Onko Emman piha pilalla?

Meidän juhannus sujui todella rauhallisesti. Sami meni perjantaina yövuoroon, joten lauantaina nukuttiin koko perhe pitkään. Iltapäivällä sitten suunnattiin pakun nokka kohti mummolaa ja mökkiä. Mökillä Sami yritti houkutella  Emmaa uimaan. Vesi oli liian kylmää uimiseen, mutta kahlasimme Emman kanssa rannassa. Emma kasteli taas vain mahansa. Se ei uskaltanut vielä "antautua" vedelle, eli olisi nostanut tassut pohjasta ja alkanut polskia. Kunhan järvivesi vielä lämpiää ja mekin uskallamme mennä kunnolla uimaan, niin eiköhän Emmakin  sitten seuraa perässä ja opi polskimaan.

Juhannuksen jälkeen ei palattukaan ihan normaaliin arkeen. Olen varmaan aiemmin maininnut, että meidän talomme valmistui vasta viime talvena. Nyt oli tarkoitus maalata talo ulkoa, mutta säät eivät ole sitä sallineet. Vesku-eno tuli mummolasta meidän mukaamme maalaustalkoisiin, jos tiistaina olisikin ollut aurinkoista, mutta ei ollut. Emma oli hieman ihmeissään, kun se hyppäsi pakusta ja näki Veskun meidän pihassa. Vesalle tehtiin yöksi peti olohuoneen lattialle. Emma tuli ulkoa pissareissulta ja oli haltioissaan uudesta hienosta pedistään. Vesku sai nukkua sohvalla. 

Tiistaina meille pölähti talkoohommiin myös mummu ja pappa. Se maalaus tosiaan jäi tekemättä, mutta tiistaina täällä oli kova trafiikki, kun maanrakennusurakoitsija tuli tekemään meidän pihaa! Eli nyt tontille on levitetty sepeliä ja multaa. Sepeli ei ole vielä painunut, eli se on todella pehmeää jalkojen alla. Multaan on puolestaan lisätty possunkakkaa lannoitteeksi, eli täällä leijuu hyvät aromit. Emma on vähän pulassa tuolla ulkona. Hänen hieno savipeltonsa on aivan myllätty! Uusi multa upottaa tassujen alla, se haiseekin oudolle, eikä äiskä anna syödä sitä. Palloakaan ei saa pelata, ennen kuin nurmikko on alkanut kasvaa. Sora on niin pehmeää, ettei siihen voi edes pissiä! Voi kökkö! :(

Eiköhän Emman mieli muutu, kunhan se nurmikko tosiaan alkaa kasvaa, ja pihasta tulee ihanan pehmeä lekottelupaikka :)

Siinäkin riitti ihmeteltävää, kun mummu, pappa ja Vesku nukkuivat kaikki kolme olohuoneen lattialla, Emman paikalla! Onneksi Emma antoi vieraiden nukkua rauhassa ja kävi tassuttelemassa heidät hereille vasta aamulla. Se itse nukkui kohteliaasti eteisessä.

Jalkapalloa

Ollaan taas kaksistaan kotona. Ulkona on niin ihana sää, aurinkoista ja viileää, joten vein Emman ulkoilemaan. Pelailtiin siinä vähän fudista, mutta kuten aina, peli päättyi siihen kun Emma omi pallon itselleen ja kävi heinikkoon pureskelemaan sitä. Naapuri oli omien koiriensa kanssa lenkillä, ja vapaana juoksennelleet pojat säntäsivät moikkaamaan Emmaa. Emma on jo isompi (korkeampi) kuin naapurin Miska-lapinkoira.  Kuvissa siis nyt 17 viikkoinen Emmuskan roikale :)

Punkkisotaa, huonoja luita ja synttäreitä

Keskiviikkona saavuttiin taas maaseudulle ja koiranomistajan sisäinen rauha järkkyi heti, kun mummu löysi Emman masusta jonkun jäljen. Se oli noin peukaloni pään kokoinen, punertava keskeltä ja siinä oli selkeät tummanpunaiset reunat.
 
Soittelin eläinlääkärille ja sieltä ei heti osattu sanoa mikä Emmaa olisi voinut purra. Emma ei sitä jälkeä pureskele, eli oletan, että se kohta ei kutise. Jälki ei muuttunut päivän ja yön aikana mihinkään, joten en suotta vienyt Emmaa vastaanotolle. Nyt jälki alkaa olla jo haihtumaan päin.

Alkoi vaan pyöriä päässä, että olisiko se voinut olla punkin purema. Seuraavana päivänä marssin apteekkin ja ostin kukkarolleni sopivat Frontline Vet paikallisvaleluliuokset. En ostanut Bayvanticia, koska olen kuullut kauhutarinoita, miten koirat saa siitä ihan hirveitä oireita. Naapuri käyttää omille koirilleen Exspottia, eikä hän ole löytänyt koiristaan meidän asuinalueella asumisensa aikana punkkeja. Exspot oli vaan tällä hetkellä mulle liian kallis. Emman kasvattaja puolestaan kertoi, että magneettilaatta (ilmeisesti Shoo!TAG) ajaa saman asian kuin nuo "myrkyt". Mun on vaan tosi vaikeaa uskoa, että jokin koiran kaulassa killuva magneettiläpyskä ajaisia punkit pois...

Vielä Emman niskanahassa tai karvoituksessa ei näy mitään oireita karkotteesta. Mutta paras väline taistella punkkeja vastaan IMO on ehdottomasti omat silmät ja punkkipihdit. Sukulainen vinkkasi, että hänen koiransa kasvattaja suositteli punkkien irroittamiseen sahahampaista verhonipsua. Se kuulostaa ihan fiksulta, kun miettii miten kovia ja sitkeitä otuksia punkit ovat.

Sitten niihin huonoihin luihin. Ostin Emmalle kaupasta Rainbow -herkkuluita, sellaisia isompia patukoita, jotta sillä olisi jotain pureskeltavaa. Kotona sillä on ohuempia Ami-merkkisiä herkkuluita, ja näissä Rainbow-patukoissa vaikutti muistini perusteella olevan samat ainesosat. Kauppareissun jälkeen kotona Emma sai yhden Rainbow -herkkuluun "jälkiruuaksi". Se ahmi luun yllättävän nopeasti. Sitten se oksensi kaiken vasta syömänsä ruuan keittiön matolle. Makkarapalat eivät olleet vielä ehtineet edes sulaa. No annoin vaan vettä perään ja jäin tarkkailemaan koiraa. En vielä siinä vaiheessa osannut epäillä mikä olisi aiheuttanut oksentelun. Myöhemmin annoin Emmalle toisen Rainbow -herkkuluun ja se oksensi jälleen. Eli ne patukat päätyi roskiin, onneksi eivät olleet kalliita. Pakkasin kotoa Emmalle muutaman Ami-tikun matkaan, mutta nyt se karsastaa niitä. Jospa se ajan kanssa toipuu tästä episodista ja alkaa taas tykätä vanhasta, tutusta Ami -herkusta.

Tänään Emman kokemuspiiri taas hieman laajeni. Käytiin Aapo-pojan 5-vuotissynttäreillä. Aapon kotona on kaksi cavalieria, Mia ja Lilli. Emma osasi käyttäytä ihan nätisti, mitä nyt yritti kerjätä herkkuja kaikilta vierailta. Se oli utelias vanhemmista, mutta itseään huomattavasti pienemmistä nartuista, eikä onneksi jyrännyt niitä koollaan ja voimillaan. Kerrostalon vieressä oli nurmialue, jolla Emma sai hetken kirmata vapaana Lillin perässä. Mia on niin hieno leidi, että se vain makoili tyynen rauhallisena nurmikolla ja seurasi toisten kohellusta. Emma matkusti myös ensimmäistä ketaa elämässään hississä, se kun ei uskaltanut laskeutua kerrostalon portaita alas. Emma ei varmaan edes älynnyt, että tämä on jokin uusi ja outo juttu. Pukkaisin sen takamuksesta hissiin, ovi kiinni ja matkaan. Laskeuduttiin toisesta kerroksesta kellariin. Alhaalla hissi hieman nytkähti, mutta ei haitannut.

Juttelin Aapon äidin kanssa koiranäyttelyistä. Hän tarjoutui joskus seuraksi näyttelyyn, niin minäkin saisin jonkun käsityksen siitä, mitä siellä tapahtuu ja miksi. Olisihan se kiva joskus saada Emmasta jonkinlainen arvio, että onko se rakenteeltaan ja liikkeiltään hyvä. Luonteeltaanhan se on 100 % ihana, mitä nyt pennuille tyypilliseen tapaan välillä vähän kohelo.

Ensimmäiset toko-tunnit takana

Äiti on tosi väsynyt ja niin on Emmakin. Käytiin tänään ekaa kertaa pentujen toko-tunnilla ja oli kyllä kivaa. Jo parkkipaikalla yllätyttiin iloisesti, kun viereisestä autosta pomppasi leo-tyttö Bella, joka on alun perin Nessleon kennelistä. Olin hieman järkyttynyt kun kuulin Bellan iän, puolivuotta. Hirvittää ajatella miten paljon Emma tulee kahdessa kuukaudessa kasvamaan. Ei mikään ihme, että sillä on nykyään aina nälkä!

Tunti meni mukavasti. Siellä oli jo vanhoja kävijöitä ja meitä uusia oli muutamia. Treenattiin sivulle-käskyä, mikä  oli meille uusi juttu. Sitten näitä perinteisä paikalla pysymisiä ja luoksetuloja harjoiteltiin myös. Ja loppukevennyksenä hypittiin esteen yli. Emma pärjäsi ihan hyvin, kunhan vain sain siihen yhteyden. 95 prosenttia ajasta se veti hihna kireellä toisia koiria kohti, eikä kuullut sanaakaan.

Ihan hirveästi ei siis yhden tunnin aikana tapahtunut, mutta eipä näillä penneleillä ole vielä keskittymiskykyä mihinkään vaativampaan. Oli niin lämminkin, niin oli ihan mukavaa pitää välillä juomataukoja. Viikon päästä mennään taas :)

Kamera löytyi :)

Kadoksissa ollut kamera löytyi äsken ja otimme heti vahingon takaisin, eli räpsästiin Emmasta muutama kuva. Pari ensimmäistä kuvaa ovat ihan onnistuneita, mutta sitten Emman todellinen luonne nosti päätään ;)

Kerjäämistä, hyppimistä ja saalistamista

Alkuun jatkoa viime päivityksen kettu-kevennykselle: eilen aamupäivällä lenkillä ohitimme kaksi leikkivää poikaa. Pojista pienempi huomasi Emman jo kaukaa, ja totesi: "Kunnon kokoinen koira!". No mitäpä muutakaan, siksi se meillä onkin :)

Minulta pyydettiin tässä joskus lisää kuvia Emmasta. Olen onnistunut kadottamaan kameramme johonkin, eli kuvia saa odottaa kameran löytymiseen asti. Varautukaa siis siihen, että tästä tulee täysin kuvaton blogi... :D

Eilen satoi. Toivottavasti Kotkan erikoisnäyttelyssä ei koettu samaa säätä, kuin mitä täällä länsi-rannikolla. Onnea siellä hyvin pärjänneille tutuille ja tuntemattomille! Me ei erkkariin lähdetty turisteiksi, koska Sami oli koko viikonlopun töissä. Olen siis ollut koiran kanssa kaksistaan 12 tuntia päivässä, jippii... Jestas, että välillä koettelee hermoja.

Emma kasvaa vaan ja ruokahalu kasvaa sen myötä. Ei saisi valittaa, koska ensimmäiset kaksi viikkoa meni itkiessä, kun koira ei syönyt juuri mitään. Se saa yhä kolme ateriaa päivässä, nappuloita höystettynä jollain hyvällä. Olen parantanut tapani ja annan nappuloiden kanssa pienen määrän piimää tai maustamatonta luonnonjugurttia, ja Emman vatsa on nyt kerrankin siinä kunnossa kuin pitääkin: kakat saa poimittua pussiin. Yritän kovasti varoa ylisyöttämästä tuota koiraa, eli en anna ihan niin paljon nappulaa, kuin mitä annosteluohje sanoo. Emma saa kuitenkin pitkin päivää erilaisia puruherkkuja ja nameja koulutustilanteissa. Kerjätä tuo koira osaa. Vaikka sen olettaisi nukkuvan kuinka sikeästi, jääkaapin oven avautuessa kömpii se jostain paikalle. Emma tunnistaa jo oman namilaatikkonsakin. Välillä se istuu laatikon vieressä ja yrittää näyttää siltä kuin ei olisi koskaan ruokaa saanutkaan. Sama juttu ihmisten ruokaillessa. Emma painaa pään syliin ja katsoo silmiin niin surkeana kuin vaan osaa.

Nyt tuo korsto on oppinut hyppimään! Ei yhtään kiva juttu! Se pomppii välillä silkasta ilosta ja onnesta pitkin taloa. Lisäksi se tervehtii Samia turhankin innokkaasti kun tämä palaa töistä. Vikaa on kyllä Samissakin. Hän saisi vastata Emman tervehdyksiin vähän "viileämmin", ettei koira kävisi niin kovilla kierroksilla. Sisälle tulee pissavahingot todella harvoin, mutta kun jotain oikein ihanaa ihmistä pääsee tervehtimään tai isi tulee kotiin, niin silloin karkaa ilopissat.

Ulkona Emma saalistaa hyttysiä ja muita lentäviä hurveleita. Tänään aamupäivälenkillä Emma säikäytti minut pahasti. Pidin sitä vapaana (oltiin pururadalla) ja pian se löysi polun pielestä jotain mielenkiintoista. Maassa oli mehiläinen, jota se läpsi tassullaan ja yritti napata suuhunsa. Mehiläinen oli onneksi vielä lentokykyinen ja pääsi karkuun. Kotona tarkistin kyypakkauksemme. Parasta ennen -päiväys on mennyt vanhaksi. Täytyy käydä ostamassa huomenna uusi.

Tiistaina mennään sitten TOKO-pentukurssille. Omistajaa luonnollisesti jännittää enemmän kuin koiraa. Vaikka oppimaanhan sinne ollaan menossa, ei kukaan tähän maailmaan valmiina synny.

Vauva on vähän venynyt

Olen ollut laiska kuvaamaan tuota koiraa, ja nytkin digikamera on kateissa. Otin Samin puhelimella Emmasta kuvan kun se nukkuu päikkäreitä lempipaikassaan, pyykinkuivaustelineen alla. Siellä se on torkkunut alusta asti. 

Mitäs sitten tehdään, kun se ei enää mahdu telineen alle, edes osittain...?

Kynsien leikkaamisesta

Emman kanssa kynsien leikkaaminen on aina ollut todella mielenkiintoinen tapahtuma. Kun siltä aikoinaan ensimmäistä kertaa leikkasimme kynsiä, niin ei se siitä tietenkään tykännyt. Hän päätti paeta tilannetta ja sitten sitä jahdattiin pitkin kämppää ja maaniteltiin luokse. Eläinlääkäri sitten käski toisen pidellä ja toisen määrätietoisesti leikata. Ei saa säikähtää, jos koira vinkaisee, vaan on jatkettava loppuun asti. No tällä metodilla on menty tähän asti. Emmaa vaan hirvittää, kun sitä pitelee väkisin paikoillaan. Se pyristelee pois ja vinkuu. Joten otin tänään käyttöön kikka n:ro kolmosen.

Emma nukkui. Sami oli töissä. Minulla oli siis hyvin aikaa valmistautua, eikä minun tarvinnut selitellä Samille tekemisiäni. Lähestyin nukkuvaa Emmaa kynsileikkureiden kanssa. Emma tietenkin heräsi, mutta sain siinä lattialla leikattua kynnet molemmista etutassuista ja yhdestä takatassusta. Kynsienleikkuuta on tullut näköjään vähän laiminlyötyä, koska niissä oli jo ihan kiitettävästi mittaa. Napsasin vain terävät kärjet pois.

Kolmannen jalan jälkeen Emma päätti vaihtaa paikkaa. Se siis pakeni. Menin kuitenkin rauhallisesti perässä ja Emma luovutti. Se heitti makaamaan keittiön lattialle ja sain viimeisetkin kynnet leikattua. Hyvä me! Sitten vain namia nassuun ja hellyyttelyt päälle. Ei tullut fyysisiä eikä psyykkisiä naarmuja kummallekaan.

Torstaina menen ilmoittamaan Emman pentujen TOKO-kurssille. Jee! Onneksi järjestivät vielä yhden kurssin. Toivottavasti päästään mukaan. Jos tuo koira oppisi vaikka vähän kärsivällisyyttä. Nyt se on onneksi taas lähtenyt reippain mielin lenkille. Edelleen se haluaisi kovasti jahdata ohi ajavia autoja, polkupyöriä, mopoja... Lisäksi sitä kiinnostaa kaikki ihmiset ja muut koirat. Onneksi Emma ei räkötä muille koirille, se vaan vetää kohti ja haluaa tutustua. Ihmisten kohdalla onkin vaikeampaa takoa sen kalloon, että kaikki eivät rapsuttele. Naapurustomme yhdessä perheessä lapset ovat allergisia, niin eihän Emma voi ymmärtää, että miksi juuri nuo lapset eivät häntä helli, kun kaikilta muilta saa aina huomiota.

Ja loppukevennys: naapurin rouva silitteli tänään Emmaa. Pieni poikansa tuli siihen viereen ja kysyi: "äiti, onko se kettu?" Emman turkin oranssi väritys ilmeisesti hämäsi...