sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Ensimmäisen päivän tunnelmia

Haimme pennun tänään jo kymmeneltä aamulla. Kasvattajan kanssa luonnollisesti kerrattiin sopimusasioita, vakuutusjuttuja, ruokinta- ja terveydenhuoltojuttuja ja kaikkia yleisiä asioita. Pentu oli kanssamme keittiössä. Se oli todella leikkisällä tuulella ja kaipasi kovasti huomiota. Loput energiat purettiin vielä ulkosalla ennen autoon menoa.

Automatkalla pennelin käytös ylitti kaikki odotukset. Jouduin vain muutaman kerran palauttamaan pennun takaisin jalkatilaan, jonne se lopulta käpertyi sanomalehtien ja pentukopasta saadun huovan päälle. Kasvattajan pihasta ajoi moottoritielle noin pari minuuttia, ja tuona aikana pentu jo rauhoittui silmin nähden. Saimme onneksi ajaa enimmäkseen isoja teitä, eli auto liikkui ja hurisi tasaisesti. Pentu ei säikähtänyt edes auton käynnistämistä, vaikka automme on diesel pakettiauto.

Matkan ensimmäisen puoliskon Lempäälä-Huittinen pentu nukkui todella rauhallisesti. Välillä piti ojentaa kättä jalkatilaan ja kokeilla liikkuuko kylkiluut :D Huittisissa pysähdyttiin hetkeksi ja koira sai tilkan vettä. Matkan jatkuessa pentu sinnitteli hetken hereillä ja kun se hoksasi, että jalkatilasta ei pääse pois, niin nukahti uudelleen. Oikaisimme viimeiset kilometrit lyhyempää reittiä, jotta olisimme nopeammin kotona. Tuo reitti oli vähän mutkikkaampi ja mäkisempi, mutta koira ei hätkähtänyt pomppuisaa kyytiä. Matkapahoinvointia ei esiintynyt ja ekat pissatkin tuli vasta kotipihassa.

Kotona penneli söi ja joi heti alkuun. Lelukopasta löytyi heti suosikkilelu. Emma -se on siis hänen nimensä- kulki lelu suussa pitkin taloa ja ihmetteli kenen kanssa sillä voisi leikkiä. Koko päivän aikana ei ole näkynyt merkkejä ikävästä. Ruokaa on mennyt hyvin vähän, vettä sitäkin enemmän. Yksi kakka ja muutamat pissatkin on tehty jo ulos. Sisällä on pissattu nyt neljästi, eikä niistä yhdetkään ole osuneet sanomalehdille. Omistajaa lievästi harmittaa tämä... Uni maittaa pitkissä pätkissä. Välillä juostaan niin että töminä käy ja lelut saavat kovaa kyytiä.

Kirjoitellaan sitten huomenna miten ensimmäisen yö sujui.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysymykset ja terveiset