Mitä meille kuuluu?

Moikkista koikkista!

On ollut tämä tammikuu niin kiireistä ja hektistä aikaa, ettei olla edes blogia ehditty päivittää!

Aloitetaan nyt vaikka kertomalla onko niihin ennen joulua listattuihin ongelmiin löytynyt ratkaisuja. No onneksi on! Emman lenkkeilyttäminen täällä kotona on nyt paljon helpompaa kuin syksyllä. Tärkeintä on vaan antaa Emman kuulostella ja seurailla autoja katseellaan, jolloin ne eivät yllätä sitä ja lenkki voi jatkua hyvillä mielin. Välillä Emma ottaa muutaman nopeamman askeleen eteenpäin, jos se ei ole huomannut meitä takaapäin ohittavaa autoa. Voimakkaat hihnassa nyppäämiset ovat jääneet vallan pois! Hyvä Emma!


Minä ja Sami aloitimme nyt uudet elämäntavat, eli tarkoitus on harrastaa enemmän liikuntaa ja syödä terveellisemmin. Minä laihdutin jo syksyllä hiljaa itsekseni seitsemän kiloa pois, joten nyt ne kilot eivät enää niin helposti lähdekään. Sami sen sijaan iloitsee, kun kiloja tippuu pois samaa tahtia hikipisaroiden kanssa. Lisäksi Sami on onnellinen uusista silmistään, sillä se kävi viikolla laserleikkauksessa ja pääsi eroon silmälaseista. Onneksi leikkauksen jälkeen Sami sai mukaansa suojalasit, joita se pitää nukkuessaan ja -varmuuden vuoksi- Emman kanssa lenkkeillessäkin. Jos Emma vaikka innostuukin hyppäämään ja tassu osuu kasvoihin, niin silmät ovat toivottavasti lasien takana suojassa.

Teimme yhtenä päivänä koiran kanssa kaikki lenkit Sport Tracker päällä. Sen perusteella voi arvioida, että Emma saa päivän aikana 4-5 kilometriä lenkkiä. Sami tekee vapaapäivinään koiran kanssa aamulenkit, koska se on mua aamuvirkumpi. Minä vien yleensä iltapäivä- ja iltalenkit. Joskus lenkkeillään yhdessä koko lauma. Ja kun Samilla on aamuvuoro, jää kaikki kolme lenkkiä mun vastuulle. Eli vaikka koiralle kertyy päivässä paljon kilometrejä, on ne kuitenkin jaettu osiin.

Sitten siihen herkkujen vahtimiseen. Herkkujen lisäksi Emma omii itselleen välillä myös lelujaan, varsinkin jos ne ovat uusia. Olen nyt hoitanut ongelmaa sillä, että varaan taskuuni palan jotain melkein yhtä ihanaa herkkua. Sitten Emman lähellä viskaan herkun vähän matkan päähän ja kun Emma hakee namin, otan sen vahtiman esineen käteeni. Sitten katselen esinettä ja pyörittelen sitä käsissäni. Kun totean sen turvalliseksi, annan sen takaisin Emmalle kehujen kera. Näin se oppii, että jos sen johonkin tavaraan koskee, niin sen saa myös takaisin eikä se katoa välttämättä mihinkään.

Emman juoksutkin ovat menneet jo ohitse. Tosin se viimeinen viikko alkoi jo käydä mun ja Samin voimille, kun Emman kanssa piti painia ja riehua, koska ei sitä naapurin poikakoirienkaan kanssa voinut päästää telmimään. Soitettiin sitten Minna-kasvattajalle ja saatiin lupa viedä Emma moikkaamaan siskoaan.

Siskoksilla leikki sujui ja paini maistui. Emma on yhä pullukka tyttö, se tiedetään, mutta siskonsa kanssa ne ovat yhtä korkeita. Pentueen kolmas tyttö on kuulemma siskojaan kymmenisen senttiä matalampi. Minna napsi tytöistä kuvia, jotka minä nyt julmasti kopioin tänne Naamakirjasta. Kuvat on siis ottanut Minna Bonnien Kennelistä:

Emma vasemmalla, Didi oikealla

Emma takana, Didi edessä

Näin nätisti Emma seisoo...

...ja on sillä nätti nassukin <3

Mummolassa on ollaan vierailtu taas ahkerasti, Emma meistä ahkerimmin. Nyt palattiin taas hetkeksi kotiin, kunnes reilun viikon päästä minut ja koira ajetaan pois kotoa. Sami jatkaa kaverinsa kanssa yläkerran rakentamista, joten naisväen pitää saada pois jaloista.

Emman ensimmäinen joulu ja uusi vuosi

Kirjoitanpa lyhyesti miten meidän karvavauvan ensimmäinen joulu meni.

Koira oli tietysti hieman ihmeissään aattoa edeltävät päivät, kun ihmisillä oli kauhea kiire mennä ja tulla. Sitten siivottiin, tosin vain pintapuolisesti, koska Emman läsnäollessa ei kannata tavoitella puhdasta ja kristallinkirkasta huushollia.

Mummu taipui allergiastaan huolimatta ja sisälle saatiin tuoda joulukuusi. Tosin ihan sellainen pieni olisi riittänyt, mutta papan sanojen mukaan Emma valitsi kuusen, joten siksi ottivat vähän isomman. Sisällä Emma ei tajunnut koko kuusesta mitään. Kyllä se sitä kerran nuuhkaisi, kun kuusta oikein sormella osoitettiin. Muuten koko puu oli ihan yhdentekevä juttu.

Jouluruuista Emmalle maistui vain kinkku ja vanha tuttu maksalaatikko. Muut laatikot ja rosollit jäi syömättä. Edes keityt perunat ja lihakastike ei neidille kelvannut. Pipareita rouskuteltiin aina kahvipöydässä.

Aattona pappa hölmöili ja pisti päälleen sellaisen punaisen takin, valkoisen peruukin ja valkoisen parran. Vaikka silmät olivat piilossa, niin Emma ei valeasusta hämääntynyt, vaan tunnisti papan yhä papaksi. Tiedä sitten miten koira olisi reagoinut, jos pukki olisi yht'äkkiä vain tullut ovesta sisään, ja se olisi ollut joku muu kuin pappa.

Emma sai neljä lahjaa. Juuri kun se hoksasi, että niistä paketeista löytyy puruluita ja uusia leluja, niin sitten ne jo loppuivatkin. Emma tarjoutui avustamaan ihmisiäkin pakettien avaamisessa, mutta niistä ei löytynytkään enää mitään mielenkiintoista. Kaksi lahjaksi saatua lelua, pehmokoira ja tennispallo, hajosivatkin jo aattoillan aikana, niin kovasti vauva niillä leikki :D Kaikin puolin joulu sujui siis varsin leppoisasti, ilman mitään kommelluksia.

Viime yönä vuosi vaihtui ja meteli oli sen mukainen. Kävimme koko perhe pitkällä pitkällä lenkillä kello neljän aikaan, jotta Emman ylimääräiset energiat kuluisi pois. Onneksi päästiin ajoissa kotipihaan, sillä ainahan löytyy niitä muutamia pässejä, jotka eivät voi odottaa sinne kello kuuteen, vaan rakettien räiskiminen pitää aloittaa jo ennen sitä. Itse raketteja ei näkynyt meille asti, mutta äänet kyllä kuuluivat.

Sisällä Emma sai ruokaa ja kävi maate. Joko se oli oikeasti todella väsynyt tai sitten se koki vain parhaimmaksi yrittää nukkua hiljaa nurkassa. Täällä kun asuu paljon lapsiperheitä, niin osa ampuu rakettinsa melko aikaisin. Teimme Samin kanssa itsellemme ruokaa ja sitten mentiin saunaan. Saunan jälkeen käytin Emman takapihalla pissalla, kello oli noin kahdeksan, ja naapurustossa jo ammuttiin raketteja. Emma ei pahasti säikkynyt, se sai pissattua ihan reippaasti ja sitten palattiin takaisin sisälle.

Nukkumaan meillä mentiinkin jo kymmeneltä, koska Samin piti tänään mennä seitsemäksi töihin. Kyllähän se olisi pitänyt arvata, että ulkona hiljenee vasta yhden aikaan yöllä, mutta eipähän stressattu Emmaa turhalla hössöttämisellä, kun kaikki vaan yritettiin tahoillamme nukkua. Sitten puoli yhden aikaan yöllä Emman tuli hätä. Pahin räiske ja pauke oli jo ohi, mutta naapurissa vielä oli juhlat käynnissä. Emma vain ihmetteli valon välkkeitä ja kuunteli pauketta. Se pissasi ja kakkasi ihan nätisti, mutta sitten kun käveltiin kohti takaovea, niin aivan talomme kohdalla pamahti iso raketti. Sitä Emma säikähti ihan tosissaan ja se juoksi takaovesta talon läpi etuovelle saakka.

Aamulla Sami lähti reippaana töihin ja käytti samalla Emman ulkona. Sitten me likat nukuttiinkin yli kymmeneen, kunnes lähdettiin siivoamaan rakettien jämät omasta pihasta ja käytiin samalla aamulenkillä.

Hyvää Alkanutta Vuotta kaikille!

terveisin Emma & Sanna

Murrosiän mukanaan tuomat muutokset

Joulu on ohi, uutta vuotta odotellaan ja Emmakin on nyt palannut kotiin. Sehän ehti viettää mummolassa melkein kuukauden mittaisen loman, mutta tuntuu tuo viihtyvän yhä myös oikeassa kodissaan. Liekö maisemanvaihdos aiheuttanut koiralle stressiä, koska se nukkuu 7-9 tunnin yöunia yhteen putkeen, ilman pissataukoja. Nytkin se on nukkunut päiväunia yli tunnin. Kotona maistuu terveellinen ruoka, eli nappulat ja maksalaatikko. Mummolassa Emma tiesi, että kyllä hän jossain vaiheessa päivää saa maukkaampaa ruokaa kuin nappulat. Emma kärsi nälkää iltaan asti, kunnes se lähti kerjuukierrokselle syömään tv:tä tuijottavien ihmisten iltapalojen jämät. Ei se mikään tyhmä koira ole :)

Emmallahan alkoi juoksut juuri loman alussa. Tarjouduttiin kyllä hakemaan koira kotiin, mutta pappa sanoi, että ei juoksut haittaa, kyllä Emma saa silti siellä olla. Noh, pappa ei tiennyt, että juoksujen mukana saattaa tulla tiettyjä "sivuvaikutuksia".

Emmahan on ollut aina todella rohkea ja peloton leonbergi. Se ei arkaile ihmisiä eikä ääniä, metsässä sitä ei pelota kivet eikä kaatuneiden puiden juurakot. Kesällä meidän pihalla oli kaivinkone hommissa, niin jos syksyllä lenkillä jossain näkyi kaivinkone, Emman oli pakko päästä katsomaan sitä läheltä. Ainoastaan ne kovaa ja läheltä ajavat autot hirvittävät Emmaa, mutta mielestäni se on aikas pientä, kun miettii mitä kaikkea koira voisi pelätä.

Juoksujen myötä Emmalle puhkesi selvä murrosikä. Pappa jotain mutisi, että Emma olisi muka murkkuikäinen mukula... Ei kai? Hormonit ja vietit taisivat vetää sitä kylille. Emma oppi karkaamaan mummolan takaterassilta, jonne sille oli askarreltu oma paikka. Terassilla oli teltta ja terassin kulkuaukko oli peitetty vanhalla verkkoaidan pätkällä ja muovisella puutarhatuolilla. Emma oppi jyräämään tuon heppoisen muoviesteen yli, näinpä itse sen kerran jopa kaivautuvan esteen ali. Pappa rakensi aukkoon puisen portin, mutta laittoi siihen liian pienet hakaset. Emma hoksasi, että porttia puskemalla hakaset lennähtävät auki. Solmuja tuo koira ei toistaiseksi osaa avata, joten apu löytyi narusta: portti solmittiin yöksi kiinni.

Vaikka Emma muutaman kerran karkasikin terassilta, kylille asti se ei koskaan lähtenyt. Kerran juostiin koko porukka paniikissa ulos, että nyt se koira karkasi kun se ei ole terassilla. Emma löytyikin takapihalta hangesta nukkumasta. Eli vaikka kuinka vietti vetäisi kylille, on Emmasta tullut myös arka. Se ei uskaltanut poistua mummolan takapihalta minnekään muualle kuin aivan metsän reunaan tarpeilleen. Kun vein Emmaa vapaana metsälenkille, se ei koskaan ohittanut minua. Tähän asti Emma on vapaana ollessaan sinkoillut siksakkia sinne tänne ja tonne, mutta nyt se tuskin tulee rinnalle. Sama juttu tapahtui aina papankin kanssa lenkkeillessä. Koira pysyi visusti takana ja seurasi pappaa, välillä se pysähtyi hetkeksi haistelemaan polun vierustaa. Mitään varsinaisia "mörköjä" ei ole vielä tullut vastaan, eli Emma ei vaan uskalla jättäytyä kauas "laumanjohtajistaan". Yksinolo sujuu edelleen hyvin, eli kyse ei ole mistään yksinjäämisen pelosta tai eroahdistuksesta. Kun lenkkeillään maantiellä hihnassa, niin silloin se kyllä kipittelee taluttajansa edellä.

Toinen ikävä murrosiän tuoma sivuvaikutus on ollut herkkujen vahtiminen. Tähän asti Emma ei ole vahtinut herkkujaan, mutta nyt se on alkanut murista, jos joku ihminen on vähääkään kiinnostunut sen luista tai naudan korvista. Ajateltiin nyt Samin kanssa panostaa tähän ongelmaan. Täytyy ulkoillessa antaa Emmalle joku herkku ja sitten yrittää ottaa sitä hetkeksi pois, mutta päällä täytyy olla varmuuden vuoksi paksu toppatakki ja nahkahanskat. Jos se vaikka nappaakin käteen kiinni... Ilmeisesti emme ole aikaisemmin tajunneet toimia näin. Emma kun on ainoa koira ja lapsi talossa, niin jos se on saanut jonkun herkun, se on aina saanut syödä herkkunsa myös rauhassa loppuun. Sen ei ole tarvinnut oppia luopumaan niistä.

Kirjoittelen sitten miten tässä urakassa onnistuttiin ja mitä tehtiin uutena vuonna; täristiinkö pelosta vai nukuttiinko tyytyväisinä.

Emma 10 kk

Emma täytti eilen 10 kuukautta. Sen kunniaksi muutama turha kuva :D

Isot pahat autot :(

Emma pelkää autoja. Pakko se on tunnustaa, vaikka olen ilmeisesti yrittänyt tähän asti uskotella, että koirani vain tykkää nopeasti liikkuvista kohteista.

Emma on siis pienestä pitäen hyvin herkästi hihnassa kulkiessaan nypännyt autoja kohti, ovat ne tulleet sitten edestä tai takaa. Se yrittää ilmeisesti tehdä autoille selväksi, että se ei halua niitä lähelleen. Mitään haukkumista tai muutakaan ääntelyä se ei pidä.

Tähän asti meidän lenkeistä puolet ovat olleet metsä- tai pururatalenkkejä ja puolet maantielenkkejä. Kotipuolessa kaikki lähitiet ovat pieniä ja kapeita asfalttiteitä, joilla on nopeusrajoitus 40km/h. Autoilijat onneksi tiedostavat teiden kapeuden, joten monet ohittajat hiljentävät vauhtia siihen n. 30km/h. Nyt meidän pururata ja metsäpolut on muutettu hiihtoladuiksi, joten siellä ei saa enää koiran kanssa kävellä. Kaikki lenkit on siis tehtävä autoteillä.

Ahkeralla lenkkeilyllä Emma on oppinut sietämään kotitaajaman autoja. Kyllä se pysähtelee ja seurailee autoja katseellaan, ikään kuin varmistaa, että eihän se auto varmasti tule kohti. Täällä mummolassa tilanne onkin eri. Kylänraitilla on nopeusrajoitus 50 kilometriä tunnissa, ja monet autoilijat vieläpä ylittävät tämän nopeuden. Lisäksi pimeinä talvi-iltoina ajovalot tekevät noista "monstereista" pienen koiran silmissä todellisia hirviöitä.

(Juu, Emmahan ei fyysisesti ole mitenkään pieni (painoa 54kg), mutta ikää tulee tänään täyteen 10 kuukautta, eli henkisesti hän vielä melkoinen vauva, varsinainen kakara)

Emman kanssa ei täällä lenkkeillessä auta muu kuin pysähtyä heti kun koira havaitsee lähestyvän auton. Sitten Emma seuraa katseellaan kun auto ohittaa. Pyrin itse hengittämään syvään ja rauhallisesti ja kehun sekä namitan heti, kun Emma on auton mennä, eikä se ole nypännyt autoa kohti.

Mikään unelmatilanne tämä ei ole jos täydellinen kävely tarkoittaa Cesar Millanin mallia, eli koira kävelee omistajan vasemmalla puolella, samassa tahdissa omistajan kanssa, ilman pysähdyksiä... Mutta voisin muutenkin kyseenalaistaa tuon Millanin tavan. Onko se koiralle mukava lenkki, jos se ei saa yhtään haistella ja tutkia ympäristöään? Toivon vain, että mun pieni vauvani lakkaisi pelkäämästä noita autoja, kun ei niissä oikeasti ole mitään pelättävää...