin sitten tarjota pienen murun päivässä. Tai sitten lisään ruokaan enemmän juustoa ja piimää, en tiedä... Emmalla ollut maitorauhastulehdus muuten helpotti antibioottikuurin myötä. Kaikki tabletit menivät hyvin alas. Punkkien torjuntaan ajattelin kokeilla valkosipulia ruokaan lisättynä, joko rouheena tai öljynä. Luin leonet.fi -sivustolta, että jotkut leot ovat saaneet voimakkaita oireita punkkipannoista ja iholle laitettavista karkotteista. Kokeilen tuota valkosipulia ja hankin punkkipihdit. Eikös punkkeja ole vähän vaihdellen kesästä toiseen, joskus niitä on runsaasti, joku kesä taas vähän vähemmän?

Voi kökkö :(

Emma sai nukkua viime yön enimmäkseen yksin, eli nukuin vauvaportin toisella puolella. Totta kai se uikutti ja ruikutti alkuun ja yritti päästä portista läpi, mutta rauhoittui sitten jossain vaiheessa. Kun heräsin parin tunnin päästä pissattamaan Emmaa, niin lattialla oli kakat. Onneksi ne oli helppo siivota pois. Kävimme ulkona ja sitten kävin taas portin toiselle puolelle nukkumaan. Sama vikinä kuului taas, mutta leikin sitkeästi nukkuvaa, niin Emmakin rauhoittui. Kun heräsin toiselle pissatusreissulle, niin lattialla oli taas iso hätä. Ihme kyllä pissavahinkoja ei tullut koko yönä. Sami heräsi viideltä töihin ja hoiti pissatukset. Minä kömmin sohvalle valvomaan Emman puuhia. Nukahdimme molemmat ja heräsimme vasta kahdeksalta. Oho!

Vein Emman heti ulos ja se raukka teki ripulikakat :( Tarjosin päivällä sille reilusti vettä ja piimää. Iltapäivällä soitin kasvattajalle ja purin sydäntäni: paralla on vatsa löysällä ja lisäksi se on keksinyt pahan tavan: ulkona kivet ovat parempi makupala kuin koirannappulat. Kasvattaja käski kitkeä tämän pahan tavan pois. Hän lohdutti myös, että ei koira nälkään kuole. Tyttö syö siis edelleen todella huonosti. Jos ruokaa pitäisi mennä Royal Canin -säkin ohjeiden mukaan nelisen mittakippoa päivässä, niin hyvä jos tuo syö yhden! Apua!

Onneksi iltakakka oli jo koostumukseltaan normaalia. Otimme vetoköyden pihaleluksi ja yritämme sillä houkutella Emmaa leikkimään, jos se innostuu popsimaan kiviä. Siinä vaan saa olla tarkkana, kun kuono nuuhkii maata, että koska kieli tahtoo lipaista kiven suuhun. Emme tahdo sättiä sitä turhaan, ettei se menetä intoaan haistella ympäristöään. 

Nyt illalla oli tarkoitus käyttää Emmaa pikaisesti pissalla. Emma ei valitettavasti ehtinyt pissata, kun ohi juoksi naapuruston muksuja... Ja niillä oli koira hihnassa. Se oli ehkä labbis, ei ihan aikuisen kokoa, eli luultavasti pentu vielä. Tytöt olivat jo juoksemassa meidän pihaan, kun minulle iske paniikki. En ollut varautunut tällaiseen kohtaamiseen, joten taisin turhan ärhäkästi kieltää tyttöjä tulemasta meidän pihaan. Luultavasti se koira on täysin rokotettu ja hyvin pidetty, jos lapsetkin saavat sitä lenkittää. Huusin (tai paremminkin mäkätin) tytöille, että tätä pentua ei ole vielä rokotettu, joten se ei saa nuuhkia muita koiria. Muksut jäivät tuijottamaan suut auki. Nappasin Emman kainaloon ja painuin sisälle. Taisin olla liian kovaääninen ja hätäinen, mutta on se nyt parempi tutustuttaa pentu muihin koiriin (omistajan ollessa) rauhallisemmassa mielentilassa... ja aikuisten kesken.

Noh, olen jo tainut luoda maineeni naapuruston kovaäänisenä ja ilkeänä akkana. Talvella, kun taloamme rakennettiin, yllätin joukon lapsia leikkimässä meidän pihalla! Minulla ei ole mitään lapsia vastaan, ja nämäkin muksut olivat varmasti pohjimmiltaan ihan kilttejä. Säikähdin vain, kun hangen alla saattoi olla ties mitä raksajätettä: naulaisia lautoja, teräsverkkoa, kattotiilien sirpaleita... Ja eikös muutenkin ole kohteliasta pyytää lupaa tulla toisen pihalle leikkimään? Täytyy joku päivä pyytää anteeksi, jos tyttöjä tai heidän vanhempiaan näkyy ja selittää vähän tarkemmin mitä ja miksi pelästyin.