tiistai 24. huhtikuuta 2012

Energiaa auringosta

Liekö lämmenneet ilmat vai mikä syynä, kun Emmassa on ollut viime päivinä energiaa kuin pienessä ydinvoimalassa... Heh heh he... :D

Kaikki Emman energia on purkautunut aina iltaisin, jolloin ulos pitäisi päästä koko ajan, mikään leikki ei riitä, eikä ruoka maistu. Jälkimmäinen nyt ei ole mikään yllätys, Emma on kahden viikon aikana syönyt ruokakuppinsa tyhjäksi...ööh... kaksi kertaa? Silti se kasvaa niin, että kohina vaan käy. Pitää hankkia vaaka, jotta voidaan seurata painon kehitystä.

Lämmin lisää janoa, ja Emma onkin juonut reippaasti ulkoilujen jälkeen. Joskus se pitää viedä pikaisesti vielä pissalle, vaikka se juuri pääsi sisälle. Emma latkii niin ahnaasti ja vauhdilla, että suupielistä lentää vettä rinnuksille ja lattialle. Se myös tykkää nukkua päiväunia vesikipponsa tuntumassa. Äskenkin oli maha ja tassut märkiä, kun se heräsi päivätorkuilta. Kuivaan lattian kipon ympäriltä kerran päivässä. Onneksi ei tarvitse stressata lattiasta, oltiin fiksuja ja valittiin kämppään muovimatto :)

Eilen illalla kävimme tahtojen taistoa siitä, kuka "omistaa" tuulikaapin oven. Kyseinen ovi on hieman "löysä", eli Emma saa sen auki tassulla oikeaan kohtaan pamauttamalla. Kun tämä ovi on selvitetty, se siirtyy raapimaan ulko-ovea. Eilen sitten Emma yritti oikein tarmokkaasti saada ovea auki. Se raapi ja kuopi sitä tassuillaan, vinkui, haukkui, ulisi ja murisi. Siitä oli PAKKO päästä läpi (vaikka juuri oli käyty pissalla)! Asetuin tuulikaapin oven eteen seisomaan ja estin kehollani ja käsilläni Emmaa koskemasta oveen. Pari kertaa se yritti hypätä kohti, mutta palautin sen käsilläni lattialle. Emma yritti sivulta ja jalkojeni välistä päästä oveen käsiksi, lisäksi se komensi minua edelleen äänellään. Onneksi sillä on niin lyhyt pinna, eli pian sain sen harhautettua omien lelujensa pariin. Vahvistin vielä omistajuuttani oveen laittamalla eteen pienen lipaston. Pääsimme Samin kanssa rauhassa saunomaan. Yöllä ja tänään Emma on jättänyt oven rauhaan. Nyt lipasto on poissa. Katsotaan mitä tämä ilta tuo tullessaan, kun olemme kaksistaan.

Täällä päin aloittaa pentujen toko-kurssi 8.5. Tekisi niin mieli viedä Emma sinne vähän oppimaan juttuja ja tutustumaan toisiin koiriin. Tulevana viikonloppuna ajelemme Tampereen suunnalle vanhempieni luo. Lähetin viestiä Emman kasvattajalle ja siskon omistajalle, että voitaisiinko järkätä pentusille leikkitreffit. En tiedä voiko tuo karvapallero kohta unohtaa olevansa koira, täällä kun ei ole sille koirakavereita :(

Täytyy kysellä sukulaisilta ja kavereilta ketkä uskaltaisivat ottaa meidät viikonloppuna kylään. Emman olisi hyvä päästä kyllä jo kotia pidemmälle, ettei ala pipo kiristämään. Rokotussuojaa sillä ei tietenkään ole vielä, mutta jos nyt sitten tutustuttaisiin ihmisiin ensin ja koiriin vähän myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysymykset ja terveiset