Iso koira ja vieraat lapset

Nyt on paha mieli ja suru puserossa. Ehkä vähän jopa itkettää. Mitään kovin traagista ei ole tapahtunut, mutta kyllä tämä pahalta tuntuu.

Emma hurmasi silloin pienenä paaperona korttelin lapset, erityisesti tytöt. Emman ensimmäisiä lapsikavereita olivat katumme isot tytöt, noin 10-6-vuotiaat, jotka saavat jo poistua pihasta vanhempien luvalla. Kaikki on sujunut ihan hyvin. Isojen tyttöjen myötä vähän pienemmätkin ovat uskaltautuneet tutustua Emmaan.

Jotkut pelkäävät Emmaa, mutta kun muu porukka juoksee tuhatta ja sataa rapsuttamaan koiraa, on pienempien "pakko" tulla perässä, vaikka Emman iso koko (tai ylipäätään koira) kuinka hirvittäisi. Paria tyttöä piti kerran hieman ojentaa, kun ensin juoksivat koiraa kohti hihkuen "EmmaEmmaEmma!", mutta sitten kun koira hihnassa nykäisi kohti, niin juoksivat kiljuen pois. Sanoin, että jos Emmaa ei aio nätisti rapsuttaa, ei sen luo tarvitse tulla ollenkaan. Ymmärrän, että lapset saattavat pelätä koiraa, mutta miksi sitä silloin pitää ylipäätään lähestyä? Eivätkö he vain voisi pysyä poissa?

Tänään, kun tulin koiran kanssa iltalenkiltä, niin muutama isompi tyttö tuli tiellä vastaan. Tytöt tekivät taas aloitteen lässyttelemällä Emmalle, joka tietenkin meni pyytämään kavereilta rapsutuksia. Näiden tyttöjen kanssa on ihan kiva jutella kaikesta koiriin ja Emmaan liittyvistä jutuista. Nämä tytöt kun osaavat jo itsekin sanoa Emmalle ei, jos se liikaa läpsii tassuillaan tai aikoo näykkiä. He tajuavat, että 6-kuukautinen koira on vielä pentu, ja että Emma on ISO, kun se painaa jo yli 40 kiloa. Sitten siihen tuli yksi poika, ja jostain pölähti vielä muita huomattavasti pienempi tyttö, olisiko ollut 4-vuotias.

Kerron tähän sen verran taustoja, että me olemme asuneet tällä kadulla maaliskuusta asti, eli kuusi kuukautta. Emme tunne naapureitamme, joten en osaa kaikkien naapuruston lasten nimiä, enkä tiedä tarkkaan kuinka vanhoja he ovat. Voin vain arvailla kuinka vanha kukin on, tai kuka on kenenkin sisko tai veli.

Kaikki sujui ihan hyvin. Emma oli minulla koko ajan hihnassa, se käyttäytyi todella maltillisesti: häntä heilui ja koira nuuski lapsia, mutta se ei hyppinyt tai juoksennellut ympäriinsä. Sitten Emma kaatoi sen kaikista pienimmän tytön, ja aivan vahingossa. Emma vain käveli liian likeltä ohi ja tyttö horjahti. Hirveä huuto ja poru. Yksi isompi tyttö lohdutti pienintä. En itse voinut paremmin tarkistaa tytön kuntoa, koska pitelin hihnasta kaksin käsin kiinni. Näin kyllä, että käsissä ei ollut naarmuja. Tyttö taisi siis enemmänkin säikähtää. Emmakin kävi nuuhkaisemassa pientä ja lohdutti nuolemalla kämmenselkiä.

Itkevää tyttöä huudeltiin kotipihaan, ja isompi tyttö lähti saattamaan. Sitten kutsu kävi muillekin tytöille ja minä toin Emman kotiin. Totta kai ymmärrän, että tyttöä sattui, kun maahan mätkähti. Olen minäkin joskus kaatunut. Mutta ei Emma tehnyt mitään väärää. Tajuavatkohan vanhemmat, että se oli vahinko? Toivon vain, että tytöt eivät kotona satuile, että Emma puri tai hyppäsi pikkutyttöä päin. Emma ei ole vaarallinen, se on maailman kiltein koira. Se ei hypi päin, se ei vahdi ruokaansa eikä reviiriään. Se ei koskaan pihalla ollessaan hauku. Mutta se on pentu, 40-kiloinen pentu.

Samille kävi kerran pissatusreissulla näin: lauma isoja tyttöjä juoksi taas Emman luo. Kaikki meni hyvin, kunnes joukkoon liittyi yksi pienempi tyttö. Saattoi olla jopa sama tyttö, joka tänään kaatui. Emma nuuhkaisi tytön naamaa märällä kuonollaan, jolloin tyttö alkoi oikein kunnolla parkua, että hän pelkää Emmaa. Minä kuulin sen parkumisen sisälle asti. Tiesin, että mitään "pahaa" ei ole tapahtunut, koska Sami ei torunut Emmaa. Avasin ulko-oven ja käskin Emman sisälle. Näin tilanne raukesi, kun Emman oli tultava kotiin, niin lastenkin oli lähdettävä.

Emma on tosiaan kiltti, mutta pentumaisen kohelo. Muutkin koirat pyrkivät nuolemaan ihmisten naamoja, mutta leonberginkoiran on helppo nuolaista lapsen kasvoja, kun ne ovat samalla tasolla koiran kuonon kanssa. Minun pitää omistajana tietenkin huolehtia koirastani ja varmistaa, ettei se ole haitaksi tai vahingoksi muille. Onko tähän tilanteeseen mitään muuta ratkaisua, kuin kieltää kaikkia lapsia tervehtimästä Emmaa?  Olisi kurjaa alkaa lokeroimaan lapsia, tyyliin "sinä olet jo kyllin iso rapsuttamaan Emmaa, mutta sinä olet vielä liian pieni". Pelkään rapsuttelukiellon myös antavan Emmasta väärän kuvan vanhemmille. Luulevat sitä pian vaaralliseksi. Elleivät luule jo... Tässä kadulla on yhdeksän taloa, ja vain kahdessa on koiria. Yhdenkään Emmaa säännöllisesti rapsuttelevan ipanan kotona ei ole omaa koiraa, enkä tiedä onko koskaan ollutkaan. Koiran käytöstä voi ymmärtää vain jos on sellaisen joskus omistanut.

Osa kadun muksuista on kyllä ihania, ja todella fiksuja. Yksikin eskarilaispoika huhuilee välillä varovasti omalta pihalta, että voinko laittaa Emman hihnaan, hän haluaisi tulla moikkaamaan. Tämä poika kysyy aina ensin vanhemmiltaan luvan, ja myös minulta, että saako tervehtiä Emmaa. Ymmärrän hyvin pojan varovaisuuden, koska Emma on istuessaan  hänen korkuisensa :D Tämä poika osaa todella nätisti silitellä ja rapsutella. Hänenkin kanssaan juttelen aina kaikesta Emmaan liittyvästä, kuten mitä se syö tai missä se nukkuu, mitkä ovat sen lempileluja, jne. Aivan ihana poika <3 Ja Emmakin osaa arvostaa tätä kaveria ja käyttäytyy aina todella nätisti. Se varmaan aistii pojan arkuuden. Ja minä tietysti varmistan ja vahdin Emmaa, ettei sen "pokka" petä.

Toivottavasti naapuruston aikuiset ymmärtävät Emman olevan iso pentu, ja että kaikkien pienimpien ei kannata tervehtiä sitä ilman vanhempien valvontaa. Minä pystyn kyllä valvomaan Emmaa, mutta Emma ja kolmekin muksua samaan aikaan vaatii kyllä hermoja. Ja jos lapset todellakin pelkäävät koiria, taikka vain Emmaa, niin ei sitä ole pakko tulla rapsuttelemaan...

Takapakkia kynsien leikkaamisessa

Nyt virtaa hiki! Ei siksi, että oltais käyty lenkillä, vaan koska leikkasin Emman kynnet! Tähän mennessä kynsien leikkuu on sujunut ongelmitta, koska aiemmin sain leikkattua Emman kynnet kun se nukkui. Jos koira heräsi ja vaihtoi paikkaa, niin määrätietoisesti painelin perässä kunnes kaikki kynnet oli napsittu. Tällä kaavalla mentiin niin kauan kunnes tein sen virheen, että napsasin yhdestä kynnestä liikaa ja Emmaa sattui.

Tämän episodin jälkeen kynsien leikkuu on ollut toivoton urakka. Tänään kuitenkin päättäväisesti suljin itseni ja koiran kodinhoitohuoneeseen. Siellä sitten kierrettiin kehää, mutta pois ei tultu, ennen kuin kaikki kynnet oli napsittu. Kannukset unohdin, mutta pidän seuraavat kynsienleikkuutreenit heti viikon päästä. Edellisestä leikkuusta on niin kauan, että noissa on ihan kivasti lyhennettävää. Nytkään en uskaltanut lyhentää kynsiä paljoa, etten vain tee uudelleen samaa virhettä, eli leikkaan liikaa ja sitten koiraa sattuu

Palkkioksi urakasta Emma sai pätkän makkaraa. Olemme myös ilmeisesti yhä väleissä, vaikka äiskä (eli minä) niin kovasti komensi ja piteli väkisin tassuista kiinni. Huom! Komensin koiraa äänelläni ja pitelin vain tassuista kiinni, en kurittanut sitä! Haimme yhdessä postin, niin Emma kiehnäsi koko ajan reidessä kiinni. Se hakee samalla lailla huomiota kuin ennenkin, eikä pakene minut nähdessään. Kaikki on ilmeisesti ok.

Myönnän, että aluksi taisin tehdä paljonkin väärin, kun yritin leikata kynnet ulkona. Laitoin Emman kuistin tolppaan kiinni sen 1,5 metriä pitkässä hihnassa ja yritin siinä leikata. Emma kuitenkin yritti tapansa mukaan karkuun (ei se murise tai näyki) ja sotkeutui pari kertaa pahasti remmiin. Täytyy jatkaa tätä kissa ja hiiri-leikkiä ja toivoa, että se auttaisi ajan myötä Emmaa pääsemään yli pelostaan.

Onko muilla vaikeuksia saada koiransa kynnet leikattua, ja onko jotain vinkkejä millä sen saisi onnistumaan?

Rannalla

Nyt kun koulut ovat alkaneet ja lomanviettäjät ovat palanneet töihin, uskalsimme lähteä etsimään tältä uudelta kotipaikkakunnalta koirille sallittua uimarantaa. Pienen eksyilyn jälkeen sellainen löytyi tuolta n. 10 km päästä kotoa, meren ääreltä.

Ihanan rauhallista siellä oli. Ranta oli luonnon tilassa, eli mitään uimakoppeja tai muitakaan rakennuksia siellä ei ollut. Vain yksinäinen P-merkki jökötti pusikossa. Missään ei näkynyt koirat kieltävää kylttiä, joten eiköhän siellä ollut ihan sallittua uittaa karvakamuja.

Hiekkaranta oli todella matala: Emma pinkaisi kohti ulappaa, niin 20 metrin päässäkään sen maha juuri ja juuri kastui. Eli varsinaisesti uimaan se ei päässyt, mutta matalikossa juokseminen oli ilmeisesti tarpeeksi kivaa. Kotona Emma söi mahan täyteen ja nukkui pitkät päikkärit. Eli tänään oli kaikin puolin kiva iltapäivä.

Koirani on läski :(

Käytiin Emman kanssa maanantaina sisarustapaamisessa. Porukasta oli paikalla vain osa, johtuen luonnollisesti pitkistä välimatkoista. Paikalla oli siis kaikki pentueen tytöt ja yksi poika. Kolme muuta poikaa puuttui.

Emmasta huomasi kyllä heti, että se on sisaruksiaan tuhdimpi. Mutta pahalta se silti tuntui toisten sanomana. Emman painoa olisi varmaan helpompi tarkkailla jos sillä ei olisi "kahta kotia" ja "useampaa omistajaa". Näin kesällä on vietetty todella paljon aikaa mummolassa, niin siellä Emmalle annetaan todella paljon kaikkia herkkuja. Siinä todella vaikeaa toimia virallisena suupalanlaskijana.

Lisäksi Emman takatassut haroittavat, toinen luoteeseen ja toinen koilliseen. Vika on kuitenkin vielä korjattavissa, koska haroitus on todella pientä. Kasvattaja epäili Emman saavan ravinnostaan liikaa proteiinia. Nyt vain pitäisi keksiä, että mistä se liika proteiini tulee. Minä pelkäsin koiran saaneen liikaa kalsiumia, ja että jalkojen vänkyryys johtuisi siitä. Emma siis syö nykyään kahdesti päivässä nappulaa jollain vaihtelevalla höysteellä. Pitää tutkia nuo sen puruherkut, voisivatko ne olla liian "lihaisia"...

Takajalkoihin voi kuulemma vaikuttaa myös liikunnalla. Emman istuma-asento pitää aina korjata oikeanlaiseksi, nyt se istuu jalat harallaan kuin sammakko. Lenkit pitäisi tehdä umpimettässä, ja pakittamalla sekä pientä ympyrää kiertämällä takajalat vahvistuvat.

Ja sitten puhuttiin taas niistä näyttelyistä. Lupasin nyt (pitkin hampain, huulta purren...) ilmoittaa Emman Lahden marraskuun pentunäyttelyyn. Onneksi Emman velipojan omistaja on sanonut voivansa esitellä Emman. Eli mun ei (Luojalle kiitos!) tarvitse mennä sinne kehään pyörimään.

Kyllä mä ymmärrän, että nuo näyttelyt ovat tärkeitä rodun ominaisuuksien säilymisen ja jalostuksen kannalta, mutta kun mua ne ei vaan nappaa. Mitä lie omia traumoja ja asennevammaa, mutta tuntuu vaan ihan käsittämättömältä lyödä koiria riviin ja arvostella niitä fyysisten ominaisuuksien perusteella. Omasta mielestäni se luonne on kuitenkin kaikista tärkein. Vaikka varmasti valtaosa näyttelykoirista on kilttejä ja perustottelevaisia, eihän niitä muuten voisi edes viedä mihinkään näyttelyihin. Siinähän voisi mennä tuomarilta sormet!  Ja eihän koira itse sitä tajua mitä tuomari siitä sanoo, eli koira ei edes voi pettyä omaan tulokseensa.

Onneksi meidän Emma on luonteeltaan täydellinen leonbergi, vaikka jalostuksen tuloksena  tämäkin timantti on tietenkin syntynyt! <3

Emma täyttää tänään puolivuotta!

Puolivuotissynttäreiden kunniaksi vähän kuvakimaraa meidän "pikku-prinsessasta", joka painaa nyt 40,3 kiloa...

Ja loppuun vähän tarinaakin: Sami karkasi muutamaksi päiväksi kaverinsa kanssa Sisiliaan, 30 asteen helteisiin, joten minä ja Emma tapamme aikaa mummolassa. Tänään tarjotaan synttäreiden kunniaksi kahvit muutamalle tutulle. Mummu leipoi kakunkin!

Kotona on tapahtunut paljon ja paljon tulee vielä tapahtumaan. Olemme rakentaneet pihavajaa, ja sen vuoksi Avustaja-Emma onkin ollut täällä mummolassa taas pidempään hoidossa, "poissa jaloista".

Loppukesä ja syksy on ollut Emmalle ihanaa aikaa, koska ulkoa löytyy kaikkea hyvää syötävää! Emma oppi käymään mansikkavarkaissa mummon mansikkamaalla. Se osasi erottaa kypsät mansikat raaoista, pienimmät mansut tuppasivat mennä suuhun karoineen päivineen, isommista se taasen haukkasi vain sen muhevimman pään :) Mustikat ja vadelmatkin ovat ihan älyhyviä! Noin isolla kuonolla niitä on vain vaikea poimia itse, joten ne Emma nauttii ihmisten kämmeniltä (tai suoraan ämpäreistä). Punaiset viinimarjatkin ovat hyviä, mutta mustat viinimarjat ja marja-aroniat eivät maistu. Emma nuuhkaisee niitä, ja perääntyy tuhahtaen. Ne eivät ilmeisesti tuoksukaan hyvälle....